Hyppää pääsisältöön

Rehtori Tapio Kujalan ensimmäinen työpäivä TAMKissa alkoi käätyjen vaihdolla

Julkaistu 4.1.2021
Tampereen ammattikorkeakoulu
Rehtorinkäätyjen vaihto TAMKissa 4.1.2021 Lainopelto, Kujala, Lahtinen. Kuva: Emmi Rämö
Tapio Kujala (keskellä) aloitti Tampereen ammattikorkeakoulun rehtorina ja toimitusjohtajana 4.1.2021. Symbolisena eleenä hän otti vastaan rehtorinkäädyt, jotka hänelle luovutti edeltäjänsä Markku Lahtinen (oik.). Avustajana seremoniassa toimi opiskelijakunta Tamkon puheenjohtaja Emmi Lainpelto. (Kuva: Emmi Rämö)
YTT Tapio Kujala aloitti työnsä Tampereen ammattikorkeakoulun rehtorina ja toimitusjohtajana maanantaina 4. tammikuuta. Päivän ensimmäinen tehtävä oli seremoniallinen: Kujala otti vastaan tamperelaisen elinkeinoelämän vuonna 1996 TAMKille lahjoittamat rehtorin käädyt.

– On erityisen hienoa ottaa vastaan nämä käädyt juuri tänä vuonna, kun suomalainen ammattikorkeakoulu täyttää 25 vuotta, totesi uusi rehtori Tapio Kujala.

Hän lupasi jatkossakin rohkeita aatoksia ja suuria unelmia, siihen velvoittaa jo TAMKin historia ja asema maan toiseksi suurimpana ammattikorkeakouluna. Lähiajan haasteina rehtori Kujala näkee vallitsevat olosuhteet ja ammattikorkeakoulujen uuden rahoitusmallin.

– Toistaiseksi olemme selviytyneet hybridimallin kanssa hyvin, eikä paluuta vanhaan ole. Meidän on kuunneltava opiskelijoita huolella, koska ilman opiskelijoita ei ole korkeakouluakaan. Haasteita henkilöstölle tuo uusi rahoitusmalli, jossa merkitsevää on opiskelijoiden valmistuminen. Meidän on löydettävä uusia keinoja opetukseen ja opiskelijoiden tukemiseen. Jos kellä, niin TAMKilla on tähän hyvät eväät.

Menestymiseen työelämäkorkeakouluna vaikuttaa kaikki se, mitä TAMK tekee ympäröivän yhteisön hyväksi. Kujalan mielestä Tampereen korkeakouluyhteisö on uniikki yhdistelmä edistämään tätä työtä.

Tampereen ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtaja Mari Walls kiitti väistyvää rehtoria, Markku Lahtista, pitkästä ja ansiokkaasta urasta. Hän mainitsi erityisesti Lahtisen laajan arvostuksen sekä yhteistyökumppanina että johtajana ja TAMKille ominaisen yhdessä tekemisen ilmapiirin.

Vaikka rehtorinvaihdos merkitsee muutosta, se ei muuta TAMKin vahvuuksia tai sen identiteettiä.

– Tampereen ammattikorkeakoulun tehtävä on jatkossakin vastata työelämän tarpeisiin. Mutta yhdessä olemme enemmän, ja pääsemme hyödyntämään niitä synergiaetuja, joita meillä korkeakouluyhteisönä syntyy.

Esimerkkinä näistä Walls mainitsi jatkuvan oppimisen sekä erilaiset yhteistyömallit yritysten, toisen asteen oppilaitosten ja strategisten kumppanien kanssa.

TAMKia menestyksekkäästi 23 vuotta johtanut Markku Lahtinen ojensi seuraajalleen, Tapio Kujalalle, Aamulehden, Merita Pankin ja Nokia Mobile Phonesin vuonna 1996 lahjoittamat rehtorinkäädyt.

– Silloin tilanne oli toinen, kun koko ammattikorkeakoulujärjestelmä oli muotoutumassa. Mutta kun vertaa strategisia tavoitteita, niin ne olivat hyvin samankaltaiset kuin tänäkin päivänä: ajasta ja paikasta riippumaton opiskelu, kehittäminen yhdessä työelämän kanssa ja kansainvälinen yhteistyö.

Elinkeinoelämän tervehdyksen TAMKin historialliseen rehtorinvaihdokseen toi Tampereen kauppakamarin puheenjohtaja Juhani Lehti. Hän kannusti uutta rehtoria pitämään huolta, että TAMK pysyy vauhdissa mukana, kun työelämän vaatimukset muuttuvat ja uusia osaajia tarvitaan kaikilla aloilla.