Skip to content
Tampereen korkeakouluyhteisö
Vaikka sääntöjen mukaan tietynlaista ääntä pitäisi taloyhtiössä sietää, se ei tarkoita, että niin tehdään.Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Neuvottelu ”normaaleista” elämisen äänistä on naapurisuhteiden ikiliikkuja

Kerrostalossa asuessa elinympäristö jaetaan naapureiden kanssa – myös äänten osalta. Yksityisen, yhteisen ja ”normaalin” rajat ovat jatkuva neuvottelun aihe sekä muiden ihmisten että oman itsemme kanssa.
clock
5 min
Julkaistu:
05.11.2020
Kirjoittaja:

Vietämme tupareitamme tämän viikon lauantaina iltakuudesta eteenpäin. Asunnostamme voi siis kuulua meteliä, pahoittelemme asiaa. Poistumme ennen hiljaisuuden alkamista eli viimeistään klo 23.

Tämän kaltainen lappu taloyhtiön ilmoitustaululla on monelle tuttu. Kun korona-aika sulki ihmiset koteihinsa, aloimme kiinnittää enemmän huomiota myös siihen, mitä naapurista kuuluu arkisin päiväsaikaan. Taloyhtiöihin ja isännöitsijöihin on otettu tavallista enemmän yhteyttä (siirryt toiselle sivustolle), kun etätyöläisen pinna on katkennut naapurista kantautuvaan elämään.

Onko Suomessa suhtautuminen ääniin jotenkin erityisen herkkää?

Kulttuurisen äänentutkimuksen dosentti ja Tampereen yliopiston vieraileva tutkija Meri Kytö kiinnittäisi ennemmin huomion siihen, millaisia kulttuurisia odotuksia Suomessa liitetään asumisen äänimaisemaan.

– Suomessa on paljon yksin asuvia. Asuntokuntien keskikoko on laskenut jatkuvasti 1970-luvulta alkaen ja nykyään yli 40 prosenttia asuntokunnista on yhden hengen talouksia. Tämä kertoo myös siitä, millaisessa äänitilassa ihmiset asuvat.

Ilmastollakin on asiassa näppinsä pelissä.

– Suomessa asunnot on eristettävä hyvin, ja esimerkiksi monikerroksiset ikkunat pitävät kylmän lisäksi myös äänet tehokkaasti ulkona. Ihmiset ovat tottuneet äänieristettyyn elämään, Kytö arvioi.

Lisäksi kaupungistuminen on historiallisesti uusi ilmiö. Kovin moni sukupolvi ei ole vielä ehtinyt asua kerrostaloissa ja opetella tiiviiseen asumiseen liittyvää äänitilojen jakamista.

Yksityisen ja yhteisen törmääminen voi aiheuttaa tunnekuohuja

Kaikkia ääniä ei tietenkään haluta jakaa muille, eikä kaikkia ääniä haluta joutua kuulemaan. Se, missä menee yksityisen ja yhteisen äänitilan raja, on monimutkainen asia. Siihen liittyy paljon kulttuurisia arvoja ja erilaisten elämäntilanteiden ja kokemusten mukanaan tuomaa vaihtelua.

Äänen kohdalla yksityisyys kytkeytyy vahvasti läheisyyteen ja siihen, kenen asioista haluamme tietää.

– Jos naapurista kuuluu tappelun ääniä, tulet vedetyksi mukaan tilanteeseen, vaikka et tahtoisi. Samalla saatat kokea moraalista velvollisuutta reagoida tilanteeseen jotenkin. Se, millaisia pohdintoja ja kokemuksia rajan ylittämisestä tällainen tilanne aiheuttaa, riippuu ihmisistä, tilanteista ja naapurisuhteista, Kytö sanoo.

Naapurista kuuluvat äänet voivat synnyttää monenlaisia pohdintoja ja tunnetiloja.Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Jos eletään kaupunkilaisen kohteliaasti, eikä liiemmälti olla naapureiden kanssa tekemisissä, se vaikeuttaa naapurista kuuluviin ääniin suhtautumista.

– Kun et tiedä naapurista mitään, et osaa välttämättä tulkita sieltä kuuluvia ääniä. Siinä joutuu päättelemään todella paljon, ja se tekee tilanteesta raskaamman. Varsinkin, jos ääni aiheuttaa aggressiota tai se on jollain lailla pelottava tai häiritsevä, voi kuulija seinän takana olla aika tunnekuohuissa, Kytö toteaa.

Kulttuuriset arvot ja oma tunne voivat myös mennä äänten kanssa solmuun. Esimerkiksi naapurista kuuluva vauvan itku voi porautua luihin ja ytimiin, mutta samalla itselle pitää muistuttaa kulttuurista koodia siitä, että kyseessä on pieni lapsi, joka ei ärsytä tahallaan, vaan yrittää ilmaista jotain hätää tai tarvetta.

– Kuulijan pitää taistella tunnetilan ja kulttuurisesti oikean suhtautumistavan välillä. Ja jos vaikka yöllä herää naapurista kuuluvaan vauvan huutoon, siinä ei välttämättä ole sellaisessa tilassa, missä on valmis käymään tällaista dialogia oman pään sisässä, Kytö huomauttaa.

Ääniin liittyy oleellisesti myös se, mitä pidämme normaalina. Elämisen äänet kuuluvat taloyhtiöön ja normaaleja elämisen ääniä pitää sietää. Mutta käsitykset siitä, mitkä ovat ”normaaleja” päivärytmejä ja mitkä ovat ”normaaleja” elämisen ääniä, muuttuvat jatkuvasti ja elävät tilanteiden mukaan.

