
Joel Auranen
Oma esittely
Toimin kehittämispäällikkönä ja assistenttipalvelutiimin esihenkilönä. Vastaan tiimin toiminnan johtamisesta sekä assistenttipalveluiden kehittämisestä. Lisäksi työskentelen Johtamisen ja talouden tiedekunnassa (MAB), jossa tehtäviini kuuluu tiedekunnan hallinnollisten ja johtamisen rakenteiden sekä yhteistyön suunnittelu ja kehittäminen yliopiston strategioiden ja linjausten mukaisesti, sekä dekaanin tukeminen tiedekunnan hallinnon johtamisessa.
Koulutustaustaltani olen hallintotieteiden maisteri Tampereen yliopistosta. Työkokemukseni painottuu kuntasektoriin, jossa olen vastannut muun muassa päätöksenteon sujuvuutta ja hallinnon avoimuutta edistävistä kehittämistehtävistä sekä tiedonhallintalain toimeenpanosta. Ammatilliset kiinnostuksenkohteeni liittyvät organisaatioiden päätöksenteon, hallinnon menettelytapojen ja prosessien kehittämiseen.
Työtehtävät
Työtehtäväni sisältävät tiedekunnan ja assistenttipalvelutiimin laaja-alaiset kehittämis-, suunnittelu- ja esihenkilövastuut. Keskeisiä kokonaisuuksia ovat:
1. Strateginen ja operatiivinen johtamisen tuki
- dekaanin tukeminen strategisessa johtamisessa sekä toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä yliopiston strategioiden ja linjausten mukaisesti
- tiedekunnan toiminnanohjauksen ja vuosisuunnittelun kokonaisvastuu
- tiedolla johtamisen tuen, analytiikan ja raportoinnin suunnittelu, toteutus ja kehittäminen
2. Päätöksenteon valmistelu ja esittely
- dekaanin päätösten valmistelu ja esittely
- tiedekuntaneuvoston ja johtoryhmien esittelijänä ja kokousvalmistelijana toimiminen
- lausuntojen, ohjeiden ja muiden valmisteluprosessien koordinointi
- vastuu päätöksenteon ja muun toiminnan asian- ja lainmukaisuudesta
3. Hallinnon, johtamisen ja rakenteiden kehittäminen
- tiedekunnan hallinnon ja johtamisen prosessien suunnittelu, kehittäminen ja yhteensovittaminen
- tiedekunnan yhteistyö- ja toimintarakenteiden kehittäminen
- strateginen tilasuunnittelu
- hyvän hallinnon periaatteiden ja toiminnallisen sujuvuuden varmistaminen
4. Laatu, turvallisuus ja riskienhallinta
- tiedekunnan laatuyhteyshenkilönä toimiminen ja laatutyön koordinointi
- turvallisuus-, riskienhallinta-, valmius- ja jatkuvuussuunnittelusta vastaaminen
5. Viestintä ja vuorovaikutus
- osallistuminen tiedekunnan sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnitteluun ja kehittämiseen
- toiminnan rakenteellisen selkeyden ja ennakoitavuuden edistäminen
6. Esihenkilö- ja kehittämisvastuut
- assistenttipalvelutiimin esihenkilönä toimiminen
- tiimin toiminnan johtaminen, työn organisointi ja palveluprosessien kehittäminen
Osaamisalueiden kuvaus
Osaamisalueeni sisältävät hallinnon, johtamisen ja kehittämisen laaja-alaisen asiantuntijuuden. Keskeisiä osaamisalueita ovat:
- monipuoliset yhteistyö-, verkosto- ja viestintätaidot
- vahva hallintomenettelyosaaminen ja asianhallinnan kehittäminen
- strateginen suunnittelu, toiminnanohjaus ja laaja kokonaisuuksien hallinta
- tiedolla johtaminen, analytiikka ja tilannekuvien tuottaminen
- esihenkilötyö, tiimin johtaminen ja palveluprosessien kehittäminen
- muutosjohtaminen ja organisaatiokehittäminen
- avoimen hallinnon ja hyvän hallinnon periaatteiden edistäminen
- verkostojen koordinointi ja monialainen yhteistyö
- laatu-, turvallisuus- ja riskienhallinnan osaaminen
- päätöksenteon ja valmisteluprosessien asiantuntijuus
- projektinhallinnan taidot