CIVIT tekee yhteistyötä DXOMARKin kanssa ainutlaatuisen kuvantamislaboratorion perustamiseksi Tampereen yliopistoon

Yhteistyön myötä Tampereelle perustetaan kuvantamislaboratorio, joka parantaa CIVITin kuvanlaadun testauskykyä ja tukee Pirkanmaan elinvoimaista kuvantamisekosysteemiä. Yhteistyön myötä CIVITin niin kaupallisille kuin akateemisillekin toimijoille tarjoamat tutkimus- ja testauspalvelut laajenevat.
Kuvantamistutkimus on yksi Tampereen yliopiston strategisista painopisteistä
CIVITin yhteistyö DXOMARKin kanssa vahvistaa Tampereen yliopiston asemaa kuvantamistutkimuksen ja -innovaatioiden alalla. Kuvantaminen on Tampereen Kuvantaminen on Tampereen yliopiston strateginen tutkimusalue ja Pirkanmaalla on merkittävä kuvantamisen osaamiskeskittymä.
– Tuore yhteistyö DXOMARKin kanssa on todiste osaamisestamme ja laajentaa hienosti kansainvälistä yhteistyöverkostoamme. Avaus on erittäin tärkeä koko Pirkanmaan kuvantamisekosysteemin tukemiseksi, mutta tietenkin myös yliopistomme strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi, kertoo Tampereen yliopiston vararehtori Jarmo Takala.
Uusi kuvanlaadun arviointijärjestelmä on rahoitettu Suomen kestävän kasvun ohjelmasta Business Finlandin ja EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen (RRF) kautta.
Yhteistyö vahvistaa Tampereen asemaa kansainvälisesti
Tampereen yliopiston uusi laboratorio, joka sijaitsee Hervannan kampuksella, tukee erilaisten kuvantamisteknologioiden kuten älypuhelinten, valvontajärjestelmien ja vartalo- ja autokameroiden testausta. DXOMARK tarjoaa valmiin ratkaisun, joka yhdistää edistyneen laitteiston, ohjelmiston ja jatkuvan tuen.
Laboratorion perustaminen kertoo Tampereen kuvantamisekosysteemin vahvuudesta ja CIVITin sitoutumisesta kuvantamistutkimuksen edistämiseen. Laboratorio toimii tutkimuksen, testauksen ja uusien protokollien kehittämisen keskuksena, mikä vahvistaa Tampereen asemaa kansainvälisellä kuvantamisinnovaatioalalla.
– Laboratorion perustamisen myötä saamme viimeisintä teknologiaa edustavan infrastruktuurin, jolla pystymme testaamaan ja profiloimaan erilaisia kuvantamisratkaisuja. Yhteistyömme DXOMARKin kanssa varmistaa, että pysymme alan kehityksen eturintamassa. Se myös mahdollistaa opiskelijoidemme osallistumisen huippututkimukseen jo opintojen alkuvaiheista lähtien, sanoo CIVITin johtaja, professori Atanas Gotchev.
Seuraavan sukupolven asiantuntijoiden koulutusta ja vaikuttavaa tutkimusyhteistyötä
CIVIT ja DXOMARK luovat yhdessä ratkaisuja seuraavan sukupolven kuvantamisasiantuntijoiden kouluttamiseen. Yhteistyössä kehitetyt laboratorioharjoitukset tarjoavat opiskelijoille sekä uusinta tietoa että käytännön taitoja. Yhteistyöhön kuuluvat myös harjoittelupaikat ja lopputyöaiheet, jotka varmistavat, että opiskelijoille kertyy käytännön kokemusta.
Koulutuksen ohella yhteistyökumppanit ideoivat uusia tutkimushankkeita luodakseen uusia menetelmiä kuvanlaadun arviointiin ja testaukseen. Tavoitteena on myös hankkia rahoitusta Euroopan unionin tutkimusohjelmista, mikä varmistaisi vankan perustan pitkäaikaiselle yhteistyölle ja innovaatioille.
– Yhteistyö CIVITin kanssa on innostava mahdollisuus tuoda asiantuntemustamme Tampereen vahvaan kuvantamisekosysteemiin. Kumppanuutemme alleviivaa DXOMARKin sitoutumista alan kehittämiseen tarjoamalla ensiluokkaisia kuvantamistyökaluja ja -menetelmiä sekä akateemisiin että kaupallisiin sovelluksiin. Yhdistämällä testausratkaisumme CIVITin huippututkimukseen pyrimme edistämään alan innovaatioita ja tukemaan tulevaisuuden osaajien kehitystä, sanoo Frédéric Guichard, DXOMARKin toimitus- ja teknologiajohtaja.
Yhteistyö vahvistaa Tampereen asemaa kuvantamisteknologian huippuosaamisen keskuksena. Laboratorio lujittaa paikallisten yritysten ja kansainvälisten asiantuntijoiden välisiä siteitä sekä edistää innovaatioita ja talouskasvua Pirkanmaalla.
Tervetuloa avajaisiin! Ilmoittaudu mukaan tästä (englanniksi)





