x !
Arkistoitu opetusohjelma 2015–2016
Selaat vanhentunutta opetusohjelmaa. Voimassa olevan opetusohjelman löydät täältä.
PEDA2 Ainedidaktiikka II 5 op
Periodit
I Periodi II Periodi II Periodi IV Periodi
Opetuskieli
suomi
Tyyppi
Aineopinnot
Suoritettavien opintojaksojen kuvaukset opinto-oppaissa
Opettajan pedagogiset opinnot
Kasvatustieteiden yksikkö

Osaamistavoitteet

Opiskelija
- ymmärtää yhteisöllisen kokeilu-, tutkimus- ja kehittämistoiminnan merkityksen opetuksessa ja oppimisen ohjaamisessa
- osaa kehittää tutkimukseen perustuvaa pedagogista ajatteluaan ja toimintaansa oppimisympäristöjen suunnittelijana, toteuttajana ja arvioijana, myös tieto- ja viestintäteknisissä muodoissa
- osaa pohtia kriittisesti toimintansa vaikutuksia opetus- ja kasvatustyössä sekä hallitsee riittävät opetus- ja kasvatusvuorovaikutuksen taidot ryhmän ja yksilöiden ohjaajana
- tuntee opetettavien oppiaineidensa historialliset ja pedagogiset lähtökohdat
- tuntee aineenopettajan työtä eri kouluasteilla ja - muodoissa sekä ymmärtää oppimisen monimuotoisuuden muodollisen opetuksen ohella myös epämuodollisissa yhteyksissä
- on omaksunut kestävät valmiudet kehittää opettajuuttaan ja ammatti-identiteettiään.

Yleiskuvaus

Ainedidaktiikan seminaaria aineittain ja/tai aineryhmittäin 50 t, yhteisopetuksena 6 t luentoa moninaisuuden kohtaaminen -teemalla.
Vaadittavat opintosuoritukset: Aktiivinen osallistuminen opetukseen ja ryhmätyöskentelyyn, portfolion laadinta, siitä keskusteleminen ja opettajan kanssa sovittavan kirjallisuuden suorittaminen.

Opettajat

Pirjo Vaittinen, Vastaava opettaja
Riitta Jaatinen, Vastaava opettaja
Laura Pihkala-Posti, Vastaava opettaja
laura.pihkala-posti[ät]tuni.fi
Terhi Mäntylä, Vastaava opettaja
terhi.mantyla[ät]tuni.fi
Jaska Poranen, Vastaava opettaja
jaska.poranen[ät]tuni.fi
Jussi Hanska, Vastaava opettaja
jussi.hanska[ät]tuni.fi
Tuukka Tomperi, Vastaava opettaja
tuukka.tomperi[ät]tuni.fi
Hanna-Maija Sinkkonen, Opettaja
Rissanen Inkeri, Opettaja
Khezri Samran, Opettaja

