Skip to content
Tampereen korkeakouluyhteisö
Asiantuntijoiden mukaan muun muassa hoidon etiikka ja taloudellinen tehokkuusajattelu aiheuttavat ristipaineita hoitotyössä. Tamperelaisen Pohjolan palveluskeskuksen maanantaisessa hemmotteluhetkessä ei kuitenkaan paineita tunnettu, kun TAMKin terveydenhoitajaopiskelijat tekivät asiakkaille käsihoitoja. Jutta Peura lakkasi Anja Raitasen kynnet.Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Vanhustenhoidon ongelmista täytyy keskustella – myös hyvät esimerkit pitäisi huomioida

Viimeaikainen uutisointi ei herätä vanhustyöstä positiivisia mielikuvia. Asiantuntijat muistuttavat, että vanhusten hoidossa tehdään myös paljon hyvää, mutta se vaatii ajantasaista osaamista sekä hoitajilta että yksiköiden johdolta.
clock
6 min
Julkaistu:
17.10.2019
Kirjoittaja:

Hoivakodeissa epäselvissä oloissa kuolevia vanhuksia, hoitajapulaa peitteleviä haamuhoitajia työvuorolistoissa, huoneisiinsa vastentahtoisesti lukittuja ihmisiä ja laiminlyötyä lääketurvallisuutta. Viimeisen vuoden aikana julkisuudessa on kuultu vain vähän hyviä uutisia suomalaisesta vanhustenhoidosta.

– Olemme ottaneet nämä uutiset vastaan hyvin vakavalla mielellä ja pohtineet, miten voisimme korkeakouluna ja asiantuntijoina tähän reagoida, toteaa TAMKin gerontologisen hoitotyön lehtori Heidi Valtatie.

Valtatie kuuluu TAMKin gerontologisen hoitotyön opetuksesta vastaavaan tiimiin yhdessä yliopettaja Sirpa Salinin sekä lehtoreiden Katja Hautsalon ja Heimo Outisen kanssa.

Pahimman pölyn laskeuduttua tiimiläiset ovat tyytyväisiä siihen, että kysymykset hoitotyön puutteista ovat nousseet laajaan keskusteluun. Nyt on käsillä aito mahdollisuus myös pohtia konkreettisia ratkaisuja vanhustyön ongelmiin.

Salin kuitenkin muistuttaa, että keskustelussa olisi tärkeää olla ajautumatta liian ongelmakeskeisille urille.

– Monessa kunnassa ja toimipisteessä tehdään ihan valtavan hyviä asioita, ja sitten aina vain ne ikävät uutiset pääsevät otsikoihin, hän toteaa.

Kukaan ei hoida tahallaan huonosti

Erityisen huolissaan Salin on siitä, kuinka uutisointi vaikuttaa vanhustyötä tekeviin hoitajiin. Hän itse toimi 2000-luvun alussa voittoa tavoittelemattoman vanhainkodin johtajana, kun julkisuudessa nousi kohu tiettyjen hoivayksikköjen laiminlyönneistä. Vaikka Salin tiesi tekevänsä eettisesti kestävää työtä omassa yksikössään, ei hän epäilevän ilmapiirin vuoksi halunnut kohun aikaan aina edes kertoa ihmisille johtavansa nimenomaan vanhainkotia.

Hän on huolissaan keskustelun vaikutuksesta hoitajiin myös siksi, ettei huonossa hoidossa ole yleensä kyse hoitajien tahdosta tai asenteesta.

– En usko, että kukaan hoitaja tahallaan hoitaa huonosti. Jo sairaanhoitajan opinnoissa käsitellään paljon niin työn etiikkaa kuin kentän vallitsevaa realismiakin, Salin sanoo.

Tamperelaisessa Pohjolan palvelukeskuksessa järjestetään joka maanantai hemmotteluhetkiä, joissa tehdään esimerkiksi erilaisia hoitoja tai rentoutuksia tai pidetään vaikka levyraati. Lokakuun puolivälissä tehtiin käsihoitoja. Tarvittaessa osallistujat haetaan paikalle kotoaan.Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Bisnes luo kaltevia pintoja

TAMKin gerontologinen tiimi näkee yhtenä laiminlyöntien syynä hoivan ja voittoa tavoittelevan liiketoiminnan sekoittumisen. Outisen mukaan tehokkuusajattelu ja sairaanhoitajan etiikka luovat hoitotyöhön täysin ristiriitaisia paineita.

