x !
Arkistoitu opetussuunnitelma 2012–2015
Selaamasi opetussuunnitelma ei ole enää voimassa. Tarkista tiedot voimassa olevasta opetussuunnitelmasta.
Informaatiotieteiden yksikkö
Kuvaukseen liitetty tiedosto:
Tutkintomaaraykset_2012-2015_SIS (pdf 39 kB.)

Informaatiotieteiden yksikkö (SIS) aloitti toimintansa 2011. Yksikön edeltäjä informaatiotieteiden tiedekunta perustettiin vuonna 2001. Useimmissa yksikön oppiaineista opetus alkoi jo yliopiston käynnistäessä toimintansa 1960-luvulla.

Informaatiotieteiden yksikköön kuuluu monipuolinen valikoima informaatiota ja tiedon käsittelyä, hallintaa ja käyttöä tutkivia tieteitä. Informaatiotieteiden yksikössä voi opiskella informaatiotutkimusta ja interaktiivista mediaa, matematiikkaa ja tilastotiedettä, tietojenkäsittelyoppia ja vuorovaikutteista teknologiaa. Muutamia näistä voi Suomessa opiskella vain Tampereen yliopistossa. Yksikössä voi suorittaa luonnontieteellisen alan kandidaatin, maisterin ja tohtorin tutkintoja.

Yksiköstä valmistuneet sijoittuvat hyvin mm. liike-elämän, teollisuuden ja julkisen hallinnon tehtäviin. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelijat työskentelevät esimerkiksi kirjastoissa ja tietohallinnon tehtävissä. Matematiikasta voi valmistua mm. matematiikan aineenopettajaksi. Osa maistereista valmistuu myös muihin koulutustehtäviin ja tutkijoiksi. Tilastotieteen osaamista tarvitaan monilla yhteiskunnan ja tutkimuksen alueilla. Tietojenkäsittelytieteistä on sijoituttu esimerkiksi ohjelmistosuunnittelijoiksi, käytettävyysasiantuntijoiksi ja projektien johtotehtäviin.

Yksikön opetusta kehitetään jatkuvasti yhteiskunnan kasvavien ja muuttuvien informaation käsittelytarpeiden myötä. Yksikössä tehtävä tutkimustyö on kansainvälisesti menestynyttä ja verkostoitunutta. Se kohdentuu informaation organisoinnin, käsittelyn ja hyödyntämisen menetelmiin. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa uutta tietoa ja osaamista, jota voidaan hyödyntää kehitettäessä tietoihin perustuvia tuotteita ja tietopalveluita.

Yksikön yhteystiedot löytyvät yksikön www-sivulta.

Opiskeluun liittyviä ohjeita löytyy yksikön opiskelusivuilta sekä tutkinto-ohjelmakohtaista tietoa kunkin tutkinto-ohjelman omilta sivuilta.

Opintoihin liittyviä yhteisiä ohjeita löytyy puolestaan yliopiston opiskelusivuilta.

Informaatiotieteiden yksikön kandidaatin ja maisterin tutkintoja koskevat yleiset määräykset lukuvuosille 2012-2015 löytyvät oheisesta linkistä yksikön www-sivuilta sekä tämän kuvauksen liitteenä olevasta tiedostosta sivun ylälaidasta.

Informaatiotieteiden yksikkö