Opiskelija kykenee tarkempaan liikkeelliseen havainnointiin ja ymmärtää esiintyjän ruumiillisuuden merkityksen koreografisen prosessin osana ja tanssiteoksessa.
Opiskelija tunnistaa erilaisia liikkeentuottamisen lähestymistapoja ja kykenee soveltamaan niitä omaan taiteelliseen työskentelyynsä.
Opiskelija hahmottaa tanssijan ja näyttelijän ruumiin ja työskentelyn samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia.
Teatterityön syventävistä opinnoista voi tehdä avoimina yliopisto-opintoina opintojakson Esiintyvä ruumis koreografiassa 4 op. Jakso suoritetaan lattiatyöskentelynä ja esityksenä. Opintoihin vaaditaan vähintään kandidaatin tutkinto tai vastaava kokemus esittävistä taiteista (näyttelijäntyö, tanssi, musiikkiteatteri, esitystaide). Opetus on syventävien opintojen tasoista (teatterityön maisteritutkinto) ja haastavaa. Jakson suorittaminen soveltuu parhaiten henkilölle, jolla on jo perustutkinnon lisäksi kokemusta ammattikentältä ja joka hakee jakson suorittamisella esim. työhön liittyviä lisävalmiuksia.
Opintojaksolla työskennellään liikelähtöisten kompositiotradition mukaisten pienten tanssiteosten kanssa. Keskiössä on esiintyjän tanssitekninen ja liike-ilmaisullinen harjoittelu suhteessa tanssiteokseen, sekä erityisesti musiikkiin. Tavoitteena on, että opintojakson aikana opiskelija hahmottaa pienen tanssiteoksen taiteelliset lähtökohdat ja tyylin viitekehyksen, sekä osaa kantaa tanssijana roolinsa teoksen merkitysmaailman rakentumisessa. Hän ymmärtää kehon ja koreografisen liikkeen tilallisuutta ja niiden dynaamista vaihtelua, ajan, keston sekä musiikin ja tanssin suhteita.
Jaksolla työskennellään yhdessä teatterityön tutkinto-ohjelman neljännen opintovuoden näyttelijäopiskelijoiden kanssa ja mukana on ammattimuusikko.
Opettaja: Samuli Nordberg ja muusikko Tuomas Luukkonen
Työskentelypaikka: Teatterimonttu, Tampereen yliopisto
Niin&näin: Juha Varto: Kohti Tanssin Filosofista tarkastelua
http://netn.fi/files/netn954-12.pdf
Mustekala: Niko Hallikainen: Ruumiin omakuvia - kokemuksia autobiografisesta nykytanssista
Ajoitus: periodi I
Viikko 39 ma 25.9.–pe 29.9. klo 13.15–17.00
Viikko 40 ma 2.10.–pe 6.10. klo 13.15–17.00
Viikko 41 ma 9.10.–pe 13.10. klo 13.15–17.00 sekä tanssiesitys viikolla 41
Haku:
Haetaan avoimen yliopiston hakulomakkeella. Opintojaksolle valitaan opiskelijat motivaatiokirjeen ja haastattelun perusteella.
Toimita motivaatiokirje ja todistus opinnoista ja/tai curriculum vitae osoitteseen: teija.huikka@staff.uta.fi
Opiskelijamäärää on rajoitettu, kurssille otetaan enintään 4 opiskelijaa avoimen haun kautta. Haku päättyy 22.8.2017.