Opiskelija osaa seurata ja arvioida kriittisesti hyvinvointivaltion muutosprosesseista käytävää keskustelua ja sen poliittis-ideologisia painotuksia tunnistaen kulloinkin ajankohtaiset uudet suuntaukset. Hän tunnistaa erilaisia tapoja jäsentää valtiolle ja muille palvelujen tuottajille (kunnille, yksityisille, vapaaehtoisjärjestöille ja kotitalouksille sekä perheille) määriteltäviä vastuita ja niiden välisiä suhteita demografisissa muutoksissa ja taloudellisen niukkuuden paineissa.
Kurssi voidaan suorittaa kokonaan Moodle-alustalla tekemällä kurssikirjallisuuteen perustuvia tehtäviä itsenäisesti. Tehtäviä tehdään sähköisen tentin kirjallisuusvaatimuksia mukaillen yhteensä viisi. Tehtävät voi tehdä missä järjestyksessä tahansa I-IV periodeilla. Kukin tehtävä arvioidaan erikseen ja kokonaisarvosana määräytyy tehtävien keskiarvon perusteella. HUOM! Opiskelijat eivät näe toistensa suorituksia eivätkä voi niitä kommentoida. Kysymyksessä on siis kotitenttimäinen suoritustapa - ei keskustelualueilla tapahtuva seminaari. Yksityiskohtaiset suoritusohjeet löytyvät Moodlesta.
Kurssin voi aloittaa ja suorittaa opiskelijan oman aikataulun mukaan periodeilla II-IV. Kurssille ilmoittaudutaan sähköpostilla opettajalle (ronja.kuokkanen@uta.fi), jolta saa kurssiavaimen.
HUOM! Avoimen opiskelijalla tulee olla ennen opettajalle ilmoittautumista opinto-oikeus joko yhteiskuntatutkimuksen aineopintoihin (kurssin käyttäminen jaksoon SOS6.1.3 tai SOS6.3.3) tai teemaopintojaksolle SOP03.1
www.uta.fi/avoinyliopisto/opiskelijaksi/
Kurssin voi aloittaa ja suorittaa opiskelijan oman aikataulun mukaan periodeilla II-IV. Kurssille ilmoittaudutaan sähköpostilla opettajalle (ronja.kuokkanen@uta.fi), jolta saa kurssiavaimen.
Suoritetaan kurssikirjallisuuteen perustuvilla tehtävillä, jotka jätetään opintojaksoa varten avattavalle Moodle-alustalle TAI esseellä TAI sähköisellä tentillä.