Skip to content
Tampereen korkeakouluyhteisö
Ihminen seisomassa tunturin laella
Kuva: Nina Lindgren, Unsplash

Onko onnea ilman perhettä ja puolisoa? Tuoreet tutkimukset avartavat perinteistä perhekäsitystä

Yhä useampi suomalainen asuu yksin ja valitsee perheen perustamisen sijaan lapsettomuuden. Silti normatiiviseen elämänkulkuun useimmiten liitetään parisuhde ja pari mukulaa.
clock
8 min
Julkaistu:
12.06.2019
Kirjoittaja:

Jos mies haluaa olla onnellinen, hänen on syytä hankkiutua naimisiin. Jos taas nainen haluaa varmistaa onnellisuutensa, hänen on parasta pysyä naimattomana ja perheettömänä. Näin väitti käyttäytymistieteilijä Paul Dohan taannoisessa The Guardianissa julkaistussa jutussa.

Dohanin mukaan miehet hyötyvät avioliitosta, koska se ”rauhoittaa” heidät. Avioliiton myötä miehet ottavat vähemmän riskejä, tienaavat paremmin ja elävät pidempään. Naisten osana puolestaan on sietää miehen rauhoittumiskehitystä ja kuolla aiemmin kuin naimattomana.

Tilastojen mukaan ihmiset – sekä miehet että naiset – kuitenkin voivat avioliitossa keskimäärin paremmin kuin naimattomina. Dohanilla on tähänkin hiukan kyyniseltä kalskahtava selitys. Dohanin mukaan naimisissa olevat ihmiset kertovat kyselyissä olevansa avioliitossaan onnellisia, mutta vain, jos puoliso on vastaamishetkellä samassa huoneessa. Kun puoliso ei ole läsnä, vastaus onnellisuustiedusteluihin on ”fucking miserable”.

Aikamoista. Mitä tästä nyt sitten pitäisi päätellä?

Erilaisia odotuksia

Väitöskirjatutkija Anu Kinnunen Tampereen yliopistosta tunnistaa Dohanin näkökulman, muttei ilmaisisi asiaa ihan yhtä suoraviivaisesti kuin brittiprofessori. Kinnusen tekeillä oleva väitöstutkimus käsittelee ilman parisuhdetta elävien hyvinvointia ja onnellisuutta sekä niihin vaikuttavia tekijöitä.

Kinnusen mukaan Dohanin puheissa on totta se, että sinkkunaisista suurempi osa on onnellisia kuin sinkkumiehistä. Parisuhteessa elävistä miehistä taas todennäköisesti suurempi osa on tyytyväisiä suhteeseensa kuin naisista. Kinnusen mukaan eroavaisuutta selittävät muun muassa erilaiset toiveet, joita parisuhteeseen kohdistetaan. Enää ei välttämättä riitä, että ollaan naimissa, vaan suhteen tulee olla toimiva. Puolison olemassaolon lisäksi toivotaan kohdatuksi tulemista ja tasa-arvoisuutta.

Saako sinkku olla tyytyväinen?

Tekipä parisuhde onnelliseksi tai ei, se on joka tapauksessa jotain, johon niin miesten kuin naistenkin odotetaan sitoutuvan jossain vaiheessa elämäänsä. Samaan aikaan jopa 22 prosenttia suomalaisista asuu yksin.

Sinkut niputetaan helposti yhdeksi ryhmäksi, joille sinkkuus on jonkinlainen välitila ennen seuraavaa parisuhdetta. Tosiasiassa sinkut eivät ole yksi yhtenäinen joukko. Osa sinkuista on hyvinkin tyytyväisiä elämäänsä ja kokee elämänsä merkitykselliseksi ilman ulkoa tulevia vaatimuksia. Osalla taas ilman parisuhdetta jääminen kytkeytyy yhteen erilaisten vaikeuksien kasaantumisen kanssa.

Osa kokee olevansa yksin, osalla elämä on täynnä merkityksellisiä ihmissuhteita.

Yksi asia kuitenkin horjuttaa sinkkujen hyvinvointia lähes poikkeuksetta. Nimittäin se, jos omaa sinkkuna olemistaan joutuu jatkuvasti selittelemään muille.