– Sairaanhoitajan arvot ovat toisia kuin talousarvot. Raha ei ole ammattikunnalle päätekijä, mutta kentällä paljon lasketaan rahassa ja numeroissa, Outinen sanoo.

Salin kuvailee tulospaineen luovan kaltevia pintoja, joilla pikkuhiljaa liu’utaan ammattieettisesti kestävistä valinnoista kohti menoja leikkaavia valintoja.

– Eettinen ongelma alkaa pienellä lipsuttelulla, ja sitten se jyrkkenee, eikä sitä välttämättä enää huomata. Ja he, jotka huomaavat, että nyt en enää pysty tekemään työtäni niin hyvin kuin haluan, usein lähtevät toisiin tehtäviin.

Hautsalon mukaan eettiset ongelmat ja ristipaineet myös kuormittavat hoitajia.

– Arvoristiriita on monelle henkilökohtainen taisto. On rankkaa miettiä päivittäin, ettei saa tehtyä työtään niin hyvin kuin haluaisi, ja lähteä sillä tuntumalla kotiin.

– ­Ja jos arvoristiriita käy voimakkaaksi, kyllähän sairaanhoitajan täytyy miettiä, onko tämä minun työpaikkani. Tällaiseen pohdintaan ajautuessaan sairaanhoitaja ei voi tehdä työtään niin hyvin kuin ihmisten asioita hoitaessa pitäisi pystyä, Outinen täydentää.

Vanhustyö vaatii erityisosaamista

Vanhustyöstä toisiin hoitoalan tehtäviin siirtyvät hoitajat ovat osa ilmiötä, jossa vanhustyölle ei riitä tekijöitä. Vanhustyötä ei myöskään välttämättä arvosteta kovinkaan suuresti hoitajien ammattikunnan sisällä. Harva vastavalmistuva sairaanhoitaja suuntaa ensisijaisesti urallaan gerontologiselle puolelle.

Yksi yleinen väärinkäsitys on se, ettei vanhustenhoidossa tarvittaisi erityisosaamista. Aina tasaisin väliajoin julkisuudessa nousee esiin ehdotuksia siitä, kuinka minkä tahansa alan työttömiä tai koululaisia voitaisiin lähettää hoivayksiköihin paikkaamaan hoitajapulaa ja esimerkiksi syöttämään vanhuksia. Tällaiset puheet karmaisevat Salinia.

– Se on ihan vihoviimeistä. Esimerkiksi muistisairaiden auttaminen ruokailussa vaatii todella paljon taitoa.

Hyvää tarkoittavat ehdotukset kielivät siitä, ettei gerontologiaa nähdä omana osaamisalueenaan. Näyttöön ja tutkimustietoon pohjaavaa erityisosaamista kuitenkin tarvitaan, jotta kukin ikäihminen osataan kohdata omana itsenään.

Irja Lehmus ja Aila Nurmi osallistuvat Pohjolan palvelukeskuksen toimintaan säännöllisesti. – Uutiset vanhustenhoidon tilasta vetävät surulliseksi. Hoitajia tarvitaan lisää, etenkin miehiä, Lehmus ja Nurmi sanovat.Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Muistisairas tulee kohdata oikein

Gerontologisen hoitotyön tiimin mukaan alan suola on nimenomaan sen laajuus ja monipuolisuus: elämänhistoria ja kokemukset, moninaiset psykososiaaliset aspektit ja mahdollisten sairauksien kirjo ovat kaikki tekijöitä, jotka kussakin kohtaamisessa tulisi ottaa laajasti huomioon, jotta ikäihminen saa tarvitsemansa hoidon.

Etenkin muistisairaiden kohtaamisessa on osaamisen puutetta. Siihen gerontologian tieteenalalla olisi tarjota konkreettisia, näyttöön pohjaavia menetelmiä.

– Muistisairaiden hoito vaatii paljon hoitajalta. Kuka tahansa ei sitä voi tehdä. On uskallettava olla rohkea ja utelias astumaan muistisairaan ihmisen maailmaan. Lisäksi tarvitaan teoriatietoa ja menetelmäosaamista muun muassa kohtaamisesta, gerontologiasta ja geriatriasta, Valtatie kertoo.

– Pitää esimerkiksi osata kohdata ihminen, joka ei ole orientoitunut aikaan ja paikkaan. Ymmärtää, että hänen toimintansa taustalla on jokin tietty tarve, jota hän ei pysty sanallisesti ilmaisemaan. Vaikka toiminta voi olla ulkopuolisen silmin tarkasteltuna sekavaa tai epätarkoituksenmukaista, muistisairaalle itselleen se on mielekästä, kuvailee Hautsalo.

