Sosiaaliantropologian opintosuunnasta valmistuva yhteiskuntatieteiden maisteri kykenee tarkastelemaan analyyttisesti kulttuurien kirjoa ja globaalin liikkuvuuden sosiaalisia ja kulttuurisia seurauksia. Hän tuntee transnationaalin antropologian tutkimuskenttää sekä sosiaaliantropologisia teoriasuuntauksia ja oppihistoriaa. Lisäksi hän tuntee etnografisen tiedon tuottamisen prosessin ja kykenee soveltamaan sitä omassa tutkimustyössään. Hän kykenee tuottamaan ja raportoimaan empiirisin tutkimusmenetelmin hankittua tietoa ja sitomaan sitä teoreettiseen ja käsitteelliseen ajatteluun. Opintosuunta kiinnittää erityistä huomiota etnisyyteen ja identiteettien muodostukseen liittyviin kansallisvaltion rajat ylittäviin, transnationaleihin ilmiöihin ja tarjoaa vahvan perustan jatko-opintoihin valitun aihepiirin parissa.
Opintosuunnan maisteriksi valmistunut kykenee soveltamaan omaksumaansa tietoa globalisoituvien yhteiskunnallisten ilmiöiden ymmärrystä edellyttävissä työtehtävissä niin tutkimus- kuin viranomais- ja järjestösektoreillakin. Opinnäytetyö kouluttaa valmistuneesta henkilöstä vahvan empiirisen kokemuksen omaavan erityiskysymyksen asiantuntijan niin kansallisiin kuin kansainvälisiin toimintaympäristöihin.
Sisältö
Sosiaaliantropologian maisteriopinnot koostuvat tutkielmaopinnoista (60 op), tutkimus- ja asiantuntijataidot -opinnoista (20 op) sekä vapaavalintaisista opinnoista (40 op). Maisterikoulutukseen hyväksytyiltä opiskelijoilta voidaan lisäksi vaatia täydentäviä aineopintotason sosiaaliantropologian opintoja sekä mahdollisia muita täydentäviä opintoja, kuten YTK-tutkinnon yhteisiä opintoja.
Tutkielmaopinnot alkavat sosiaalitieteiden yhteisellä orientoivalla tutkielmaseminaarilla, jossa opiskelijat perehtyvät tutkimuksen tekemisen vaiheisiin, tutkimussuunnitelman laadintaan ja tutkimusetiikkaan. Samanaikaisesti aloitetaan perehtyminen etnografiseen tutkimusprosessiin. Orientoivan tutkielmaseminaarin jälkeen siirrytään sosiaaliantropologian tutkielmaseminaariin, jossa laaditaan ja hyväksytään pro gradu-tutkielman tutkimussuunnitelma ja käsitellään tutkielmaan liittyviä työpapereita. Syventävien opintojen opinnäytteen tulisi valmistua tutkielmaseminaarin tai viimeistään seminaarin päättymisen jälkeisenä lukukautena. Kiinnostuksen mukaan opiskelijalle pyritään tarjoamaan mahdollisuus tehdä pro gradu –tutkielma tutkimusryhmien yhteydessä.
Tutkimus- ja asiantuntijataitojen opinnot syventävät sosiaaliantropologisia teoreettisia ja metodologisia taitoja. Keskeistä on perehtyminen etnografiseen tutkimustapaan sekä sosiaaliantropologisen teoreettisen ajattelun suuntauksiin. Lisäksi opinnot kehittävät soveltavia taitoja työssäolon, työharjoittelun, vapaaehtoistoiminnan tai kansalaisjärjestötoiminnan kautta. Menetelmä- ja teoriaopinnot suositellaan suoritettavaksi maisteriopintojen alkuvaiheessa ja työelämäopinnot taas opintojen keski- tai loppuvaiheessa.
Valinnaiset opinnot (40 op) opiskelija voi koota haluamallaan tavalla esimerkiksi sosiaaliantropologian erikoistumisalakursseista (joita hän ei ole suorittanut kandidaattiohjelman opinnoissa) tai yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden teemakokonaisuuksista sopimuksen mukaan niin, että ne parhaiten tukevat pro gradu-tutkielmaa. Valinnaisissa opinnoissa suositellaan sosiaaliantropologian klassikoihin perehtymistä. Lisäksi opiskelija voi sisällyttää valinnaisiin opintoihinsa jonkin vieraan kielen opintoja, erityisesti siinä tapauksessa, että ne edesauttavat pro gradu-tutkielman tekoa.
Suoritetaan valinnaisia opintoja joko sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelman tai muiden tutkinto-ohjelmien tarjoamista opinnoista. Valinnaisissa opinnoissa voi olla opintosuuntakohtaisia suosituksia, ks. s?hk?inen opinto-opas.