Opiskelijat tutustuvat vaihtoehtoiseen, vastakulttuuriksi miellettyyn näkemykseen maailmanhistoriasta. Kurssin päättyessä opiskelijat ymmärtävät, miten historiantutkimusta on käytetty ideologian edistämiseksi. Samalla opiskelijat perehtyvät historiallisten tulkintojen vertailuun, kriittiseen analyysiin ja omien tulkintojensa perusteluun.
Kurssilla käsitellään seuraavia teemoja:
* Vallankumous
* Työ
* Utopia
* Urheilukulttuuri
* Uskonto
Näitä teemoja tarkastellaan pääasiassa Karl Marxin ja Friedrich Engelsin kirjoitusten perusteella, mutta myös muiden, esimerkiksi 1900-luvulla vaikuttaneiden sosialististen ja kommunististen teoreetikkojen ja historiantutkijoiden teosten avulla. Alkuperäisaineistona kurssilla hyödynnetään esimerkiksi utopiasosialistien mielikuvituksellisia visioita, elokuvaa ja kotimaisten sosialistien kirjoituksia. Ajallisesti kurssilla liikutaan kivikaudesta nykypäivään ja jopa tulevaisuuteen. Kannattaa huomioida, että iso osa kurssin lukemistosta on englanniksi. Kaikki vastaaminen tapahtuu kuitenkin suomeksi.
Ilmoittautuminen Historian valtakunnallisen verkko-opetuksen järjestämille syyslukukauden 2015 verkkokursseille alkaa 18.8. klo 12.00 ja päättyy 16.9.2015 klo 12.00.
Ohjeita verkkokursseille ilmoittautumiseen
Huom! Tampereen yliopiston opiskelijat suorittavat kurssin 5 op laajuisena.