Hyppää pääsisältöön

Lisää naisia teknologia-alan eturiviin

Julkaistu 11.10.2019
Tampereen yliopisto
Shaking up tech
Shaking up tech -tapahtuma kokosi Tampereelle Hervannan kampukselle noin 100 tekniikasta kiinnostunutta nuorta naista.
Tampereen yliopisto, Aalto-yliopisto ja Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto järjestivät yhdessä omilla kampuksillaan 10.10. Shaking up Tech -tapahtuman, jonka tavoitteena on nostaa tekniikan alan kiinnostusta erityisesti lukiota käyvien nuorten naisten parissa. Yhtenä päämääränä on lisätä nuorten naisten osuutta tekniikan korkeakouluopiskelijoissa.

Unelmat ja tavoitteet vievät eteenpäin

Tampereelle Hervannan kampukselle kokoontui reilut 100 matematiikasta ja luonnontieteistä kiinnostunutta tyttöä laajasti eri puolilta Suomea, pohjoisimmat matkasivat Tampereelle Simosta ja Iistä. Osallistujille järjestettiin kuljetukset tapahtumaan ja pitkämatkalaisille myös majoitukset Tampereella.

Tampereella kuultiin aamupäivällä neljän naisen innostavat opinto- ja urapolkutarinat. Paikan päällä olivat tarinansa kertomassa Tampereen yliopiston professorit Minna Kellomäki ja Minna Lanz sekä johtaja Raija Polvinen kemianteollisuudesta ja henkilöstön kehittäjä Essi Isohanni ohjelmistoyrityksestä. Lisäksi aamupäivällä esitettiin puheenvuoroja striimattuina myös yliopistojen kampusten välillä. Tapahtuman avasi juhlallisesti striimin välityksellä Aallossa puhunut lastenkirjailija, kuvittaja ja ohjelmoinnin opettaja Linda Liukas.

Biomateriaalien ja kudosteknologian professori Minna Kellomäki korosti omassa osuudessaan olleensa aina avoin vaihtoehdoille ja tehneensä monenlaisia töitä. Minna painotti ennakkoluulottomuutta ja uskoa omiin kykyihin.

- Ei kannata ajatella, että minähän en tuohon pysty. Unelmat ja tulevaisuuden tavoitteet ovat tärkeitä, on oltava ennakkoluuloton, mahdollisuuksia on aina, Minna kannusti.

- Matematiikka, kemia ja fysiikka ovat tietysti vahvasti tekniikan opintojen taustalla, mutta älkää unohtako kirjoittamista ja kieliä, niitä tarvitaan. Ainakin oman alani tiedeyhteisö ja työmaailma yleensäkin on globaali. Siten hyvä pohja äidinkielestä ja sen päälle muodostuva englannin kielen taito on välttämätöntä, Minna painotti

Opo on tärkeä tietolähde

Suomalaistytöt ovat kansainvälisen Pisa-koulututkimuksen mukaan kärkipaikoilla matematiikassa ja luonnontieteissä. Silti tyttöjä tarvittaisiin paljon lisää tekniikan aloille. Moni lukioikäinen on vielä epävarma uratoiveistaan. Valintoihin vaikuttaa kaveripiirin valinnat ja yleiset mielikuvat eri aloista ja ammateista. On tunnistettu, että nuoret naiset tarvitsevat tekniikan aloilta monipuolisia roolimalleja ja esikuvia.

- Tekniikkaahan on lähes kaikkialla. Sen avulla pelastetaan ihmisiä, eläimiä ja ympäristöä. Tekniikka on valjastettu ihmisen tueksi elintärkeissä ja merkityksellisissä tehtävissä kuten hoivassa, hoidossa ja ympäristösuojelussa, painotti rehtori Mari Walls tervehdyksessään Shaking up Tech –tapahtuman osallistujille.

Jämsäläisille lukiolaisille Amanda Vanhatalolle ja Aino Koivistolle Tampere kaupunkina oli tuttu. Pitkän matematiikan lukijoina Aino ja Amanda olivat myös jo miettineet tekniikkaa yhtenä opiskelumahdollisuutena.

Amanda ja Aino
Jämsäläisille Amanda Vanhatalolle (vas.) ja Aino Koivistolle tekniikka voisi olla tulevaisuuden vaihtoehto.

- Koulussa on puhuttu usein tekniikan alasta ja niistä mahdollisuuksista mitä esimerkiksi täällä Tampereella olisi, Aino ja Amanda muistelivat.

- Meidän opo on kannustanut tekniikankin alalle ja kertonut eri vaihtoehdoista. Opo on varmasti se tärkein tietolähteemme. Tekniikka on kyllä mielenkiintoinen vaihtoehto ja mielikuvat alasta ovat ihan positiivisia ja monipuolisia, tytöt kiittelivät.

Shaking up Tech –tapahtuman Tampereen järjestelyistä vastannut suunnittelija Päivi Mäkitalo kiitteli myös osallistujien kiinnostusta ja innokkuutta päivän aikana.

- Nämä sata nuorta naista ovat olleet todella keskittyneesti ja innolla mukana. Aamupäivän puheenvuorojen aikana yleisö kuunteli lähes hievahtamatta kaikki puheenvuorot. Yhteinen lounas puhujiemme kanssa antoi vielä hienon mahdollisuuden tavata näitä esikuvia ja roolimalleja, joita haluamme tällä tapahtumalla tytöille antaa, Päivi kiitteli.

Tapahtuma jatkui iltapäivällä työpajoilla, missä osallistujat pääsivät itse tekemään ja kokemaan erilaisia teknologioita fotoniikasta ja aerosolifysiikasta digitaalisen valmistukseen sekä tarkastelemaan maailmaa muun muassa nanomittakaavan mikroskoopilla. Päivä huipentui Uranaisten opiskelijaseuran järjestämiin messuihin, missä tiedekunnat ja teknologiayritykset esittelivät työtään. Messujen vilinässä solmittiin Shaking up Tech –hengessä monia yhteyksiä ja tarinat tekniikasta ja unelmista jatkuivat pitkälle iltaan.

Video Shaking up Tech -päivän tunnelmista.

Kuvat: Jonne Renvall
Teksti: Minna Puntila
Video: Saara Lehtonen

 

Myös Aalto-yliopistossa Shaking up Tech -tapahtuma toi sadat tytöt ja tekniikan yhteen. Linda Liukas avasi tapahtuman kertomalla, että teknologia kuluu kaikille. Espoossa lukiolaiset tekivät Aurinkokunnan läpilennon VR-lasien avulla, venyttivät hämähäkkisilkkiä ja kokosivat omin käsin satelliitin. Lue lisää Aallon tapahtumasta.