Kurssilla 'Muuttuva katu, muuttuva kaupunki – Tampereen Kauppakatu kaupungin historiassa' tutkitaan kaupunkikuvan ja kaupungin muuttumista pitkällä aikavälillä yhden kadun, Tampereen Kauppakadun kautta.
Voit valita kiinnostaako sinua vanha Tampere, sen rakennukset, kauppiaat, pankkiirit vai kauppakadulla asuneet ja työtä tehneet kaupunkilaiset. Kurssilla on voi myös syventyä valokuvan mahdollisuuksiin historian tutkimuksen lähteenä tai esimerkiksi tutkia katua muuttuvana kaupunkitilan näyttämönä. Kurssin aikana tutustutaan erilaisiin kaupunkihistorian aineistoihin tamperelaisissa arkistoissa.
Kurssi ei sisällä tenttiä tai luentopäiväkirjaa vaan sillä pääsee itse tutkimaan ja kirjoittamaan sekä saa palautetta omista teksteistään.
Sisältö ja suoritustapa:
Kurssi sisältää muutamia luentoja mm. kaupunkihistoriasta, Kauppakadun historiasta ja valokuvien käyttämisestä historiantutkimuksen lähteenä. Arkistovierailujen kautta päästään lähteiden äärelle. Pääpaino on kuitenkin tekemällä ja tutkimalla oppimisessa.
Kurssityö on mahdollista tehdä joko yksin tai parin kanssa. Opiskelijoita ohjataan kuvamateriaalin kuten valokuvien, karttojen ja rakennuspiirustusten käyttöön. Toisen periodin aikana opiskelijat opponoivat toistensa työt ja kommenttien perusteella ne viimeistellään valmiiksi.
Osallistuminen opetukseen ja vierailuihin, osallistuminen kurssitöiden vertaisarviointiin, harjoitustyö.
Maanantaisin klo 12-14 I-II per. 7.9.2015 - 30.11.2015. Kurssitöiden purkukerrat 16.11-30.11 kolmen tunnin istuntoina (klo 12-15). Kurssille otetaan noin 20 opiskelijaa.
Kurssin suoritus edellyttää sitoutumista ja läsnäoloa. Kurssi sisältää tutustumiskäyntejä, joiden aikataulun sovittaminen tarkasti kahteen tuntiin voi välillä olla hankalaa.
Kurssin korvaavuudesta A1B Valinnaisiin menetelmäopintoihin tai S3 Erikoistumisopintoihin sovitaan tapauskohtaisesti.