– Näyttää siltä, että sinkut joutuvat usein puolustelemaan elämäänsä ja tyytyväisyyttään, Kinnunen sanoo.

Tämä on erityisen kuormittavaa silloin, jos sinkun lähipiirissä ei ole muita samassa elämäntilanteessa olevia. Jos ympärillä on kovin perhekeskeisiä ihmisiä, jotka puhuvat pääasiassa lasten kakkavaipoista tai parisuhteen kiemuroista, tilanne voi olla sinkulle ahdistava. Sinkusta voi tuntua, ettei hän kuulu joukkoon.

– Iloitse siinä sitten työtoverin raskausuutisista, kun itsestä uutiset tuntuvat iskulta sydämeen, Kinnunen kuvaa.

Jos taas sinkun ympärillä on paljon muita sinkkuja tai sinkku pyydetään luontevasti mukaan perheiden menoihin, ja yhteisiä puheenaiheita löytyy, tilanne on toinen.

Piirros, jossa mies unelmoi lapsesta, nainen hyvästä parisuhteesta.
Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Yhä useampi ei halua lapsia

Lähitulevaisuudessa sinkuilla saattaa on entistä enemmän samassa elämäntilanteessa olevia juttukavereita. Tai ainakin tarjolla on muitakin puheenaiheita kuin kakkavaipat.

Yksin asuvien määrä on viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana kasvanut jatkuvasti. Samaan aikaan Väestöliiton kyselytutkimuksissa yhä useampi vastaajaa ilmoittaa ihanteelliseksi lapsiluvukseen pyöreän nollan. Vuosina 2015 ja 2018 tehdyissä kyselyissä jopa 12–15 prosenttia vastaajista piti lapsettomuutta ihanteena. Takavuosina vastaava osuus on ollut noin 1,5–4 prosenttia.

Tampereen yliopiston alumnit Niku Hooli ja Anna-Sofia Nieminen kirjoittivat omien perhepohdintojensa pohjalta Aikuisten perhe -kirjan, joka julkaistiin keväällä 2019. Pariskunnan piti sopia yhteinen kanta lastenhankintaan ennen naimisiinmenoa. Hooli ja Nieminen päätyivät siihen, että he eivät halua lapsia.

Samaan tulokseen ovat tulleet ne 10 ihmistä ja pariskuntaa, joita Hooli ja Nieminen haastattelivat kirjaansa varten. Syitä päätökselle on monia ilmastoahdistuksesta omiin terveysongelmiin. Yleisin vastaus on kuitenkin sisäsyntyinen: lasten hankinta ei vain tunnu omalta jutulta.

Lapsettomien lähipiirissä nämä syyt eivät ole aina kaikille kelvanneet. Osa haastatelluista kuvaa, miten heitä on pidetty muun muassa itsekkäinä, kun he ovat ilmoittaneet lapsettomuusaikeistaan.

Yksi haastatelluista, 42-vuotias fysiikan professorina työskentelevä ”Marko” (nimi muutettu) kääntää asetelman kiinnostavasti päälaelleen. Markon mielestä pitäisi ennemmin perustella, miksi lapsia tehdään, kuin sitä, miksi ei tehdä. Markon mielestä näin vanhemmiksi ryhtyvät olisivat valmiimpia sitoutumaan vanhemmuuteen. Toiseksi Markon mukaan maailmassa on jo riittävästi etenkin länsimaissa eläviä, runsaasti luonnonvaroja kuluttavia ihmisiä.

Mitä tulee itsekkyyteen, Marko muistuttaa, että sekä lasten hankintaan että hankkimatta jättämiseen liittyy itsekkäitä syitä. Hän myös arvelee, että naiset joutuvat perustelemaan lapsettomuuttaan useammin kuin miehet. Markon mukaan yhteiskuntamme haluaa edelleen nähdä naisen ennen muuta äitinä tai potentiaalisena äitinä.

Perheen käsite muuttuu

Perhe puolestaan ymmärretään useimmiten yksiköksi, johon kuuluvat isä, äiti ja lapset. Lapsettomista puhutaan nimenomaan lapsettomina, ikään kuin heiltä puuttuisi jotakin.

