Skip to content
SearchHomeMenu
Pääkkösten perheen Kalle nukkuu hyvin. Apu löytyi Elina Bothan opettamasta Happiest Baby -menetelmästä.Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Vauva-arjen ei tarvitse olla itkunsekaista ja uuvuttavaa

Vauvan rauhoittelu on taito, jonka voi oppia. Kallesta tuli Happiest Baby -menetelmän avulla hankittujen unenlahjojen myötä suoranainen urbaani legenda.
clock
8 min
Julkaistu:
12.04.2021
Kirjoittaja:
Maria Kasdaglis

Suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa on varsin yleisesti hyväksyttyä ajatella, että vauva-arki on kaoottista ja uuvuttavaa. Ei ole harvinaista kuulla toteamuksia, että vauvan saamista seuraa kuukausien, jopa vuosien, unettomuus.

Kätilö ja terveystieteiden tohtori Elina Botha vastustaa tällaista keskustelua. On vaarallista, että vanhemmat uupuvat, ahdistuvat ja masentuvat vauvojensa kanssa sen varjolla, että nukkumattomuus kuuluu asiaan.

– Minusta on aivan käsittämätöntä, että meillä on näin vakava rasite ja ongelma, johon ei puututa.

Suhtautumisella vauva-arkeen voi olla kauaskantoisia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Jos vauvan kanssa eläminen kehystetään lapsen yrittämistä harkitseville kaoottisena, vain kaaoksen keskelle uskaltautuvat lähtevät siihen. Ja jos vanhemmat jäävät ongelmiensa kanssa yksin, ei perheeseen välttämättä toivota enää lisää lapsia.

– Ihminen on oppivainen ja fiksu. Jos hänellä on huono kokemus jostakin, ei hän tee sitä uudestaan, Botha summaa.

Vauvojen rauhoittelusta väitöstutkimuksensa tehneellä Bothalla on kuitenkin ongelmaan ratkaisu: elämä vauvan kanssa voi olla myös mukavaa, sillä vauvan rauhoittelua voi opetella. Eikä se edes ole erityisen vaikeaa, kunhan vanhemmat pääsisivät oikean tiedon äärelle.

– Innovatiivista tässä on se, miten pitkälle päästään niin vähällä. Vauvan rauhoittelu on helposti opetettava ja näppärä pikku konsti, jolla on iso vaikutus perheeseen.

Vauvan itkuisuus on riski sekä vauvalle itselleen että hänen vanhemmilleen

Milloin vauvan itkusta sitten tulee ongelma – eikö vauvojen kuulukin itkeä?

– Kaikki vauvat itkevät, koska se on heidän tapansa viestiä. Se on normaalia ja kuuluu asiaan. Oma asiansa on kuitenkin lohduton itkuisuus, Botha kertoo.

Lohduton itkuisuus (englanniksi excessive crying) määritellään usein edelleen vuodelta 1954 peräisin olevan Wessellin kriteeristön mukaan. Sen perusteella vauva on itkuinen, jos itku jatkuu vähintään kolme tuntia vuorokaudessa, kolmena päivänä viikossa ja yli kolmen viikon ajan.

Botha kuitenkin kannattaa Wessellin kriteeristöstä luopumista. Ei nimittäin ole tutkimusnäyttöä siitä, että itkuisuuden haitalliset seuraukset alkaisivat nimenomaan tällä määrällä itkua. Uudemman Rome IV -kriteeristön mukaan vauva on itkuinen, jos hän on alle viiden kuukauden ikäinen, hän ei ole sairas ja silti hän on toistuvasti ja pitkittyneesti itkuinen, levoton ja ärtynyt ilman ilmeistä syytä.

– Jos vanhempi kokee, että vauvalla on sellaisia itkukohtauksia, joita ei saa rauhoiteltua, on se mielestäni riittävä määritelmä itkuisuudelle, Botha kiteyttää.

