Opiskelija perehtyy opintojaksolla tuoreeseen yhteiskuntatieteelliseen tunteita, perheitä ja läheissuhteita käsittelevään tutkimustietoon. Opiskelija oppii käsitteellisiä välineitä, joiden avulla arvioida tunteiden rooleja, merkityksiä ja tehtäviä erilaisissa perhe- ja läheissuhteissa. Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa sijoittaan tunteita, perheitä ja läheissuhteita käsittelevän tutkimustiedon osaksi laajempia yhteiskuntatieteellisiä keskusteluja ja teorioita.
Perhe- ja läheissuhteiden on kuvattu muuttuneen nyky-yhteiskunnassa entistä enemmän yksilöiden omiin valintoihin ja mieltymyksiin pohjautuviksi samalla, kun yhteiskunnallisten rakenteiden kuten avioliittoinstituution tai taloudellisten näkökulmien on katsottu menettäneen merkitystään suhteiden ylläpitäjinä. On myös väitetty, että emotionaalisen sisällön ja tyydyttävyyden merkitys läheissuhteissa on viimeisten vuosikymmenten aikana korostunut. Esitetyistä ja oletetuista muutoksista huolimatta perhe- ja läheissuhteet ovat edelleen perustavia ihmisten välisiä sidoksia. Tällä opintojaksolla pohditaan näitä muun muassa näitä kysymyksiä Perhe- ja tunteet (toim. Petteri Eerola ja Henna Pirskanen, Gaudeamus 2018) -kirjan inspiroimana. Luennoijat ovat kirjan kirjoittajia.
OHJELMA:
26.9: Petteri Eerola ja Henna Pirskanen: Johdantoluento
3.10: Ira Virtanen: Tunteista viestiminen miesten ystävyyssuhteissa
10.10: Hanna Ojala: Vanhenevan isän ja aikuisen pojan suhde
17.10: Annukka Lahti ja Heidi Elmgren: Naisvalitus ja parisuhteen epätasa-arvot
24.10: Marianne Notko ja Eija Sevón: Konfliktit lasten perhesuhteissa
31.10: Rosi Enroos: Tunteet vankilan varjossa
7.11: Marja Peltola: Tunteet rodullistettujen vähemmistöjen sukupolvisuhteissa
14:11: Ritva Nätkin: Isovanhemmuus ja tunteiden kirjo
21.11: Tarja Hiltunen: Huostaan otettujen lasten äidit
28.11: Henna Pirskanen: Jännitteisten vanhempilapsi-suhteiden tunnesidokset; Petteri Eerola: Tunteita herättävä lastenhoito
5.12: Petteri Eerola ja Henna Pirskanen: Yhteenvetoluento
Opintojakso suoritetaan osallistumalla aktiivisesti luentoihin, lukemalla Perhe ja tunteet -kirja (soveltuvin myöhemmin ilmoitettavin osin) sekä tutustumalla opintojakson aikana jaettavaan lukemistoon. Kurssisuorituksena on yksilö- tai ryhmätyönä suoritettava essee, oppimispäiväkirja tai muu vapaamuotoinen kurssityö (vaikkapa video, posteri tai sarjakuva jne.). Suoritusohjeet tarkennetaan syyskuussa 2018 ennen opintojakson alkua.
Perhe- ja tunteet (toim. Petteri Eerola ja Henna Pirskanen, Gaudeamus 2018)