Hyppää pääsisältöön

Tuottajapankki yhdistää kulttuurialan tuottajien voimat Pirkanmaalla

Julkaistu 26.11.2021
Tampereen ammattikorkeakoulu
TAMKin suunnittelija Susanna Ihanus.
Susanna Ihanus Tampereen ammattikorkeakoulusta on toiveikas, että Tuottajapankki-hankkeen tulokset näkyvät kulttuurialan tuottajien työssä pian.
Kulttuurialan toimintaedellytykset ovat heikentyneet Pirkanmaalla, ja taide- ja kulttuurialan ammattilaisten työllistyminen on vaikeaa. Juuri käynnistyneen Tuottajapankki-hankkeen tavoitteena on kehittää kulttuurialan toimintaa maakunnassa sekä rakentaa tuottajaverkosto ja sen pysyvä organisaatiomalli.

Suunnittelija Susanna Ihanus Tampereen ammattikorkeakoulusta on ollut pitkään mukana Tampereen tuottajien epävirallisessa verkostossa. Verkosto on nostanut esiin tuottajien työn haasteita, joista hankkeen idea lähti. 

– Tuottajien verkosto on hajanainen, ja he joutuvat toimimaan yksin ilman kollegojen tukea. Työ on “näkymätöntä”, eikä luovan alan tuotantoja nähdä liiketoimintana. Taiteen apurahatkaan eivät yleensä mene tuottajille, joten ammattiryhmä on rahoituksellisesti väliinputoaja. Tuottajat ja heidän osaamistaan tarvitsevat eivät kohtaa, Ihanus taustoittaa. 

Tuottajapankki-hanketta tuotiin aktiivisesti esille myös Euroopan kulttuuripääkaupunki -hakemuksessa. Tuolloin Tuottajapankki oli Ihanuksen henkilökohtainen hankeidea, jonka yhteistyökumppani TAMK oli aiesopimuksella. Hanke käynnistyi virallisesti TAMKissa syyskuussa 2021. TAMK hallinnoi hanketta ja tarjoaa asiantuntemusta esimerkiksi esimiestyöhön, työhyvinvointiin ja liiketaloudelliseen osaamiseen. 

Tiivistä verkostotyötä 

Kulttuurialan verkosto on vastaanottanut hankkeen hyvin, sillä Pirkanmaalla ei ole aiemmin ollut tuottajiin keskittyviä hankkeita. 

– Minua kiinnostaa hankkeessa etenkin tuottajien osaamisen vahvistaminen seutukunnallisesti. Tuottajaosaamisen tulisi olla paremmin taiteilijoiden ulottuvilla, jotta heidän olisi helpompi ansaita elantonsa. Toivottavasti hanke vahvistaa Pirkanmaan kulttuurin ja taiteen elinvoimaa, pohtii kulttuurin ja osallisuuden palvelukoordinaattori Piia Karkkola Lempäälän kunnasta. 

Tuottajapankki-hanke toimii yhteistyössä muiden pirkanmaalaisten kulttuuriprojektien kanssa, kuten Operaatio Pirkanmaa sekä Kulttuuri ja taide virtaa -hanke. Hankkeet koordinoivat ja järjestävät toimintaa yhdessä sekä vaihtavat tietoa ja kontakteja keskenään. 

– On hienoa, että Tuottajapankki-hanke toteutetaan muiden pirkanmaalaisten hankkeiden kanssa. Näin se kytkeytyy Pirkanmaan kulttuuritoiminnan isoon kuvaan, Karkkola sanoo. 

Tuottajia tuetaan monin keinoin 

Tammikuussa järjestetään hankkeen kick-off-tapahtuma. Tämän jälkeen on luvassa muun muassa pienryhmätoimintaa, työpajoja, seminaareja ja koulutuksia. Henkilökohtaista tukea tarjoaa valmentava mentorointiohjelma. 

– Mentoreiksi valitaan alalla pitkään toimineita tuottajia, ja aktoreiksi voivat hakea kaikki, jotka haluavat kehittyä tuottajan työssä. Mentoreista ja aktoreista muodostetaan pareja, jotka oppivat yhdessä ja vaikuttavat toisiinsa tasavertaisesti, Ihanus kertoo. 

Valmistelussa on myös Tuottajapankki-verkkoalusta, jossa tuottajat markkinoivat palveluitaan ja tuottajaosaamista tarvitsevat löytävät sopivan tekijän helposti. 

Ihanus on toiveikas, että hankkeen tulokset näkyvät tuottajien keskuudessa pian. 

– Tulokset tulevat sitä mukaa, kun pääsemme järjestämään toimintaa. Mitä aktiivisemmin kohderyhmä osallistuu, sitä enemmän he saavat hankkeesta irti ja sitä pikemmin muutokset tapahtuvat. 


Tuottajapankki-hankkeen toteuttajana on Tampereen ammattikorkeakoulu, ja kohderyhmänä ovat kulttuurialan tuottajat Pirkanmaalla. Hankkeen toiminta-aika on 2021–2023. Hanketta rahoittavat Tampereen ammattikorkeakoulu ja Pirkanmaan liitto. 

Lisätietoja:
Susanna Ihanus, suunnittelija, Tampereen ammattikorkeakoulu, susanna.ihanus [at] tuni.fi (susanna[dot]ihanus[at]tuni[dot]fi), p. 050 530 2905  

Hankkeen verkkosivusto: https://projects.tuni.fi/tuottajapankki/  


Teksti ja kuva: Emmi Suominen
  

Tilaa TAMKin uutiskirje: Tilaamalla TAMKin uutiskirjeen saat ajankohtaista tietoa uutisistamme, hankkeistamme ja tapahtumistamme! (anpdm.com)