Mitä kansalaistiede maksaa?  

Vapaaehtoisten panoksen ja kansalaistieteeseen liitettyjen ihanteiden – kuten yhteisen hyvän edistämisen – vuoksi kansalaistieteeseen saatetaan liittää ajatus edullisesta toimintamallista. Kansalaistiedeprojekteissa kansalaiset antavat aikaansa ja osaamistaan tutkimusprosessin eri tehtäviin usein ilman rahallista korvausta. Samalla ammattitutkijat ja tutkimusprojektit saavat tutkimukselleen volyymia ja maantieteellistä kattavuutta, joita he eivät muuten pystyisi saavuttamaan.  Mutta millaisia kustannuksia ja hyötyjä kansalaistieteeseen todellisuudessa liittyy?  

Vaikka kansalaistiede sisältää lupauksen tieteen demokratiasta ja tasavertaisista mahdollisuuksista osallistua tieteellisen tiedon tuottamiseen, käytännössä nämä asiat eivät toteudu itsestään (ks. esim. Lewenstein 2022). Jos kansalaisten tutkimusprosessiin osallistumiseen halutaan panostaa, se edellyttää myös resursseja. Projektiin saattaa liittyä rekrytointia, koulutusta, koordinointia, viestintää, kenties tapahtumien järjestämistä tms.  Jos on kerätty dataa, sen laatua voidaan joutua varmistelemaan. Kaikki nämä tulisi myös suunnitella huolellisesti osaksi tutkimushanketta (ks. esim. Kansalaistieteen opas tutkijalle 2022).

Mitä kansalaiset saavat?

Kansalaistieteen yhteydessä voi herätä kysymys, hyödynnetäänkö kansalaisten panosta vain ilmaisena työvoimana. Onko eettisesti oikein teettää tutkimukseen osallistuvilla kansalaisilla työtä, josta heille ei yleensä makseta rahallista korvausta? Toisaalta osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja osallistujat voivat saada osallistumisestaan muita hyötyjä, kuten uusia taitoja, tietoja ja mahdollisuuden vaikuttaa heitä kiinnostaviin asioihin. 

On myös selvää, että ammattitutkijat eivät yksin pystyisi keräämään yhtä kattavia aineistoja kuin kansalaisten avulla voidaan kerätä. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat erilaiset luontoseurannat kuten iNaturalist Suomi, Punkkilive ja Muuttolintujen kevät. Kansalaisten keräämien ja analysoimien aineistojen perusteella tietomme ympäristöstä ja sen tilasta on huomattavasti kattavampaa.  Ilman kansalaisten panosta Suomen olisi myös vaikea täyttää luonnon moninaisuutta suojelevia raportointivelvoitteitaan EU:lle (ks. Uutinen: Kansalaistiede on merkittävä osa tutkimusta). Ammattitutkijan vastuulla on pitää huolta siitä, että kansalaistieteilijöiden panosta arvostetaan, heidän roolinsa tuodaan selkeästi esille ja että tutkimuksen hyödyt ovat mahdollisuuksien mukaan osallistujien saavutettavissa. Hyödyn, palautteen ja tunnustuksen merkitys on sanoitettu myös Euroopan kansalaistieteen järjestön kymmeneen periaatteeseen. 

Onko kaikilla "varaa" osallistua?

Voidaan myös kysyä, onko kaikilla käytännössä yhtäläiset mahdollisuudet osallistua kansalaistiedeprojekteihin ja kuinka hyvin ne tavoittavat erilaisia osallistujaryhmiä (esim. Pateman & West 2023). Jos asut kaupunkikeskittymien tai yliopistokaupunkien ulkopuolella tai harvaan asutuilla seuduilla, mahdollisuutesi osallistua läsnäoloa vaativiin projekteihin ovat rajalliset. Tekninen saavutettavuus, osallistuminen sovelluksen avulla ja esimerkiksi sen tekoälyn avittama käyttö madaltavat osallistumisen vaatimuksia. Toisaalta etäosallistuminen vaatii mobiili- ja/tai internetyhteyksiä ja laitteen, jolla voit sujuvasti osallistua. Kansainvälisiin projekteihin osallistumista voi estää englannin kielen valta-asema; kaikilla ei ole riittävää kielitaitoa.  

Yksi keino edistää inkluusiota on hyödyntää yhteiskunnassa jo olemassa olevaa infraa – kuten kouluja – kansalaistiedeprojektien toteuttamisessa. Suomen vahvan kirjastoverkon näkökulmasta kiinnostava esimerkki tästä löytyy Alankomaista, jossa yleiset kirjastot ovat alkaneet lainata tutkimusvälineitä asiakkailleen. Projektia esiteltiin keväällä ECSA:n konferenssissa Oulussa. Mukana olevien kirjastojen valikoimaan kuuluu esimerkiksi desibeli- ja maaperämittareita, kiikareita, UV-kameroita, lepakkotunnistimia ja terveyden seurantaan tarkoitettuja mittausvälineitä. Lainaajat saavat ammattitutkijoilta opastusta välineiden käyttöön ja tutkijana toimimiseen. Kerätty data päätyy tutkijoiden hyödynnettäväksi. Tätä lainaverkostoa (Meet-o-theek) ollaan laajentamassa kirjastoihin nimenomaan maaseudulle ja kaupunkikeskittymien ulkopuolelle, joissa asukkailla olisi muuten rajallinen pääsy tutkimustoiminnan äärelle. Hankkeen tavoitteena on auttaa sekä kansalaisia että tutkijoita ja edistää myös ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elinympäristöönsä.  

Teksti: Tietoasiantuntijat Paula Nissilä ja Taina Peltonen  

Lähteet ja lisätietoa: