Ungrading – arvioinnin vastakohta?

Yksi Denverin yliopiston apulaisprofessorin Jesse Stommelin mielilausahduksia on ”luota opiskelijoihin.” Kysymys luottamuksesta ja sen rakentumisesta on ollut keskiössä, kun Stommel on viime vuosina tarkastellut kriittisesti arvioinnin periaatteita ja käytäntöjä ungrading-käsitteen avulla. Ungrading-kritiikissä on Stommelin mukaan kyse erityisesti arvosanaperustaisen arvioinnin seurausten tunnistamisesta ja vaihtoehtoisten käytäntöjen etsimisestä niin opintojaksotasolla kuin korkeakoulutuksessa laajemminkin.

Stommel esimerkiksi kuvaa, että arvosanoja käytetään usein palautteena, niiden ajatellaan suoraviivaisesti kuvaavan opiskelijoiden oppimista tai että ne nähdään itseisarvoisesti oikeudenmukaisina. Mikään näistä ei kuitenkaan automaattisesti toimi tai pidä paikkaansa. Palautteeseen on löydettävissä paljon parempiakin tapoja ja oppimisen ja arvosanan välinen suhde on vähintäänkin kompleksinen. Arvosanojen oikeudenmukaisuus on puolestaan riippuvainen ainakin arvosteluperusteista, opiskelijoiden taustoista ja kielellisistä valmiuksista.

Stommelin ungrading-ajattelu lähti liikkeelle hänen omista arviointipohdinnoistaan. Asiaa käsitelleet blogitekstit keskittyivätkin alussa analysoimaan arvosanojen suoranaisia haittoja ja kuvaamaan arviointitapoja, joilla ongelmia voisi välttää. Kiinnostavaa ungrading-ajattelussa on, että sen tavoitteena ei ole yksiselitteisesti arvosanoista luopuminen, vaan niihin liittyvien ongelmien tunnustaminen ja opiskelijan kasvua tukevan arvioinnin potentiaalin hyödyntäminen.

Erityisesti koronapandemian aikana Stommelin esittämä kritiikki on monipuolistunut ja laajentunut käsittelemään arvioinnin suhdetta opiskelijoiden hyvinvointiin ja yliopistoyhteisöön. Stommel on muun muassa arvostellut voimakkaasti plagioinnintunnistusohjelmistojen käytön arkipäiväistymistä. Tämä on hänen mukaansa tuonut yliopistoihin epäluottamuksen kulttuurin, jossa jokainen opiskelija näyttäytyy potentiaalisena sääntöjen rikkojana tai niiden kiertäjänä.

Epäluottamuksen kulttuuri on johtanut Yhdysvalloissa tilanteeseen, jossa arviointi on palannut vahvasti valvonnan ja kontrollin välineiksi. Tämä on Stommelin mukaan näkynyt erityisesti korona-ajan pedagogiikassa. Valvonnan ja kontrollin korostuminen on nostanut opiskelijoiden ja henkilöstön väliset valtasuhteet ja hierarkiat opetukseen liittyvien kiistojen keskiöön.

Stommelin ja hänen kollegansa S. M. Morrisin viimeaikaisen ungrading-kritiikin kohdistuminen arvioinnin systeemisiin vaikutuksiin nostaa esiin ainakin kaksi pedagogisen kehittämisen kannalta olennaista näkökulmaa. Ensinnäkin arvioinnin ongelmat eivät ole vain arvioinnin ongelmia, vaan ne sävyttävät koko opiskeluilmapiiriä. Siksi arvioinnin merkitystä opiskelijan kasvulle ja ammatilliselle kehittymiselle on tarkasteltava yksittäistä kurssia laajempana asiana ja yhdessä opiskelijoiden ja kollegojen kanssa. Vuorovaikutteista palaute- ja arviointikulttuuria voidaan kehittää esimerkiksi monipuolistamalla opiskelijapalautekäytäntöjä, kannustamalla ohjatusti vertaispalautteeseen sekä lisäämällä kurssitason arviointivuorovaikutusta. Arviointikulttuurin kehittäminen vuorovaikutuksessa ei tarkoita opiskelijoiden ja opettajien valta- ja tietoerojen häivyttämistä, vaan niiden hyödyntämistä vastuullisesti opiskelijan hyvinvoinnin, kasvun ja oppimisen tukemiseksi.

Toiseksi arvioinnin systeeminen tarkastelu pakottaa pohtimaan arvioinnin perinteisiä jakolinjoja. Kirjallisuudessa painotetaan usein kategorista siirtymää summatiivisesta, opitun tiedollista omaksumista painottavasta arvioinnista formatiiviseen, oppimisen tueksi tarkoitettuun arviointiin. Ronald Barnettin ajattelee kuitenkin, ettei formatiivista ja summatiivista arviointia tulisi korkeakoulutuksessa nähdä toisistaan erillisinä. Tärkeämpää olisi ajatella niitä jatkumona. Barnettin mukaan formatiivinen arviointi antaa opiskelijalle mahdollisuuden tunnistaa arvioinnin merkitys yksilön itsenäistymiselle ja itsenäiselle ajattelulle. Summatiivisella arvioinnilla on puolestaan sopivassa ympäristössä mahdollisuus auttaa opiskelijaa tutustumaan itseensä ja tiedollisiin rajoihinsa. Esimerkiksi onnistuneen ohjausprosessin päätteeksi toteutettu opinnäytteen arviointi voi parhaimmillaan olla valtauttava prosessi, jonka opiskelija muistaa vielä vuosien päästäkin.

Jyri Lindén
Yliopistonlehtori, kasvatustiede

Katso lisää

Jesse Stommel: Ungrading: an introduction

Sean Michael Morris: When We Talk About Grades, We Are Talking About People

Barnett, R. (2007). Assessment in higher education: an impossible mission? In D. Boud & N. Falchikov Rethinking Assessment in Higher Education : Learning for the Longer Term, edited by David Boud, and Nancy Falchikov, Taylor & Francis Group.