Kurssi on osa monitieteistä Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -tutkimushanketta, jossa tallennetaan erikielisten ja eri-ikäisten suomalaisten haastatteluja itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kurssilla perehdytään sosiolingvistisen aineiston kokoamiseen ja käsittelyyn sekä opitaan, kuinka aineiston keruu suunnitellaan siten, että aineisto on edustava ja käytettävissä erilaisiin tutkimuksiin myös muilla aloilla kuin kielitieteessä. Opiskelijat osallistuvat aineiston keruuseen ja litterointiin käytännössä, ja he saavat kattavan perehdytyksen haastateltavien valintaan, haastattelujen tekemiseen, tallennuslaitteiden käyttöön, tallenteiden litterointiin sekä aineiston käsittelyyn tarvittaviin ohjelmistoihin. Kurssilla kerättävää aineistoa on mahdollista jatkossa hyödyntää myös opiskelijoiden omissa opinnäytetöissä. Kurssi valmentaa opiskelijaa työelämän kannalta tärkeisiin yhteistyö-, suunnittelu- ja haastattelutaitoihin, joita tarvitaan paitsi tutkijan, myös esimerkiksi toimittajan, tiedottajan ja opettajan työssä. Kurssin suoritukseen kuuluvat aktiivinen osallistuminen kaikkiin tapaamisiin ja annetut tehtävät, esim. kirjallisuuden lukeminen, haastattelun toteuttaminen, litterointitehtävä ja oppimispäiväkirja.