Hyppää pääsisältöön
Kirjasto

Kirjasto kehittää palveluitaan palautteiden perusteella

Julkaistu 17.4.2025
Tampereen yliopisto ja TAMK
Kuvituskuvassa pylväsdiagrammi ja tyytyväisyysastetta kuvaavat hymiöt.
Tutustu uuteen Kirjaston palaute- ja seurantatiedot -sivuun, jonne on koottu käyttäjiltä saatua palautetta ja kirjaston toimintaa kuvaavia tilastotietoja.

Vastasitko syksyllä kirjaston käyttäjäkyselyyn tai jätitkö meille palautetta toiminnastamme? Olemme avanneet kirjaston verkkosivuille Kirjaston palaute- ja seurantatiedot -osion, jonne on koottu sen otsikon mukaisesti tietoa keräämistämme palaute- ja seurantatiedoista sekä niiden pohjalta tehdyistä korjaavista toimenpiteistä.

Sivu on ajantasainen kuvaus tiedoista, joita hyödynnämme kehittäessämme toimintaamme käyttäjien tarpeiden mukaiseksi. Sivulta voit esimerkiksi tarkastella, miten kirjaston viime vuoden lopun käyttäjäkyselyn vastaukset vertautuvat edellisiin vuosiin tai miten kirjastokäyntien määrä on palautunut koronavuosien jälkeen korkealle tasolle. Päivitämme sivuja pitkin vuotta sitä mukaa, kun uudet kyselyt ja viimeisimmät tilastot tuovat meille uutta tietoa. 

Tutustu uuteen sivuumme ja anna palautetta niin sivuista kuin kirjaston toiminnasta yleisemminkin. Myös aktiivinen vastaaminen kirjaston kyselyihin on jatkossakin tärkeää. Palautteiden ja vastausten perusteella pystymme kirjastossa tunnistamaan asiakkaidemme muuttuvat tarpeet ja reagoimaan toiveisiin.

Kirjaston palaute- ja seurantatiedot

Anna palautetta kirjastolle