Kätilö ja terveystieteiden tohtori Elina Botha ei pidä ajattelumallista, jonka mukaan nukkumattomuus ja kaaos kuuluvat automaattisesti vauvaperheiden arkeen.Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Terveyskirjaston mukaan suomalaisvauvoista noin 10 % on Wessellin määritelmän mukaan itkuisia eli koliikkivauvoja. Rome IV -kriteeristön täyttää todennäköisesti huomattavasti suurempi prosentti.

Bothan väitöskirjasta löytyy pitkä lista riskejä, joita vauvan itkuisuuteen liittyy. Vauvan vanhemmat saattavat epäillä omia kykyjään vanhemmuuteen ja kokea uupumusta ja masennusta. Muutoin hyvin käynnistynyt imetys saattaa katketa itkuisuuteen, koska huutava lapsi on huono palaute imettävälle vanhemmalle.

Tuoreiden tutkimusten mukaan itkuisilla vauvoilla on muita useammin myöhemmin elämässään mielenterveysongelmia, ADHD:tä sekä itsesäätelyyn ja sosiaaliseen käyttäytymiseen liittyviä ongelmia. Ei kuitenkaan ole vielä selvää, kasvattaako vauvan itkuisuus itsessään näitä riskejä, vai johtavatko samat tekijät sekä itkuisuuteen että myöhemmin esiin tuleviin ongelmiin.
 

Kenestä tahansa meistä voi tulla vauvan ravistelija, kun on tiensä päässä eikä jaksa enää.


Bothan mukaan kaikkein pahin ja vaarallisin seuraus on kuitenkin se, että itkuisilla vauvoilla on riski tulla kaltoinkohdelluksi. Tutkimusten mukaan itkuisuus on vauvan ravistelua ennakoiva tekijä. Botha korostaa, etteivät vauvojaan ravistelevat vanhemmat ole yhteiskunnan reunamilla eläviä rikollisia, vaan ihan tavallisia vanhempia, joiden voimat ovat yksinkertaisesti loppu.

– Itkuisen vauvan aiheuttama stressi on niin voimakasta ja pitkäkestoista, että kenestä tahansa meistä voi tulla vauvan ravistelija, kun on tiensä päässä eikä jaksa enää.

Botha muistuttaa, että myös vauvan jättäminen yksin huutamaan on kaltoinkohtelua. Jos vanhempi on niin uupunut, että hän lähestyy omia rajojaan, on tietenkin parempi jättää vauva omiin oloihinsa kuin esimerkiksi ravistella häntä. Vielä kestävämpi ratkaisu kuitenkin olisi, jos vauvan itkuisuus saataisiin katkaistua jo ennen kuin vanhemmilla on riski turvautua väkivaltaan.

Viisi askelta itkevän vauvan rauhoittamiseen

Nyt seuraa hyvä uutinen: Elina Bothan väitöstutkimuksen mukaan suomalaiset vauvojen äidit ovat tyytyväisiä vanhemmuuteensa ja heillä on hyvät vauvanhoitovalmiudet. Tutkimuksessaan Botha toteutti kyselyn vastasyntyneiden, keskimäärin kahden päivän ikäisten vauvojen äideille. Hän toisti kyselyn, kun vauvat olivat 6–8 viikon ikäisiä.

Puolelle tutkimukseen osallistuneista äideistä opetettiin ensimmäisen kyselykierroksen jälkeen Happiest Baby -niminen menetelmä. Heidän vauvanhoitovalmiutensa paranivat tutkimuksen aikana verrokkiryhmää enemmän.

Happiest Baby on viiden askeleen menetelmä, joka on tarkoitettu itkevän vauvan rauhoittamiseen. Sen kehitti yhdysvaltalainen lastenlääkäri Harvey Karp. Menetelmän taustalla on ymmärrys siitä, että vauva ei ole syntyessään vielä valmis kohtaamaan kohdun ulkopuolista maailmaa.

