Sisu, sauna ja Sibelius – Nokia, äitiyspakkaus ja luksusristeilijät. Julkista mielikuvaa Suomesta on rakennettu jo ennen kuin koko valtiota oli edes olemassa, vähintäänkin Pariisin maailmannäyttelystä 1900 lähtien. Suomi-kuvan rakentamisen ja levittämisen taustalla on läpi kuluneen vuosisadan ollut niin poliittisia, kulttuurisia kuin taloudellisiakin tarkoitusperiä.
Kurssilla tarkastellaan Suomi-kuvan historiaa, kuvan rakentamista ja sen esittämistä kotimaassa ja ulkomailla. Tarkastelun kohteena ovat niin Suomen maakuvaa luoneet ja vahvistaneet toimijat kuin kuvan sisältökin. Samalla tarkastellaan yleisellä tasolla maakuvan käsitettä Suomen kansallisesta ja kansainvälisestä historiasta poimittujen esimerkkien avulla.
Ilmoittautuminen Historian valtakunnallisen verkko-opetuksen järjestämille kevään 2017 kursseille alkaa 9.12.2016 klo 12.00 ja päättyy 13.1.2017, klo 12.00.
Ilmoittautuminen Historian valtakunnallisen verkko-opetuksen järjestämille kevään 2017 kursseille alkaa 9.12.2016 klo 12.00 ja päättyy 13.1.2017, klo 12.00. Avoimen opiskelijat ilmoittautuvat kursseille omassa kiintiössään (Valitse ilmoittautuessa Tampereen yliopisto, avoin yliopisto, historia)
Ilmoittautuminen Historian valtakunnallisen verkko-opetuksen järjestämille kevään 2017 kursseille alkaa 9.12.2016 klo 12.00 ja päättyy 13.1.2017, klo 12.00.
Ohjeita verkkokursseille ilmoittautumiseen
Huom! Tampereen yliopiston ja avoimen yliopiston opiskelijat suorittavat verkkokurssit 5 op laajuisena.