

Mikko Joronen
Oma esittely
Olen aluetieteen apulaisprofessori, ja käsittelen tutkimuksessani moninaisia poliittiseen maantieteeseen linkittyviä kysymyksiä. Keskityn laajasti arkisen väkivallan, hallitsemattomuuden, koloniaalisuuden, materiaalisuuden ja vallan kysymyksiin Lähi-idässä, erityisesti Palestiinassa. Olen myös pitkään ollut kiinnostunut maantieteen teoriaan ja metodologiaan kietoutuvista kysymyksistä. Minua kiinnostaa etenkin atmosfäärinen väkivalta, haavoittuvaisuuden tilallinen politiikan, arkisen väkivallan rytmit ja ajallisuudet, sekä ontologian, politiikan ja tilan leikkauspisteet. Julkaisuni käsittelevät muun muassa hitaan väkivallan, odottamisen, ja nopeuden politiikan kysymyksiä; tulevaisuuden ja koloniaalisuuden maantiedettä nykypäivänä; ontologista politiikka ja sen tilallistumista; sekä vallan, hallinnan, sodan ja väkivallan suhdetta jokapäiväisen toimijuuden ja hallitsemattomuuden kysymyksiin. Tällä hetkellä työskentelen atmosfäärisen väkivallan materiaalisten ja kehollistettujen kysymysten parissa, keskittyen etenkin hengittämisen, hajun, sään, ja infrastruktuurien aseistamiseen, sekä kodin affektiiviseen politiikkaan.
Suoritettuani tohtorintutkinnon ihmismaantieteessä (2011) ja työskenneltyäni postdoc-tutkijana Turun yliopiston maantieteen laitoksella liityin vuonna 2014 Tampereen yliopiston SPARG-tutkimusryhmään. Työskentelin ensin tutkijatohtorina RELATE-huippuyksikössä (Suomen Akatemia, 2014-2019), minkä jälkeen olen saanut rahoitusta tutkimukselleni Akatemiatutkijana (Suomen Akatemia, 2017-2022), Tampereen yliopiston Tutkijakollegiumin seniori tutkijana (IAS, 2022-2024) sekä ’ERC Consolidator Grant’ -tutkimusapurahan muodossa (Euroopan tutkimusneuvosto, 2023-2028). Vuosien varrella olen vetänyt useita tutkimushankkeita, mukaan lukien Suomen Akatemian rahoittama ‘Present-futures in/of Palestine’ (2019-2023) ja ERC:n rahoittama ‘Dwelling with crisis: home at spaces of chronic Violence’ (2023-2028). Sain poliittisen maantieteen dosentin arvon vuonna 2017. Olen ollut vierailevana tutkijana Durhamin yliopistossa, Aberystwythin yliopistossa, Northumbrian yliopistossa ja Kentuckyn yliopistossa. Tällä hetkellä johdan GOCEP-tutkimusryhmää (Geographies of Coloniality and Everyday Violence Research Group) Tampereen yliopistossa sekä Tampereen ja Newcastlen yliopistojen välisenä yhteistyöverkostona toimivaa Palestiina-tutkimusryhmää (Palestine Research Group).
Osaamisalueiden kuvaus
Poliittinen maantiede, ihmismaantiede, kriittinen maantiede, maantieteen teoria ja metodologia, Lähi-itä, Palestiina/Israel.
Merkittävimmät julkaisut
(laaja julkaisuluettelo, ks. “viimeiseimmät julkaisut”)
Järvi T & Joronen M (2025) Breathing atmospheres of failure: The matter of pollution in Beirut. Environment and Planning C: Politics and Space, https://doi.org/10.1177/23996544251394575
Nieuwenhuis M & Joronen M (2025) Colonial pyrotechniques in Palestine: Arboricide and fiery dispossessions. Environment and Planning E: Nature and Space, https://doi.org/10.1177/25148486251385851
Joronen M (2025) Polluting Appropriations: Malevolent Weathering of Settler Colonisation in Palestine. Dialogues in Human Geography, doi: 10.1177/20438206251379581.
Dader K & Joronen M (2025) Fitful Infrastructures: Dwelling with Infrastructural Elimination in Gaza. Antipode, https://doi.org/10.1111/anti.70013
Joronen M & Ghantous W (2024) Weathering violence: atmospheric materialities and olfactory durations of ‘skunk water’ in Palestine. Environment and Planning E: Nature and Space, https://doi.org/10.1177/25148486241226923
Joronen M (2023) Atmospheric negations: Weaponising breathing, attuning irreducible bodies. Environment and Planning D: Society and Space 41(5): 765-783
Griffiths M & Joronen M (2023) Encountering Palestine: Un/making Spaces of Colonial Violence. Lincoln: University of Nebraska Press.
Joronen M & Griffiths M (2022). Ungovernability and ungovernable life in Palestine. Political Geography 98.
