Hyppää pääsisältöön

Aivohyvinvointi koskettaa kaikkia: Kestävä aivoterveys -hanke rakentaa aktiivisesti vaikuttavuutta

Julkaistu 23.8.2022
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kolme naista ja yksi mies rivissä sisätiloissa.
Ulkoministeri Pekka Haavisto on kiinnostunut ajankohtaisesta aivoterveysteemasta. Hanketoimijat tapasivat hänet Eurooppa-päivänä Helsingissä.
Miten yhteiskunta ja työelämä saadaan tietoisiksi työn kuormitustekijöiden vaikutuksista aivoterveyteen? Miten kehitetään välineitä aivoterveyden parantamiseksi työssä? Siihen pureutuu Tampereen ammattikorkeakoulun koordinoima aivoterveyshanke, joka on jo saanut aikaan laajalti vaikuttavuutta. Yhteistyökumppaneina ovat mm. Aivoliitto ja Kansallinen Neurokeskus, ja keskusteluja on käyty jo ministeri- ja europarlamentaarikkotasollakin. Parhaillaan on valmistelussa kansallinen aivoterveysohjelma.

Vaikuttavuus on Kestävä aivoterveys -hankkeen ytimessä. Yhteiskunnallista vaikuttavuutta syntyy, kun toiminta parantaa kestävästi ja merkittävästi yksilöiden, organisaatioiden ja yhteiskunnan toimintaa. Vaikuttavuus tarkoittaa myös katseen suuntaamista pitkälle tulevaisuuteen. Hanketoimijoiden katse on nykyhetken lisäksi jo vuodessa 2030.

− Olemme koordinaatiokumppanina kehittämässä Aivoliiton ja vahvan moniammatillisen asiantuntijaryhmän kanssa kansallista Aivoterveys 2030 -ohjelmaa, jossa keskitymme eri ikäryhmien aivoterveyden edistämiseen. Ohjelman ansiosta voimme lisätä pitkän aikavälin yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja suunnitella tulevaisuuden toimenpiteitä. Aivoterveystietoisuus kasvaa ja työkaluja otetaan käyttöön yrityksissä ja muissa organisaatioissa, taustoittaa projektipäällikkö Mirva Kolonen.

Tietoa levitetään systemaattisesti eri kanavissa

Yhtenä vaikuttavuuden keinona on tiedon levittäminen ja sen jalkauttaminen käytäntöön.

− Olemme levittäneet aivoterveyteen liittyvää tietoa laajasti kansallisissa webinaareissa ja muissa tapahtumissa, jotka ovat herättäneet runsaasti kiinnostusta. Yksittäisiin webinaareihimme osallistuvia on ollut jopa yli 1000, toteaa Kolonen tyytyväisenä.

Hankkeen rahoittaja, sosiaali- ja terveysministeriö (STM), kutsui Kestävä aivoterveys -hankkeen osallistujaksi Helsingin keskustakirjasto Oodissa järjestettyyn Eurooppa-päivään toukokuussa. Ohjelma sisälsi ajankohtaista keskustelua Suomen ja Euroopan tilasta ja tulevaisuudesta sekä EU-rahoituksen käytöstä ja rahoituksen painopisteistä.

− Esittelimme hanketta ja levitimme aivoterveystietoa yhdessä projektikoordinaattori Kirsi Toljamon ja neurologi Kaisa Hartikaisen kanssa. Samalla loimme uutta yhteistyötä ja verkostoja asiantuntijoiden kanssa.

Keskusteluja on käyty ministeri- ja europarlamentaarikkotasollakin

Eurooppa-päivään osallistui runsaasti Euroopan tulevaisuudesta kiinnostuneita asiantuntijoita ja kansalaisia.

− Aivoterveys ja aivohyvinvointi kiinnostivat paikalla ollutta yleisöä. Keskustelimme aivoterveydestä ja tulevaisuuden mahdollisuuksista Euroopan parlamentin jäsenten Sirpa Pietikäisen ja Miapetra Kumpula-Natrin kanssa. Oli ilo kuunnella ulkoministeri Pekka Haaviston ajatuksia Euroopan turvallisuudesta ja tulevaisuuden suunnasta. Keskustelimme hänen kanssaan myös hankkeestamme, kertoo Kolonen.

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen on edistänyt aivoterveyteen liittyviä asioita Euroopan tasolla ja hänen kanssaan jatketaan keskustelua tulevaisuuden aivohyvinvoinnin teemasta syksyllä 2022.

Neljä naista seisoo Kestävä aivoterveys -hankkeen rolluppien edessä.
Hanketoimijat tapasivat Eurooppa-päivänä myös europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen. Kuvassa (vas.) Kirsi Toljamo, Mirva Kolonen, Sirpa Pietikäinen ja Kaisa Hartikainen.

Vaikuttavuuden vuosikymmentä rakentamassa

Kolonen muistuttaa, että hankkeissa vaikuttavuuden lisääminen ja mittaaminen ei välttämättä ole helppoa.

− Tässä hankkeessa korostamme vaikuttavuutta kaiken toimintamme lähtökohtana. Suuntaamme huomiomme sekä lyhyen että pitkän aikavälin tavoitteisiin. Iloksemme niitä on jo syntynyt ja lisää syntyy pitkin matkaa. Vaikuttavuusperustainen toiminta on noussut uusien hyvinvointialueidenkin suunnittelun lähtökohdaksi. Hankkeena olemme mukana rakentamassa vaikuttavuuden vuosikymmentä.
 

Aivoliiton mediatiedote kansallisesta aivoterveysohjelmasta STT-infon sivuilla, julkaistu 13.6.2022: Kansallinen aivoterveysohjelma − yhteenkuuluvuudella on suoria vaikutuksia aivoihin

Lisätietoja vaikuttavuuden vuosikymmenestä Helsingin kaupungin sivuilla: Vaikuttavuuden vuosikymmentä rakentamassa (helsinki.fi)

Lisätiedot:
Mirva Kolonen, Tampereen ammatti­korkea­koulu
mirva.kolonen [at] tuni.fi (mirva[dot]kolonen[at]tuni[dot]fi)
050 4057 806

 

Teksti: Mirva Kolonen, Kirsi Toljamo ja Hanna Ylli
Kuvat: Hanketoimijat