– Muistisairaan hoitoa käsittelevän opintojakson jälkeen saa usein kuulla opiskelijoilta paljon myönteistä palautetta siitä, miten oma osaaminen on lisääntynyt, kiinnostus uudenlaisen työtavan kokeiluun muistisairaan hoidossa herännyt ja opiskelija on huomannut, että hän pystyy vaikuttamaan todella paljon muistisairaan hyvän hoidon toteutumiseen. Voisiko opettaja saada tämän parempaa palautetta työstään, hän jatkaa

Salin tuo esiin myös erityisen vuorovaikutusosaamisen, jota muistisairaan onnistunut kohtaaminen edellyttää. Kosketus, selkeä kieli ja muistisairaan korjaamisesta pidättäytyminen ovat tärkeitä vuorovaikutuksen piirteitä.

Vanhoja tapoja täytyy haastaa

Salin ei näe sellaista tulevaisuudenkuvaa, jossa kehittyvä teknologia voisi korvata gerontologista erityisosaamista. Itse asiassa teknisen kehityksen myötä saattaa käydä jopa päinvastoin. Jos teknologiasta saisi tulevaisuudessa tukea esimerkiksi ikäihmisen liikkumiseen, jäisi sairaanhoitajilla entistä enemmän työaikaa käytettäväksi nimenomaan vaativaa osaamista edellyttäviin työtehtäviin.

Valtatie muistuttaa, että hoitajien lisäksi myös vanhustyötä johtavilla tulisi olla vahvaa gerontologista osaamista. Johtamistavoilla on suora vaikutus vanhustenhoidon laatuun.

– On tärkeää, että johtajalla on rohkeutta haastaa vanhoja toiminta- ja ajattelutapoja ja valmiutta kehittää hoitotyötä. Johtaja myös vahvistaa omalla esimerkillä, että hoitotyön tulee olla laadukasta ja mahdollistaa hoidettaville mahdollisimman yksilöllinen, hyvä elämä.

Asukkaiden ja potilaiden lisäksi on kuunneltava herkällä korvalla myös työntekijöitä. Vain hyvinvoivat työntekijät voivat hoitaa työnsä parhaalla mahdollisella tavalla.

Gerontologisen hoitotyön tiimi korostaa, että gerontologista osaamista tarvitsevat myös muut kuin varsinaista vanhustyötä tekevät. Suurin osa ikäihmisistä ei asu vanhustyön hoivayksiköissä, vaan itsenäisesti kotona. He saavat tarvitsemansa hoidon aivan samoista terveyskeskuksista ja sairaaloista kuin kaiken muunkin ikäiset ihmiset.

– Työskenteletpä missä tahansa terveydenhuollon yksikössä, hoidat ikääntyviä ja ikäihmisiä, Outinen kiteyttää.

    TAMKin gerontologisen hoitotyön opetuksen tiimiläiset Heidi Valtatie, Heimo Outinen, Katja Hautsalo ja Sirpa Salin peräänkuuluttavat vanhustyön tekijöiltä riittävää erityisosaamista ja vanhojen toimintatapojen tuulettamista.Kuva: Saara Lehtonen, TAMK

    TAMK panostaa gerontologiseen asiantuntijuuteen

    • TAMKin tutkinto-opiskelijoilla yhteydet työelämään ja kehittämistyöhön saavat alkunsa jo opintojen aikana. Työelämäyhteystyö hyödyttää kaikkia osapuolia. Samalla kun opiskelijat saavat kokemusta, yhteistyöorganisaatiot saavat tuoreita näkemyksiä ja ideoita toimintansa kehittämiseen.
    • TAMKin tutkinto-opiskelijat pääsevät tekemään käytännön vanhustyötä myös Fiiliskeskuksen tarjoamien palveluiden kautta. Esimerkiksi potilas-, kotiutus- ja omaishelpparit voivat toimia ikäihmisen tukena sairaalakäynnin ajan ja sen jälkeen, tai pitää kotona asuvalle ikäihmiselle seuraa.
    • Täydennyskoulutukset taas auttavat jo työelämässä olevia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia päivittämään gerontologista erityisosaamistaan. Vuonna 2020 TAMK tarjoaa täydennyskoulutuksia esimerkiksi diabeteshoitotyöstä, reuman hoidosta ja ikääntyneen personal trainerina toimimisesta.