Happiest Baby -menetelmää voi hyödyntää kuka tahansa vauvan läheinen. Elina Botha toivoo, että se leviäisi laajemmin neuvolahenkilöstön ja uusien vanhempien tietoisuuteen.Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

– Menetelmän avulla vauvalle luodaan kohtumaisemmat olosuhteet, joissa hän oli täydellisen onnellinen ja tyytyväinen. Se aiheuttaa vauvassa voimakkaan, rauhoittumisrefleksiksi kutsutun reaktion, jossa hän rauhoittuu voimatta sille itse mitään, Botha kuvailee.

Jotta rauhoittumisrefleksi saadaan aikaan, menetelmän askelmat täytyy toteuttaa täsmällisesti. Lisäksi vauvaa rauhoittelevan täytyy kuulostella, mitkä askelmat rauhoittavat juuri kyseistä vauvaa parhaiten.

Happiest Baby -menetelmän kivijalka ja kaikkein tärkein askelma on itkun rauhoitteluun sopiva tietynlainen kapalo. Kohtu on tiukka ympäristö, jossa vauva saa jatkuvasti palautetta oman kehonsa äärirajoista. Napakka kapalo imitoi tätä ympäristöä.

Kapaloinnin lisäksi neljä muuta askelmaa ovat hieman vatsan puolelle kallistuva kylkiasento, hyytelömäinen hytkytysliike, suhiseva ääni ja tutti tai muu imeminen.

Botha on itse käyttänyt menetelmää 14 vuotta. Hän on hyödyntänyt sitä kätilöntyössään ja opettanut sitä Tampereen ammattikorkeakoulussa. Silti hän kuvailee edelleen hämmentyvänsä siitä, kuinka nopeasti ja kuinka euforiseen tilaan itkevän vauvan voi Happiest Baby -menetelmän avulla saada. Botha on kiitollinen siitä, että hän on päässyt kohtaamaan niin paljon vauvoja, joiden kanssa harjoitella menetelmää.

– Jokainen vauva on erilainen ja kaikilla vauvoilla on jotain opetettavaa minulle.

Botha ryhtyi tekemään väitöstutkimusta, sillä hän halusi testata käytännössä hyväksi havaitsemaansa menetelmää myös tieteellisesti. Tutkimuksen tulokset myötäilevät hänen kokemustaan: kaikki tutkimukseen osallistuneet Happiest Baby -menetelmällä rauhoitellut vauvat rauhoittuivat joko osin tai kokonaan, ja kaikki menetelmää käyttäneet äidit suosittelivat sitä myös muille perheille.

Vaikka Botha tutki nimenomaan äitejä, hän korostaa, että Happiest Baby -menetelmää voi hyödyntää kuka tahansa vauvan läheinen. Bothan koulutuksiin osallistuvat isät kokevat taidon usein voimauttavaksi. Sitä voivat käyttää myös esimerkiksi isovanhemmat tai sisarukset. 

Oma päättely ei aina riitä vauvan kanssa

Heini Pääkkönen on hyödyntänyt Elina Bothan opettamana Happiest Baby -menetelmää kaksivuotiaan Kalle-poikansa kanssa. Ennen Kallen syntymää hän etsi tietoa, joka auttaisi alkuun uudessa arjessa.

– Koska kyseessä oli esikoinen, koin, että lastenhoitotaitoni olivat pyöreä nolla – etenkin, kun en ole ikinä ollut mikään vauvaihminen, Pääkkönen kuvailee.

Kalle syntyi kuukauden etuajassa. Perheen yhteiselämä alkoi rysäyksellä sairaalassa vietetyllä viikolla. Jo heti ensimmäisinä päivinä tuoreet vanhemmat alkoivat hyödyntää Bothan oppeja.

– Meillä oli vähän turhan kiireinen ja vaikea aloitus vauvan kanssa. Oli ihanaa, kun Happiest Baby toi järjestelmällisyyttä kaaoksen keskelle, Pääkkönen muistelee.