Ghantous W & Joronen M (2022). Dromoelimination: accelerating settler colonialism in Palestine. Environment and Planning D: Society and Space 40(3): 393-412
Joronen M & Rose M (2021). Vulnerability and its politics: Precarity and the woundedness of power. Progress in Human Geography, 45(6): 1402-1418
Joronen M (2021). Unspectacular spaces of slow wounding in Palestine. Transactions of the Institute of British Geographers 46(4):995-1007.
Joronen M, Tawil-Souri H, Amir M & Griffiths M (2021) Palestinian Futures: Anticipation, Imagination, Embodiments. Introduction to Special Issue. Geografiska Annaler B: Human Geography, 103(4): 277-282
Griffiths M & Joronen M (2021) Governmentalizing futures: uncertainty, possibility and anticipation in occupied Palestine. Geografiska Annaler B: Human Geography, 103(4): 352-366
Joronen M (2019). Negotiating colonial violence: spaces of precarisation in Palestine. Antipode 51(3), 838-857.
Joronen M & Griffiths M (2019). The affective politics of precarity: home demolitions in occupied West Bank. Environment and Planning D: Society and Space 37(3), 561–576.
Joronen M (2017) Spaces of waiting: politics of precarious recognition in the occupied West Bank. Environment and Planning D: Society and Space 35(6):994–1011.
Joronen M & Häkli J (2017) Politizicing Ontology. Progress in Human Geography 41(5): 561–579.
Joronen M (2017) Refusing to be a victim, refusing to be an enemy. Form-of-life as resistance in Palestinian struggle against settler colonialism. Political Geography, 56, 91–100
Joronen M (2016) Death comes knocking on the roof. Governmentalities of ethical killing during Operation Protective Edge in Gaza. Antipode 48(2), 336-354.
Joronen M (2016) Politics of being-related. On onto-topologies and coming events. Geografiska Annaler B: Human Geography 98(2), 97-107.
Joronen M (2013) Heidegger, Event and the Ontological Politics of the Site. Transactions of the Institute of British Geographers 38(4), 627-638.
Joronen M (2011) Dwelling in the Sites of Finitude: Resisting the Violence of the Metaphysical Globe. Antipode, 43: 1127-1154.
Uusimmat julkaisut
Breathing atmospheres of failure: The matter of pollution in Beirut
Järvi, T. & Joronen, M., 6 marrask. 2025, (E-pub ahead of print) julkaisussa: Environment and Planning C: Politics and Space. 18 SivumääräTutkimustuotos: Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Colonial pyrotechniques in Palestine: Arboricide and fiery dispossessions
Nieuwenhuis, M. & Joronen, M., 27 lokak. 2025, (E-pub ahead of print) julkaisussa: Environment and Planning E: Nature and Space. 23 SivumääräTutkimustuotos: Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Fitful Infrastructures: Dwelling with Infrastructural Elimination in Gaza
Dader, K. & Joronen, M., toukok. 2025, julkaisussa: ANTIPODE. 57, 3, s. 886-906 21 SivumääräTutkimustuotos: Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Polluting appropriations: Malevolent weathering of settler colonisation in Palestine
Joronen, M., 22 syysk. 2025, (E-pub ahead of print) julkaisussa: DIALOGUES IN HUMAN GEOGRAPHY.Tutkimustuotos: Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Asuttajakolonialismi Palestiinassa: Oikeutuspuheesta kriittiseen tutkimukseen
Joronen, M. & Tarvainen, A., 7 kesäk. 2024, julkaisussa: Kosmopolis. 54, 1-2, s. 85-91 7 SivumääräTutkimustuotos: Keskustelupuheenvuoro › Tieteellinen
Eyal Weizman
Joronen, M., toukok. 2024, Key Thinkers on Space and Place. Gilmartin, M., Hubbard, P., Kitchin, R. & Roberts, S. M. (toim.). 3 toim. SAGE Publications, s. 450-459 10 SivumääräTutkimustuotos: Luku › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Gaza: A decolonial geography
Agha, Z., Esson, J., Griffiths, M. & Joronen, M., kesäk. 2024, julkaisussa: Transactions of the Institute of British Geographers. 49, 2, e12675.Tutkimustuotos: Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Israel’s international mobilities regime: visa restrictions for educators and medics in Palestine
Griffiths, M., Berda, Y., Joronen, M. & Kilani, L., 2024, julkaisussa: TERRITORY, POLITICS, GOVERNANCE. 12, 7, s. 891-909Tutkimustuotos: Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Kolonialismin hauntologiasta Palestiinassa
Joronen, M. & Tarvainen, A., 7 kesäk. 2024, julkaisussa: Kosmopolis. 54, 1-2, s. 59-74 16 SivumääräTutkimustuotos: Keskustelupuheenvuoro › Tieteellinen
Kolonialistiska rytmer i Palestina
Joronen, M., 20 helmik. 2024, julkaisussa: Ny Tid. 2024, 2Tutkimustuotos: Keskustelupuheenvuoro › General public