Hyppää pääsisältöön

Tiina Ihalainen

yliopistonlehtori, dosentti
Tampereen yliopisto
tiina.ihalainen [at] tuni.fi (tiina[dot]ihalainen[at]tuni[dot]fi)
puhelinnumero+358503182506

Oma esittely

Olen aloittanut työt Tampereen yliopistossa logopedian tutkinto-ohjelmassa elokuussa 2019. Tätä ennen työskentelin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa neuroalojen ja kuntoutuksen vastuualueella noin 11 vuotta. Työtehtäviini sairaalassa kuului aikuisneurologisten potilaiden puhe- ja kielihäiriöiden sekä nielemistoiminnon arviointi, seuranta ja kuntoutus. Tein väitöstyöni kliinisen työn ohessa ja valmistuin filosofian tohtoriksi joulukuussa 2018. 

Työtehtävät

Opetus:

Opetan seuraavilla kursseilla: nieleminen ja sen häiriöt, aikuisten kielihäiriöt, aikuisen puhe/kielihäiriön kuntoutus, puhetta tukevat ja korvaavat viestintäkeinot, johdatus logopedian tutkimusmenetelmiin ja kandidaattiseminaari. Lisäksi ohjaan opinnäytetöitä (kandidaatintutkielma, pro gradu -tutkielma, väitöskirja).

Opetustyön lisäksi teen tutkimusta eri tutkimusryhmissä.

Puheterapia: Toimin laillistettuna puheterapeuttina Puheen tutkimuksen keskuksessa (PUTUKE). Otan vastaan aikuisasiakkaita, joilla on kielen, puheen tai kommunikoinnin häiriö tai nielemisvaikeus. Teen sekä arviointia että kuntoutusta.

 

 

 

 

Osaamisalueiden kuvaus

Olen kiinnostunut aikuisten nielemisvaikeuksista ja uusista teknologisista ratkaisuista, joiden avulla voidaan mahdollistaa entistä yksilöllisempiä ja saavutettavampia keinoja tukea erilaisten puheterapia-asiakkaiden elämänlaatua ja osallisuutta.

Uusimmat julkaisut