

Oma esittely
Olen hallintotieteiden tohtori julkisoikeuden oppiaineesta. Opetan ja ohjaan valtiosääntöoikeuteen, yleishallinto-oikeuteen, eurooppaoikeuteen ja ihmisoikeuksiin liittyvissä teemoissa. Omassa tutkimuksessani olen keskittynyt ulkomaalaisten maahantuloon ja oleskeluun liittyvään hallintoon ja lainsäädäntöön. Erityisesti minua kiinnostaa perus- ja ihmisoikeuksien rooli ulkomaalaishallinnossa ja -lainsäädännössä. Väitöskirjani käsitteli perus- ja ihmisoikeuksien roolia perheenyhdistämisessä. Olen tutkinut maahanmuutto-oikeuden ja politiikan turvallistamista sekä ilmastosiirtolaisuuden hallintaa. Olen myös tehnyt tutkimusta ulkomaalaisten oikeusapuun ja neuvontaan sekä ulkomaalaisten opiskelijoiden ja työntekijöiden oikeuksiin liittyen.
Opetan jaksoilla julkisoikeuden tutkimuspraktikum, julkisoikeuden kandidaattiseminaari sekä oikeus ja politiikka. Lisäksi arvioin julkisen eurooppaoikeuden kirjatentit.
Tieteenalat
Julkisoikeus
Tutkimusura
Hankkeet, joissa toiminut tutkijana:
Monimuotoisuus, luottamus ja kaksisuuntainen kotoutuminen (Mobile Futures). PI Magdalena Kmak. (Suomen Akatemia, STN 2021–2027)
Rajallistamisen intiimi maantiede: Karkotettavuus ja sen vaikutukset ylirajaisissa parisuhteissa eläviin suomalaisiin sekä heidän lähipiiriinsä (INDEFI). PI Saara Pellander. (Suomen Akatemia 2022–2025)
Ilmastosiirtolaisuus: kohti ilmiön parempaa ymmärtämistä ja hallintaa (ILMASI). PI Eeva-Kaisa Prokkola. (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta, VN-TEAS 2020–2021)
Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus: Haavoittuvien maahanmuuttajien kokemuksia ja strategioita. PI Marja Tiilikainen. (Suomen Akatemia 2018–2021)
Globaalin turvallisuuden monikerroksiset rajat (GLASE). PI James Scott. (Suomen Akatemia, STN 2016–2019)
Merkittävimmät julkaisut
Palander, Jaana (2024) The Role of Human Rights in Family Reunification: Fair Balance between Respect for Family Life and National Interests. Väitöskirja. Tampereen yliopisto.
Palander, Jaana (2023) Family reunification restrictions and the politics of belonging in Finland. Retfärd 1/2023.
Palander, Jaana (2023) Recognizing Insecurities of Family Members Abroad: Human Rights Balancing in European and Finnish Case Law. In Forced Migration and Separated Families: Everyday Insecurities and Transnational Strategies, edited by Marja Tiilikainen, Johanna Hiitola, Abdirashid Ismail & Jaana Palander. IMISCOE Series. Springer.
Prokkola, Eeva-Kaisa; Niemi, Saija; Lépy, Palander, Jaana; Kulusjärvi, Outi ja Lujala, Päivi (2021) Climate migration: Towards a better understanding and management: Finland and a Global Perspective. Valtioneuvoston kanslian tutkimuksia 2021:42.
Palander, Jaana (2021) Lainsäädännön hukattu kotouttamispotentiaali: Perheenyhdistäminen, lainvalmistelu ja arjen turvallisuus. Teoksessa Arjen turvallisuus ja muuttoliikkeet, edited by Laura Assmuth, Ville-Samuli Haverinen, Eeva-Kaisa Prokkola, Pirjo Pöllänen, Anni Rannikko & Tiina Sotkasiira. Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Palander, Jaana & Pellander, Saara (2019) Mobility and the Security Paradigm: How Migration Became Securitized in Finnish Law and Policy. The Journal of Finnish Studies 22(1&2)/2019, 173–193.
Palander, Jaana (2019) Self-Initiated Expatriates and Their Legal Rights in Finland: Incentives and Obstacles to Recruitment and Retention. Driss Habti & Maria Elo (toim.), Global Mobility of Highly Skilled People – Multidisciplinary Perspectives on Self-initiated Expatriation. Springer, 275–292.
Palander, Jaana (2019) Syrjimättömyys ja hyvät väestösuhteet lainvalmistelusta lainvalvontaan. Siirtolaisuus – Migration 1/2019, 27–32.
Palander, Jaana & Hyytiä, Jaakko (2018) Opiskelijan oleskelulupa ja ulkomaalaisen opiskelijan oikeudet. Heikki Kallio, Toomas Kotkas & Jaana Palander (toim.), Ulkomaalaisoikeus. Alma Talent, 239–280.
Palander, Jaana (2018) Perheenyhdistäminen ja perhe-elämän suoja. Heikki Kallio, Toomas Kotkas & Jaana Palander (toim.), Ulkomaalaisoikeus. Alma Talent, 357–406.
Palander, Jaana (2017) Eurooppaoikeus ja pienipalkkaisten ulkomaalaisten työntekijöiden perheenyhdistäminen: tarkastelussa tulorajan lainmukaisuus ja suhteellisuus. Laura Kalliomaa-Puha & Anna-Kaisa Tuovinen (toim.), Sosiaaliturvan rajoilla – Kirjoituksia kansainvälisestä sosiaalioikeudesta. KELA, 142–171.