Kieltä työtä ja elämää varten – Miksi S2-opiskelijat tarvitsevat ohjausta?

23. maaliskuun 2023

Joka vuosi yhä useampi korkeakouluyhteisömme opiskelijoista puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea. TAMKin TalentBoostin keväällä 2022 tekemässä kyselyssä kansainvälisiltä tutkinto-opiskelijoilta kysyttiin heidän valmistumisensa jälkeisiä suunnitelmiaan, ja tuolloin enemmistö toivoi voivansa työllistyä Suomeen. Opiskelijat myös ymmärtävät kielitaidon merkityksen yhtenä tärkeimmistä työelämätaidoista. Moni kuitenkin tarvitsee opiskelupolkunsa varrella motivointia, tukea ja ohjausta, ja tähän tarpeeseen on TAMKissa vastattu suomi toisena kielenä -ohjauksella eli S2-ohjauksella.

Omalle kielipolulle

Kansainvälisen tutkinto-opiskelijan kielitaito voi opintojen alussa olla hyvin vaihteleva. Suomenkielisessä koulutusohjelmassa opiskelevalla S2-taustaisella opiskelijalla kielitaito on jo varsin edistynyt, mutta silti opinnoissa tarvittava kieli saattaa yllättää vaativuudellaan. Englanninkielisissä tutkinto-ohjelmissa taas moni aloittaa suomen kielen opintonsa alusta tai on käynyt joitain kursseja aikaisemmin. Tarpeita on erilaisia, ja tärkeintä on, että jokainen voi aloittaa suomen kielen opintonsa omalle tasolleen sopivalta kurssilta. S2-ohjaaja auttaa opiskelijaa hahmottamaan oman taitotasonsa, löytämään oman kielipolkunsa ja etenemään sitä pitkin läpi opintojen kohti tavoitettaan esimerkiksi työllistymisestä.

S2-ohjaus on ollut käynnissä elokuusta lähtien, ja tänä aikana tehtävänkuva on hakenut muotoaan. Eniten yhteydenottoja on tullut opiskelijoilta, joilla on aiempia suomen kielen opintoja ja jotka pohtivat sopivan kurssin valintaa. S2-ohjaaja myös tiedottaa suomen kielen kursseista ja toimii linkkinä tutkinto-ohjelmien ja suomen kielen opetuksen välillä.

Syksyn aikana henkilökohtaista ohjausta sai 35 opiskelijaa. Suurin osa ohjauskeskusteluista käytiin Teamsin välityksellä tai kasvokkain, osa sähköpostikeskusteluina. S2-ohjauksen lähtöajatuksina ovat yksilöllisyys ja henkilöitävyys: kun ohjaaja tapaa opiskelijan henkilökohtaisesti, suomen kielen opiskelu saa tavallaan kasvot. Tämä on tärkeää opintojen jatkuvuuden näkökulmasta, koska suomen kielen kursseilla opiskelija saattaa jokaisella kohdata uuden opettajan.

Motivointia ja oman osaamisen arviointia

Motivointi on tärkeä osa S2-ohjaajan työtä. Toisinaan opiskelijat haluavat hyväksilukea aiempia opintojaan, vaikka kielitaitoa pitäisi vielä kehittää, mikäli toiveissa on työ- tai harjoittelupaikka Suomessa. S2-ohjauksen yhtenä tavoitteena on saada opiskelija hyväksiluvun sijaan hakeutumaan suomen kielen kurssille. Tärkeää on myös herätellä opiskelijaa näkemään koko korkeakouluyhteisö mahdollisuutena oppia kieltä.

Jatkossa pyritään siihen, että S2-ohjaaja tavoittaa kaikki englanninkielisissä koulutusohjelmissa opiskelevat heti opintojen alussa. Suunnitelmissa on järjestää erillisiä suomen kielen opiskelun infoja, joissa motivoinnin apuna toimisivat myös valmistumisvaiheessa olevien tai jo valmistuneiden kokemukset. Ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden joukon kasvaessa on tulevaisuudessa todennäköisesti hyödyllistä järjestää vastaavia tilaisuuksia myös niille suomenkielisissä tutkinto-ohjelmissa opiskeleville, joiden äidinkieli ei ole suomi.

Ella Hakala, suomen kielen ja viestinnän lehtori, Pedagogiset ratkaisut ja kulttuuri

Johanna Granlund, suomen kielen ja viestinnän lehtori, Pedagogiset ratkaisut ja kulttuuri

Suomi toisena kielenä -opiskelija eli S2-opiskelija tarkoittaa opiskelijaa, jonka äidinkieli tai kotikieli on jokin muu kuin suomi. Myös koulusivistyksensä suomen kielellä saanut opiskelija voi olla S2-opiskelija. Ota kieli rohkeasti puheeksi opiskelijasi kanssa, jos tuntuu, että ohjauksesta voisi olla hänelle apua!

Tutustu myös tämän sivuston osioon Työkaluja opettajalle S2-taustaisen opiskelijan huomioimiseen.