Valinnaiset opinnot suoritettuaan opiskelija on täydentänyt lääketieteen alan osaamistaaan tai tutustunut muihin tieteenaloihin.
Sisältö
Lääketieteen lisensiaatin tutkintoon kuuluu valinnaisia opintoja 15 opintopistettä. Opintoja järjestetään lääketieteen yksikön toimesta, mutta niitä voi suorittaa myös Tampereen yliopiston muissa yksiköissä ja muissa yliopistoissa. Valinnaisiin opintoihin voidaan sisällyttää myös ulkomaisissa yliopistoissa suoritettuja opintoja.
Valinnaisiin opintoihin hyväksytään kansainvälisten opiskelijoiden vertaistuutorina toimiminen. Opiskelijatutorin tulee osallistua tuutorikoulutukseen. Koulutuksessa käsitellään mm. tuutorin roolia ja opiskelijan tueksi järjestettyä ohjausta. Tuutori laatii tuutoritoimintaan suunnitelman, osallistuu tuutoritoimintaan vähintään yhden lukukauden ajan ja laatii toiminnasta raportin. Tuutori myös arvioi omaa toimintaansa tuutorina, tuutoritoiminnan ja tuutorikoulutuksen onnistuneisuutta ja osallistuu näin niiden kehittämiseen.
Vaadittava opintosuoritus edellyttää osallistumista tuutorikoulutukseen ja raporttin laadinnan tutoroinnista. Raportti arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty. Opintojakson suoritusmerkinnän 2 op voi saada vain kerran. Hyväksytysti opintojakson suorittanut voi saada yliopistolta myös todistuksen opiskelijatuutorina toimimisesta.