Tutkijatohtori Petteri Eerola Tampereen yliopistosta sanoo, että näin on yhä, vaikka perheen käsitettä aletaan jo myös kyseenalaistaa.

Eerola ja tutkijatohtori Henna Pirskanen Jyväskylän yliopistosta ovat toimittaneet Perhe ja tunteet -kirjan, joka julkaistiin keväällä 2018. Kirjan julkaisun yhteydessä tehdyssä haastattelussa Eerola ja Pirskanen totesivat, että yksilöt määrittelevät entistä enemmän itse, keitä ovat heille tärkeät, omat perheenjäsenet. Nämä määritelmät voivat myös muuttua yksilön elämänkulun myötä. Olennaista on se, keitä pidetään tunnetasolla tärkeinä. Perheeseen voidaan laskea esimerkiksi läheiset ystävät tai lemmikit.

Yhteiskunnan perhekäsitystä ovat laajentaneet viime vuosina muun muassa uusi avioliittolaki ja sateenkaariperheiden tunnetut edustajat. Silti isän, äidin ja lasten muodostaman perheen malli tuntuu istuvan tiukassa.

Hoolin ja Niemisen Aikuisten perhe -kirjassa 43-vuotias Panu Mäenpää pohtii, että vaikka yleisissä asenteissa seksuaalivähemmistöjä kohtaan on viime vuosina tapahtunut valtava muutos, perheajattelu on edelleen taantumuksellista. Lapsia pitäisi tehdä, mutta niitä pitää tehdä nimenomaan tietynlaiseen perheeseen.

Piirros, jossa hahmo unelmoi rakkaudesta.
Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Syrjitäänkö sinkkuja ja lapsettomia?

Kiinnostavaa on, että siinä missä työelämän murros otetaan jo melko lailla selvyytenä ja erilaiset epätyypilliset työsuhteet normalisoituvat hyvää vauhtia, perhekäsitys näyttää pysyvän varsin perinteisenä. Tämä näkyy muun muassa siinä, miten eri tavalla sinkkuja tai lapsettomia kohdellaan suhteessa perheellisiin.

– Sinkut kohtaavat monenlaista eriarvoisuutta esimerkiksi juuri työelämässä. Perheellisillä on pitkät perhe- ja hoitovapaat, mutta sinkuilla ei ole vastaavaa mahdollisuutta ottaa taukoa työelämästä. Sinkku ei voi jäädä hoitovapaalle hoitaakseen vaikkapa äitiään – tai itseään, Kinnunen toteaa.

Myös erilaisissa palveluissa ja etuuksissa sinkut ovat usein kaikkea muuta kuin saamapuolella.

– Esimerkiksi sellaiset julkiset hyvinvointipalvelut kuin perheneuvola ja perheterapia on rakennettu ydinperheideaalin ympärille. Lapset ikään kuin avaavat ovia erilaisin julkisiin palveluihin.

Perheellisyys vaikuttaa myös muun muassa siihen, minkä verran esimerkiksi työtön voi nostaa pääomatuloja, ennen kuin tuet leikkaantuvat. Yksin asuvalla työttömällä työmarkkinatukea vähentävät hiukan yli 300 euron kuukausittaiset pääoma- tai muut tulot. Täyttä työmarkkinatukea saavalta vähennetään tällöin 75 prosenttia tulorajan ylittävistä tuloista. Avio- tai avoliitossa asuvalla sekä perheellisellä työttömällä vastaava tuloraja on hiukan yli 1000 euroa kuukaudessa. Tulorajaa korotetaan 130 eurolla jokaista huollettavaa lasta kohden. Perheellisillä täydestä työmarkkinatuesta vähennetään 50 prosenttia tulorajan ylittävistä tuloista.

Perheellisen tuloraja on siis korkeampi ja leikkuri pienempi kuin perheettömällä.

– Soitin kerran Kelaan kysyäkseni, mihin tämä oikein perustuu. Vastaus oli, että ”eduskunnan päätökseen”. Asiasta voitaisiin siis säätää myös toisin, Kinnunen kertoo.

