Seminaarin tavoitteena on ohjata opiskelijaa tieteelliseen tutkimustyöhön ja tutkimusraporttien kirjoittamiseen sekä tiedeyhteisön jäsenenä toimimiseen. Opintojakso voidaan suorittaa myös muulla tutkimustyön ohjaajan kanssa sovittavalla tavalla siten, että seminaarin osaamistavoitteet saavutetaan.
Seminaari on Helsingin yliopiston logiikan ryhmän kanssa yhteinen tutkimus- ja jatkokoulutusseminaari matemaattisen logiikan alalla.
Seminaari kokoontuu lukukausien aikana joka toinen viikko (2h/kerta) vuorotellen Tampereella ja Helsingissä. Yhteensä kokoontumisia on n. 15 kertaa lukuvuodessa.