x !
Arkistoitu opetussuunnitelma 2017–2019
Selaamasi opetussuunnitelma ei ole enää voimassa. Tarkista tiedot voimassa olevasta opetussuunnitelmasta.
Hallintotieteiden tohtorin tutkinto, 240 op

Osaamistavoitteet

Jatko-opinnot koostuvat vähintään 60 opintopisteen laajuisista 1) tutkimukseen orientoivista opinnoista, 2) tieteenteorian ja metodologian opinnoista, 3) substanssiopinnoista sekä 4) tohtoriopintoseminaarista. Tohtorin tutkintoon laaditaan väitöskirja, jota puolustetaan julkisesti. Lisensiaatin tutkintoon laaditaan lisensiaatintutkimus.

Jatkotutkintoon suoritettavilla jatko-opinnoilla pyritään varmistamaan perehtyneisyys omaan tutkimus- ja tieteenalaan sekä hankkimaan tieteellisen kirjoittamisen taito ja metodologiset ja tieteenteoreettiset valmiudet.

Sisältö

Jatko-opiskelija laatii yhteistyössä ohjaajansa ohjaussopimuksen, jossa sovitaan tohtorintutkintoon sisällytettävistä opinnoista sekä tohtoriopiskelijan ja ohjaajan vastuista ja velvollisuuksista.

Jatko-tutkintoon kuuluvia opintoja voidaan suorittaa oman oppiaineen, tieteenalayksikön tai Tampereen yliopiston tutkijakoulun järjestämänä. Tohtoriopintoja voidaan myöskin suorittaa muussa koti- tai ulkomaisessa yliopistossa. Suositeltavaa on, että ainakin osa jatko-opinnoista suoritetaan ulkomailla opiskelijavaihto-ohjelmissa tai muilla kansainvälisillä jatkokoulutuskursseilla.

Jatko-opintoja voi suorittaa ohjaajan kanssa sovittavin tavoin esimerkiksi kirjallisina töinä, tentteinä, osallistumalla sopiviin jatkokoulutustilaisuuksiin tai tutkijakoulutukseen ulkomailla tai laatimalla tieteellisiä julkaisuja tai konferenssipapereita. Tutkimustyön ohjaaja hyväksyy opintosuoritukset ja antaa niistä merkinnän suoritusrekisteriin.

Arviointi

Numerolla 1-5.

Kuuluu kokonaisuuksiin

avaa kaikki

Hallintotieteiden tohtorin tutkinto

DPJKKHC Substanssiopinnot 30 op
DPJKKH40 Substanssiopinnot, 1–30 op
DPJKKHS Jatkokoulutusseminaari 10 op
DPJKKHS Jatkokoulutusseminaari, 10 op
DPJKKHL Lisensiaatintutkimus 90 op
DPJKKHL Lisensiaatintutkimus, 90 op
DPJKKHV Väitöskirja 180 op
DPJKKHV Väitöskirja, 180 op
Johtamiskorkeakoulu