Opintojakson suoritettuaan opiskelija on edelleen kehittänyt valmiuksiaan käydä edistynyttä tieteellistä keskustelua vähintään yhden erikoistumisalueen osalta mutta tuntee myös muiden erikoistumisalojen ongelmanasetteluja ja lähestymistapoja. Hän on saanut ajantasaisen kuvan alan viimeaikaisesta ja tekeillä olevasta tutkimuksesta ja tutkimusta tekevistä tahoista. Edeltävien opintojaksojen sekä tämän opintojakson seminaariesitysten ja artikkelijulkaisujen pohjalta opiskelija osaa rakentaa omaa tutkimustyötään tukevan kirjallisuuskatsauksen.
Kurssi koostuu kolmesta osin päällekkäisestä jaksosta, jotka ovat opintosuunnan painopistealueiden mukaisia: Eurooppa-tutkimus (I-periodi), maailmanpolitiikka (II-periodi), ja rauhan- ja konfliktintutkimus (III-periodi). Kurssi on mahdollista suorittaa kahdessa periodissa. Opiskelija suorittaa oman suuntaumisensa mukaisen aloitusluennon lisäksi tämän painopistealueen muut kokoontumiskerrat (5), ja käy lisäksi vähintään yhdeltä alueelta vähintään 5 kertaa sekä 5 vapaavalintaista seminaarikertaa, jotka voivat olla myös muiden tahojen järjestämiä aihepiiriä käsitteleviä seminaareja tai puhetilaisuuksia. Lisäksi opiskelija valitsee oman suuntautumisvaihtoehtonsa johtavasta journaalista 3 artikkelia joista suorittaa erikseen yhden suullisesti, esityksessään kahteen muuhun artikkeliin verraten; ja valmistelee työseminaarin aihepiiristä kysymyksiä esittävän ja niihin vastaavan esseen, jossa hyödynnetään kirjallisuutta ja seminaarien vierailuluentoja. Seminaarit koostuvat omien opettajien alustuksista, vierailuluennoista ja vierailuista. Opintojakson suoritettuaan opiskelija on edelleen kehittänyt valmiuksiaan käydä edistynyttä tieteellistä ja käytännöllistä keskustelua vähintään yhden erikoistumisalueen osalta mutta tuntee myös vähintään yhden muun erikoistumisalan ongelmanasetteluja ja lähestymistapoja. Hän on saanut ajantasaisen kuvan alan viimeaikaisesta ja tekeillä olevasta tutkimuksesta, tutkimusta tekevistä tahoista ja keskeisistä kansainvälisten suhteiden muutostrendeistä. Edeltävien opintojaksojen sekä tämän opintojakson seminaariesitysten ja artikkelijulkaisujen pohjalta opiskelija osaa rakentaa omaa tutkimustyötään tukevan kirjallisuuskatsauksen.