Heini Pääkkönen pitää tärkeänä, että vauvojen itkuisuutta ja rauhoittelua tutkitaan. Kaksivuotias Kalle nukkuu edelleen Happiest Baby -menetelmän opeilla.Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Sairaalasta kotiutumisen jälkeen menetelmän käyttö unohtui hetkeksi. Se nousi uudelleen vanhempien mieleen, kun Kalle ei nukahtanut omaan sänkyynsä, ja jompikumpi vanhemmista joutui aina jäämään hänen kanssaan olohuoneen sohvalle toisen nukkuessa. Pariskunta pohti, eikö tilanteelle voisi tehdä mitään.

Ratkaisu löytyi lopulta kapaloinnista, tutista ja suhinasta. Niiden avulla Kalle alkoi rauhoittua omaan sänkyynsä ja nukkua pidempiä pätkiä kerrallaan. Sen myötä myös vanhemmat pääsivät takaisin makuuhuoneeseen nukkumaan ja koko perheen vuorokausirytmi selkeni.

– Sen jälkeen meillä ei tainnut olla yhtäkään sellaista hetkeä, että en olisi saanut huutavaa lasta rauhoitettua nopeasti, Pääkkönen kertoo.

Samoilla opeilla Kalle käy nukkumaan edelleen, kapalo vain on vaihtunut unipussiin hänen kasvaessaan. Pääkkönen kertoo, että Kallesta on tullut hänen tuttujensa keskuudessa suoranainen urbaani legenda unenlahjojensa kanssa. Riippumatta siitä, onko perhe kotona vai kylässä ja kuka Kallen laittaa nukkumaan, hän nukahtaa heti, kunhan unipussi, tutti ja suhina ovat mukana. Se on tehnyt perheen arjesta kaikin puolin mukavaa.

– Minusta tuntuu, että Kalle on iloinen, vilkas ja kasvanut näin hyvin osittain sen takia, että hän saa rauhoituttua ja nukuttua niin hyvin, Pääkkönen toteaa.

Pienen lapsen äitinä Pääkkönen pitää äärimmäisen tärkeänä sitä, että vauvojen itkuisuutta ja rauhoittelua tutkitaan tieteellisesti. Hän sai neuvolasta moneen kysymykseen hyvinkin yksityiskohtaisia ohjeita ja aikatauluja, mutta vauvan itkun kohdalla hänelle vain korostettiin, että kaikki on normaalia. Se ei tarjonnut konkreettista apua esikoistaan odottavalle Pääkköselle, joka jännitti uupuvansa vauvan kanssa, ellei saisi öisin nukutuksi.
 

Minulle tuli fiilis, että pärjään tämän lapsen kanssa, eikä tämä ole vain ihmeellinen rääkyvä olento.


Pääkkönen pohtii, että asiantuntijatyötä tekevänä aikuisena ihmisenä hän on tottunut siihen, että maailma toimii tietyn järkeen käyvän logiikan mukaan. Vauva on kuitenkin olento, joka toimii aivan omalla logiikallaan ja jonka kanssa oma päättely ei välttämättä riitä. Sen vuoksi hän toivoo, että Happiest Baby -menetelmä opetettaisiin neuvoloissa kaikille esikoisten vanhemmille.

– Happiest Baby antoi konkreettisia välineitä, joiden avulla minulle tuli fiilis, että pärjään tämän lapsen kanssa, eikä tämä ole vain ihmeellinen rääkyvä olento, joka minun täytyy pitää hengissä.

Myös Elina Botha toivoo, että menetelmä leviäisi laajemmin neuvolahenkilöstön ja uusien vanhempien tietoisuuteen.

– Menetelmällä on potentiaalia muuttaa perhe-elämä mukavaksi ihan alusta asti ja tuoda toivoa vaikeisiin tilanteisiin, Botha toteaa.