

Jari Väliverronen
Oma esittely
Olen työskennellyt Tampereen yliopistossa erilaisissa journalismiin liittyvissä opetus- ja tutkimustehtävissä vuodesta 2007. Nykyisin toimin yliopisto-opettajana (100 %) ja valmistelen työn ohessa väitöskirjaani politiikan journalismin viimeaikaisista muutoksista Suomessa. Lisäksi olen mukana pohjoismaisessa tutkimusprojektissa, jossa selvitetään journalistiikan opiskelijoiden ammattiarvoja ja -käsityksiä. Tämän lisäksi teen omalla ajallani töitä Jyväskylän yliopiston hallinnoiman Worlds of Journalism Study -projektin kolmannen aallon julkaisujen parissa.
Aiemmin olen perehtynyt muun muassa journalistien ammattiarvoihin Worlds of Journalism Study -projektin toisessa aallossa, tutkinut Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien mediakäsittelyä ja toiminut journalistiikan tuntiopettajana sekä lehtorin sijaisena. Ennen akateemista uraani työskentelin opintojen ohessa ja niiden jälkeen kolmisen vuotta journalistina.
Työtehtävät
Lukuvuonna 2024–25 olen mukana seuraavilla journalistiikan perus- ja aineopintokursseilla: Journalismin monet muodot (1. ja 2. periodit, vastuuopettaja), Politiikan journalismi (2. periodi, verkossa, vastuuopettaja), Ajankohtaisjournalismi (3. periodi, vastuuopettaja), Johdatus Euroopan unionin koheesiopolitiikkaan ja EU-uutisointiin (3. periodi, verkossa, vastuuopettaja), Covering Cohesion Policy in Europe (3. periodi, verkossa, vastuuopettaja) ja Viestinnän etiikka (4. periodi).
Tämän lisäksi toimin opettajatuutorina yhdelle ryhmälle syksyllä 2024 opintonsa aloittaneita journalistiikan opiskelijoina. Toimin myös yliopiston Venäjän ja Kiinan osaamiskeskuksessa TaRCissa johtoryhmän jäsenenä ja webmasterina sekä yhtenä ITC-tiedekunnan digimentoreista.
Osaamisalueiden kuvaus
Politiikan journalismi, journalismin muutos, journalismin etiikka ja median vastuullisuuskysymykset, kriisijournalismi
Projektit
Tärkeimmät saavutukset
Kunniamaininta Tampere University Pressin Vuoden kirja 2010 -kilpailussa teoksesta Journalism and School Shootings in Finland 2007–2008 (yhdessä Pentti Raittilan ja Kari Koljosen kanssa)
Ainejärjestö Vostokin valitsema Vuoden opettaja 2008
Luottamustoimet
Media- ja viestintätieteellisen seuran Mevi ry:n hallituksen jäsen 2022-
Tampereen yliopiston tieteentekijät ry:n hallituksen jäsen ja tiedottaja 2012-15
Tutkimustavoitteet
Pyrin tutkimuksissani selvittämään journalismia ja sen muutoksia osana yhteiskuntaa.
Tutkimuskohteet
Politiikan journalismi, journalismin muutos, journalistiset ammattiarvot ja -käytännöt
Tutkimusyksikkö
Tieteenalat
Media- ja viestintätieteet
Tutkimusrahoitus
Merkittävimmät julkaisut
Väliverronen, Jari. (2022). Boundaries in Motion? Finnish Political Journalists’ External and Internal Boundary Work in a Time of Change. Journalism Studies (e-pub ahead of print).
Väliverronen, Jari. (2022). Political Journalism Content in a New Era: The Case of Finnish Newspapers, 1995–2015. European Journal of Communication (e-pub ahead of print).
Ramaprasad, Jyotika; Hanitzsch, Thomas; Lauk, Epp; Harro-Loit, Halliki; Hovden, Jan Fredrik; Väliverronen, Jari & Craft, Stephanie. (2019). Ethical Considerations: Journalists' Perceptions of Professional Practice. Teoksessa Hanitzsch, Thomas et al. (toim.) Worlds of Journalism: Journalistic Cultures around the Globe. New York: Columbia University Press, 199–232.
Heikkilä, Heikki & Väliverronen, Jari. (2019). Media Accountability in the Era of Fake News: Journalistic Boundary Work and Its Problems in Finland. Teoksessa Eberwein, Tobias; Fengler, Susanne & Karmasin, Matthias (toim.) Media Accountability in the Era of Post-Truth Politics: European Challenges and Perspectives. Routledge Studies in European Communication Research and Education 15. London: Routledge, 55–68.
Väliverronen, Jari & Heikkilä, Heikki. (2018). Finland: The Empire Renewing Itself. Teoksessa Eberwein, Tobias, Fengler, Susanne & Karmasin, Matthias (toim.) The European Handbook of Media Accountability. London: Routledge, 73–79.
Ahva, Laura; van Dalen, Arjen; Hovden, Jan Fredrik; Kolbeins, Guðbjörg Hildur; Löfgren Nilsson, Monica; Skovsgaard, Morten & Väliverronen, Jari. (2017). A Welfare State of Mind? Nordic Journalists' Conception of Their Role and Autonomy in International Context. Journalism Studies 18(5): 595–613.
Fengler, Susanne; Eberwein, Tobias; Alsius, Salvador; Baisnée, Olivier; Bichler, Klaus; Dobek-Ostrowska, Boguslawa; Evers, Huub; Glowacki, Michal; Groenhart, Harmen; Harro-Loit, Halliki; Heikkilä, Heikki; Jempson, Mike; Karmasin, Matthias; Lauk, Epp; Lönnendonker, Julia; Mauri, Marcel; Mazzoleni, Gianpietro; Pies, Judith; Porlezza, Colin; Powell, Wayne; Radu, Raluca; Rodriguez, Ruth; Russ-Mohl, Stephan; Schneider-Mombaur, Laura; Splendore, Sergio; Väliverronen, Jari & Zambrano, Sandra Vera. (2015). How Effective Is Media Self-Regulation? Results from a Comparative Survey of European Journalists. European Journal of Communication 30(3), 249–266.
Jaakkola, Maarit; Hellman, Heikki; Koljonen, Kari & Väliverronen, Jari. (2015). Liquid Modern Journalism with a Difference: The Changing Professional Ethos of Cultural Journalism. Journalism Practice 9(6), 811–828.
Lauk, Epp; Harro-Loit, Halliki & Väliverronen, Jari. (2014). Media Accountability through the Eyes of Journalists: Feedback, Responsiveness, Interaction. Teoksessa Fengler, Susanne et al (toim.) Journalists and Media Accountability: An International Study of News People in the Digital Age. New York: Peter Lang, 83–98.
Väliverronen, Jari; Koljonen, Kari & Raittila, Pentti. (2012). Vital Explanations or Harmful Gossip? Finnish Journalists’ Reflections on Reporting the Interpretations of Two School Shootings. Teoksessa Muschert, Glenn W. & Sumiala, Johanna (toim.) School Shootings: Mediatized Violence in a Global Age. Bingley: Emerald, 161–180.
Näet kaikki julkaisuni TUNICRIS-tietokannasta.