Opetus

25.11.2015 – 20.5.2016
Luento-opetus 6 tuntia
Kaikille aineryhmille yhteinen luento-osuus
Ke 25.11.2015 klo 16-18, Linna, Väinö Linna -sali, Kielellinen moninaisuus, opettaja Samran Khezri
Ke 2.12.2015 klo 16-18, Linna, Väinö Linna -sali, Kulttuurinen ja uskonnollinen moninaisuus, opettaja Inkeri Rissanen
Ke 9.12.2015 klo 16-18, Linna, Väinö Linna -sali, Oppimisen moninaisuus, opettaja Hanna-Maija Sinkkonen
Seminaari 50 tuntia
Äidinkieli ja kirjallisuus (Pirjo Vaittinen)
Ma 11.1.2016 klo 10-14, Virta 243
Ti 12.1.2016 klo 8-12, Virta 114
Ke 13.1.2016 klo 10.15-11.45, Päätalo D10B, Pirjo Kulju
Ke 13.1.2016 klo 12.00-16.00, Virta 243
To 14.1.2016 klo 8.00-12, Normaalikoulu
Pe 15.1.2016 klo 8.00-9.15, Normaalikoulu
Pe 15.1.2016 klo 10.15-11.45, Päätalo D10B, Pirjo Kulju
La 16.1.2016, Valinnainen: Äidinkielen opettajain liiton talvipäivät Lahdessa 16.–17.1.2016
Ma 18.1.2016 klo 9-12, Virta 112
Ti 19.1.2016 klo 8-10, Virta 112
To 21.1.2016 klo 9-13, Virta 243
La 23.1.2016 klo 10-15, Valinnainen: Valoa pimeyteen tapahtuma Tampere talossa
Ma 25.1.2016 klo 9-12, Virta 112
Ti 26.1.2016 klo 8-10, Virta 112
Ke 27.1.2016 klo 9-12, Virta 352
Ti 3.5.2016 klo 9-13, Virta 120, portfoliokeskusteluja
Ke 4.5.2016 klo 8-12, Virta 112, portfoliokeskusteluja
Ma 9.5.2016, 9.-11.5.2016 portfoliokeskusteluja ja kurssitehtävien purkua (erikseen sovittavan aikataulun mukaan)
Englannin kieli (Riitta Jaatinen)
Ma 11.1.2016 klo 9-12, Virta112
Ti 12.1.2016 klo 9-13, Virta112
Ke 13.1.2016 klo 9-13, Virta112
To 14.1.2016 klo 9-12, Virta120
Ma 18.1.2016 klo 9-12, Virta120
Ti 19.1.2016 klo 9-12, Virta113
Ke 20.1.2016 klo 9-13, Virta120
To 21.1.2016 klo 9-12, Virta120
Ma 25.1.2016 klo 9-12, Virta120
Ti 26.1.2016 klo 9-12, Virta114, ulkomaisia vierailijoita
Ke 27.1.2016 klo 9-13, Virta113, ulkomaisia vierailijoita
Pe 29.1.2016, opintokäynti
Ti 12.4.2016, opintokäynti
Ruotsin, saksan, venäjän ja ranskan kieli (Laura Pihkala-Posti)
Ma 11.1.2016 klo 9-13, Linna ML51
Ti 12.1.2016 klo 9-12, Virta ML53
Ke 13.1.2016 klo 9-13, Virta ML53
To 14.1.2016 klo 9-13, Virta112
Pe 15.1.2016 klo 9-12, Virta120
Ma 18.1.2016 klo 9-13, Linna ML51
Ke 20.1.2016 klo 9-13, Virta113
To 21.1.2016 klo 9-13, Virta112
Pe 22.1.2016 klo 9-12, Virta120
Ma 25.1.2016 klo 9-12, Virta219
Ke 27.1.2016 klo 9-13, Virta113
Pe 29.1.2016, opintokäynti EDUCA
To 4.2.2016, kurssisuunnittelu 4.2. ja 5.2. yhdessä Norssin kanssa
Matemaattiset aineet (Terhi Mäntylä ja Jaska Poranen) VALITSE SAMANAIKAISISTA OPETUSAJOISTA TOINEN, JOHON OSALLISTUT
Ma 11.1.2016 klo 10.00-11.30, VIRTA 120 (molemmat ryhmät)
Ma 11.1.2016 klo 11.30-15.30, VIRTA rh. 219 (Mäntylä) ja ls. 113 (Poranen)
Ti 12.1.2016 klo 8.30-15.30, VIRTA rh. 219 (Mäntylä) ja ls. 113 (Poranen)
Ke 13.1.2016 klo 8.30-15.30, VIRTA rh. 219 (Mäntylä) ja ls. 113 (Poranen)
To 14.1.2016 klo 8.30-11.30, VIRTA rh. 219 (Mäntylä) ja ls. 113 (Poranen)
Ma 1.2.2016 klo 8.00-14.00, Alakouluvierailu, Tesomajärven koulu
Ti 2.2.2016 klo 8.00-14.00, Alakouluvierailu, Tesomajärven koulu
Ma 8.2.2016 klo 8.30-15.30, VIRTA rh. 219 (Mäntylä) ja ls. 113 (Poranen)
Ma 2.5.2016 klo 8.30-15.30, VIRTA ls. 120 (molemmat ryhmät)
Historia ja yhteiskuntaoppi (Jussi Hanska)
Ma 11.1.2016 klo 10-15, Virta102
Ti 12.1.2016 klo 9-14, Virta215
Ke 13.1.2016 klo 10-15, Virta102
To 14.1.2016 klo 10-15, Virta102
Pe 15.1.2016 klo 10-15, Virta rh. 102
Ma 1.2.2016 klo 10-15, Virta102
Ti 2.2.2016 klo 9-14, Virta327
Ke 3.2.2016 klo 10-15, Virta102
Ma 2.5.2016 klo 10-14, Virta219
Ti 3.5.2016 klo 10-14, Virta219
Ke 4.5.2016 klo 10-12, Virta102
Filosofia, psykologia, yhteiskunta- ja hallintotieteelliset aineet sekä terveystieto (Tuukka Tomperi)
Pe 15.1.2016 klo 12-16, Virta219
Pe 22.1.2016 klo 12-16, Virta219
Pe 29.1.2016 klo 12-16, Virta219
Pe 5.2.2016 klo 12-16, Virta219
Pe 12.2.2016 klo 12-15, Virta219
Pe 19.2.2016 klo 12-15, Virta219
Pe 26.2.2016 klo 12-15, Virta219
To 10.3.2016 klo 15-18, Virta219
Pe 11.3.2016 klo 12-15, Virta219
Pe 18.3.2016 klo 12-15, Virta219
Pe 1.4.2016 klo 12-15, Virta219
Pe 8.4.2016 klo 12-15, Virta219
Pe 15.4.2016 klo 12-15, Virta219
Pe 13.5.2016 klo 12-15, Virta120
Pe 20.5.2016 klo 12-16, Virta219
Itsenäinen työskentely 79 tuntia

Arviointi

Hyväksytty/hylätty.