Hyppää pääsisältöön

Valmistavan teollisuuden yrityksiä kutsutaan mukaan Yrityslukkari-mallin rakentamiseen

Julkaistu 15.9.2022
Tampereen korkeakouluyhteisö
Asiantuntijat keskustelevat työpöydän ääressä.
Pirkanmaan valmistavan teollisuuden osaamiseen keskittyvässä Yrityslukkari-hankkeessa haetaan ratkaisuja parempaan kilpailukykyyn. Oppilaitosten ja yritysten yhteistyöllä rakennetaan keinoja tukea yritysten osaamisen kehittämistä.

Pirkanmaalaiset oppilaitokset Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen yliopisto ja Tampereen aikuiskoulutuskeskus TAKK ovat tämän vuoden aikana tiivistäneet yhteistyötään pohtimalla ratkaisua siihen, miten oppilaitosten koulutus-, mittaus- ja tutkimuspalveluita tarvitsevat yritykset tavoittaisivat oppilaitosten palvelut mahdollisimman helposti.  

Tavoitteena on, että yritykset saisivat näitä palveluita yhden luukun kautta. Yhteisen palvelumallin rakentamista on aloitettu kartoittamalla yritysten tarpeita ja vastaamalla niihin.

– Olemme tavanneet maakunnan yrityksiä, jotta saadaan tietoa osaamisen kehittämisen tarpeista ja oppilaitosten sekä yritysten yhteistyön tiivistämisen keinoista. Yrityksillä on mahdollisuus kertoa omista osaamiseen liittyvistä haasteista, ja hanke ehdottaa teollisuudelle sopivia yhteistyömalleja, kertoo asiakkuuspäällikkö Kersti Jääskeläinen Tampereen ammattikorkeakoulusta.

 – Menossa on murroskausi, jossa toimintaympäristö, teknologiat ja IT-järjestelmät muuttuvat nopeasti. Tapaamisissa on korostunut, miten tärkeää on osaavan henkilöstön löytäminen ja heidän osaamisensa täydentäminen joustavasti ja täsmällisesti.  

Alueellisen koulutusbrokerointi-mallin kehittämiseen otetaan edelleen mukaan teollisuusalan yrityksiä. Mallilla tuetaan henkilöstön kokonaisvaltaista jatkuvaa oppimista ja henkilöstön koulutusmahdollisuuksien parempaa saavutettavuutta. Kaikki mukana olevat oppilaitokset tarjoavat syksyn ajan myös omat aamukahvitilaisuudet yrityksille aiheeseen liittyvistä teemoista.  

Tule oppilaitoksiin aamukahveille

Hanke toteuttaa kolme aamukahvitilaisuutta, jolloin tarjotaan kuunneltavaksi ja keskusteltavaksi ajankohtaisia aiheita. 

Tampereen ammattikorkeakoulu (Kuntokatu 3, Tampere)

ti 25.10.2022 klo 8.30-10.30

Klo 9.00 Tulevaisuusajattelu ja ennakointi, Mari Helenius

Ilmoittaudu tästä

 

Tampereen yliopisto (Kalevantie 4, Tampere)

ke 9.11.2022 klo 8.30-10.30

Klo 9.00 Koulutuksen ja oppimisen ajankohtaiskatsaus, Jukka Mäkinen

Ilmoittaudu tästä

 

Tampereen aikuiskoulutuskeskus (Kurssikeskuksenkatu 11Tampere)

ke 23.11.22 klo 8.30.- 10.30

9.00  Ajankohtaista konepajateollisuudesta, Peer Haataja, Keskuskauppakamari

Ilmoittaudu tästä

 

Hankkeen toteuttajina ovat TAMK, Tampereen yliopisto ja TAKK, ja kehittäjäverkostossa lisäksi vahvasti mukana Tredu, Business Tampere, Pirkanmaan Yrittäjät, Insinööriliitto sekä joukko pirkanmaalaisen valmistavan teollisuuden pk-yrityksiä. Euroopan sosiaalirahasto on rahoittanut hanketta. 

 

Teksti: Annamari Karjalainen
Kuva: Shutterstock

 

Lisätietoja

Lue lisää hankesivuilta ja ota yhteyttä!