– Kun neuvotellaan siitä, mikä on normaalia, keskustelusta tulee helposti ikiliikkuja.

Oma lukunsa ovat vielä kiusalliset äänet, kuten seksin harrastaminen ja vessassa käynti, jotka vaativat tietynlaiset naapurisuhteet tai huomattavan määrän pokkaa, jotta ne kehtaa edes ottaa puheeksi, vaikka kuinka ärsyttäisi.

Enemmän yhteistä vastuunkantoa

Kaupunkisosiologian professori Matti Kortteinen viittaa Lähiö-teoksessaan negatiiviseen solidaarisuuteen. Tällainen ”älä tunge nenääsi toisten asioihin niin saat itsekin olla rauhassa” -mentaliteetti oli ennen vanhaan toimintamalli, jota lähiöissä noudatettiin. Toisen yksityisen piiriin ei sopinut ängetä.

Nykyään ajattelutapa on monipuolistunut ja koronapandemia on osaltaan tuonut naapurisuhteisiin positiivista solidaarisuutta, mikä näkyy naapurien auttamisena ja toisista huolen pitämisenä.

Kytö näkisi mielellään vastaavaa myös äänellisiin elinympäristöihin liittyen. Ihmiset voisivat ottaa itse vastuuta ja pitää huolta yhteisestä äänitilasta, jolloin ympäristö paranee kaikille.

– Suomessa samojen sääntöjen pitäisi sopia kaikille, mikä on vähän hankala yhtälö. Sen sijaan, että keskustellaan aina siitä, mitä laki tai poliisi sanovat, voitaisiin keskustella enemmän siitä, miten yhteisöt voisivat itse neuvotella heille sopivista pelisäännöistä.

Eräänlaista paikallista sopimista, siis.

Meillä on nykyisin valtavasti keinoja muokata äänellistä elinympäristöämme mieleiseksemme ja itsellemme toimivaksi.Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Jos verrataan Suomea Turkkiin, niin siellä tämän tyyppinen toimintakulttuuri on tavallisempaa. Äänellisiä elinympäristöjä ajatellaan enemmän toiminnallisten yhteisöjen kautta, ja eri yhteisöillä voi olla erilaiset käsitykset sen suhteen, mikä on hyväksyttävä äänitila.

Turkissa ihmiset ovat myös tietoisia kaupunkipolitiikasta ja siitä, millaista äänimaisemaa voi tietynlaisilla asuinalueilla odottaa.

– Suomessa ollaan hyvin varovaisia siinä, että äänellisiin naapurisuhteisiin liittyviä ongelmia ei yhdistetä luokkaan tai varallisuuteen. Vastaavasti Turkissa ajattelu on luokkalähtöistä ja odotushorisontti ”normaalille” on vahvasti aluesidonnaista, Kytö sanoo.

Selviytymis- ja ratkaisukeinoja on paljon

Jos laajempi neuvottelu pelisäännöistä tuntuu liian suurelta tavoitteelta, meillä on onneksi hyviä pienemmän mittakaavan keinoja lisätä sopua ja sujuvuutta äänelliseen elinympäristöömme. Kuten vaikkapa se rappukäytävään laitettava lappu, jossa ilmoitetaan viikonloppuna pidettävistä juhlista.

– Kun naapureille kertoo etukäteen metelistä, se antaa heille mahdollisuuden ennakoida ja varautua asiaan. Kun tietää, milloin häiritsevä ääni loppuu, se auttaa paljon, Kytö sanoo.

Äänitilan jakamisessa auttaa myös, jos kaikki eivät poteroidu taloyhtiössä omiin oloihinsa, vaan tutustuvat toisiinsa edes vähän.

– Se ei tietenkään poista ääniä tai niistä ärsyyntymistä. Mutta naapurin tunteminen vähentää ääniin liittyvää epävarmuutta ja tulkinnan tarvetta, ja helpottaa siten asian käsittelyä ja eteenpäin viemistä.

Jos mahdollista, häiritsevä asia kannattaa ottaa puheeksi silloin, kun tilanne ei ole päällä. Sen sijaan, että ryntää heti syyttelemään naapuria, on parempi lähteä sovittelevasti neuvotellen liikkeelle siitä, miten itse kokee tilanteen.

Olisi aika päästä eroon siitä, että arkiseen äänimaisemaan suhtaudutaan kuin saasteeseen, mikä pitää siivota pois.

Meillä on nykyään käytössämme myös valtava määrä teknisiä keinoja, jotka auttavat meitä luovimaan erilaisten äänitilojen ristiaallokossa. Esimerkiksi vastamelukuulokkeet, TV, Netflix, YouTube ja äänentoistolaitteet tarjoavat meille miltei rajattomasti mahdollisuuksia muokata äänellistä elinympäristöämme mieleiseksemme ja itsellemme toimivaksi.

– Yleinen keskustelu naapurien äänistä on hyvin negatiivisesti painottunutta. Mutta eivät äänelliset naapurisuhteet tietenkään aina ole huonoja. Pienet, arkisina toistuvat äänet voivat yhtäältä luoda myös kodikkuutta sekä paikkaan ja ympäristöön kuulumisen tunnetta, Kytö huomauttaa.

Kydön mielestä olisikin aika päästä eroon siitä, että arkiseen äänimaisemaan suhtaudutaan kuin saasteeseen, mikä pitää siivota pois.

– Ihmiset elävät, toiminnasta lähtee ääntä, sellaista se on. Sillä me selviämme, kun me siedämme.