Piirros, jossa hahmo unelmoi työstä, urasta ja harrastuksista.
Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Yksin voi olla onnellinen

Näköpiirissä ei kuitenkaan ole, että jostain tulisi jokin parisuhteettomien puolue korjaamaan tilannetta sinkkujen hyväksi. Kinnusen mukaan itse kukin voi silti omilla toimillaan rakentaa uudenlaista, eri siviilisäädyt ja elämäntilanteet huomioivaa kulttuuria. Hän kehottaakin esimerkiksi perheellisiä ottamaan lähipiirinsä sinkut huomioon eri tilanteissa.

– Vaikutusta on muun muassa sillä, ketä kutsut perhejuhliin, mitä kuulumisia kysyt sinkulta ja mistä ja miten itse puhut, kun seurueessa on ihminen, joka ei ole parisuhteessa.

Vastaavasti sinkun taas kannattaa välttää uhriutumista suhteessa perheellisiin.

– Älä vetäydy keskusteluista, vaan tuo oma todellisuutesi esiin.

Ja sitten viesti ihan kaikille: sinkuista ei tarvitse olla huolissaan vain siksi, että he ovat sinkkuja. Vaikka etenkin pohjoismaissa on totuttu pitämään parisuhdetta ensisijaisena onnellisuuden lähteenä, muitakin lähteitä on. Sinkulla voi olla esimerkiksi muita merkityksellisiä ihmissuhteita. Myös kuulumisen tunnetta voi ammentaa muualtakin kuin ydinperheestä.

Sinkulle itselleen olennaista on hyväksyä oma tilanne. Jos jatkuvasti taistelee olosuhteita vastaan, on vaikeaa rakentaa onnellisuutta.

– Kuulosta kliseeltä, mutta onnellisuus pitää löytää itsestään. Sen ei pitäisi olla kiinni toisesta ihmisestä. Jos oman onnellisuutensa kiinnittää itsensä ulkopuolelle, niin eihän siinä sitten oikein voi kuin odotella allapäin, että tilanne muuttuu. Pitää siis ottaa vastuu itsestään ja onnellisuudestaan.

Myös omaa ajattelutapaa voi muokata. Puolison puuttumisen sijaan huomion voi kääntää esimerkiksi siihen, mitä kaikkea ilman kumppania eläminen mahdollistaa. Oman aikansa voi käyttää juuri siihen, mikä itseä kiinnostaa ja mikä on itselle tärkeää.

Kinnusen mukaan sinkkuutta ei missään nimessä kannata pelätä ja siksi takertua esimerkiksi huonoon parisuhteeseen. Päinvastoin. Sinkkuudesta voi löytää ihan uutta voimaa, kun huomaa, että pärjääkin ihan itse.

Omat odotukset ratkaisevat

Entä sitten puheet siitä, että vasta lapsen saaminen täydentää onnen? Sosiologian professorit Jani Erola ja Juho Härkönen Turun yliopistosta selvittivät vuonna 2014 lastensaannin vaikutusta hyvinvointiin Euroopassa. Artikkeli julkaistiin osana Kelan Eurooppalaiset elinolot –teosta. Artikkelissaan sosiologit vertailivat lastensaannin ja onnellisuuden yhteyttä 14 Euroopan maassa.

Kävi ilmi, että etenkin Pohjoismaissa lapsen saaminen antoi vanhemmille hetkellisen onnellisuuspiikin, mutta sen jälkeen onnellisuus laski aiempaa alemmalle tasolle.

Globaalissa, 86 maan vertailussa Mikko Myrskylä ja Rachel Margolis puolestaan tulivat tulokseen, jonka mukaan lapsi laski vanhempien tyytyväisyyttä vanhemmuuden alkuvaiheessa, mutta keski-ikään mennessä vanhempien tyytyväisyys oli noussut lasta edeltävälle tasolle ja joissain tapauksissa sen ylikin. Eniten tyytyväisyys nousi maissa, joissa lapsia tehtiin ”vanhuuden turvaksi”.

Toisin sanoen lapset, sen enempää kuin parisuhdekaan, eivät takaa onnea. Enemmän kyse on siitä, vastaako oma elämä sille asetettuja odotuksia. Jos ei kaipaa lapsia tai parisuhdetta, voi aivan hyvin olla onnellinen ja elää merkityksellistä elämää ilmankin – olipa sitten mies, nainen tai jotain muuta.

Lähteet: