x !
Arkistoitu opetussuunnitelma 2012–2015
Selaamasi opetussuunnitelma ei ole enää voimassa. Tarkista tiedot voimassa olevasta opetussuunnitelmasta.
Kasvatustieteiden yksikkö

Kasvatustieteiden yksikkö on noin 1400 opiskelijan ja 200 työntekijän tutkimus- ja oppimisyhteisö, jossa kasvatusalaa opiskellaan laajasti ja monipuolisesti.

Kasvatustieteiden yksikön tutkijat ja opettajat tutkivat kasvatuksen, yhteiskunnan ja sivistysperustan muutoksia ja ohjaavat opiskelijoita sivistystietoisiksi kasvatusalan osaajiksi. Lisäksi he antavat tutkimustyölleen pohjautuvaa jatko- ja täydennyskoulutusta.

Tutkijat ja opettajat erittelevät kasvatuksen ja koulutuksen yhteiskunnallisia kysymyksiä osallistuen koulutuspoliittiseen keskusteluun ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen. He ovat koulutuspolitiikan ja kansainvälisesti vertailevan tutkimuksen ja monikulttuurisuuden, varhaiskasvatuksen, ammatti- ja aikuiskasvatuksen sekä pedagogiikan, ainedidaktiikan ja yliopistopedagogiikan asiantuntijoita.

Kasvatustieteiden yksikön opiskelijat kehittyvät opintojensa myötä yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti tietoisiksi ja taitaviksi sekä kriittisesti ja laaja-alaisesti ajatteleviksi kasvatusalan ja puhetekniikan näkijöiksi ja tekijöiksi. Heidän tavoitteensa ja kiinnostuksenkohteensa rikastavat tutkimus-, opetus- ja opiskelutoimintaa luoden oppimisyhteisöön moniäänisyyttä. Heidän osaamiselleen on paljon käyttöä, sillä kasvatustieteellistä asiantuntemusta tarvitaan nykyisin paitsi koulutusalalla myös muissa julkisen sektorin töissä ja yrityselämässä.

Yhdessä kasvatustieteiden yksikön tutkimus- ja oppimisyhteisön jäsenet – tutkijat, opettajat ja opiskelijat – edistävät kasvatuksen perusteiden ja käytäntöjen tutkimusta ja kehittämistä muuttuvassa yhteiskunnassa ja maailmassa.

Tampereen yliopiston normaalikoulu on yliopistollinen harjoittelukoulu, joka toimii kasvatustieteiden yksikön osana.

Kasvatustieteiden yksikkö