Valintakokeisiin osallistuvien turvallisuus pyritään varmistamaan huolellisella etukäteisvalmistelulla. Viimevuotisten etäkoejärjestelyjen hyötyjä ei haluta kuitenkaan unohtaa kokonaan.

Tampereen yliopistossa suhtaudutaan luottavaisesti kevään valintakoejärjestelyjen onnistumiseen. Hakijoille haluttiin fyysisillä kokeilla taata mahdollisuus oikeudenmukaiseen opiskelijavalintaan.

“Koronatilanteen kehittymistä seurataan, mutta samaan aikaan valintakokeiden turvallista toteuttamista yliopistojen tiloissa valmistellaan hyvin huolellisesti”, kertoo Tampereen yliopiston koulutuksen vararehtori Marja Sutela.  

Kampuksella tehtävän fyysisen valintakokeen muuttaminen etäkokeeksi edellyttää valtakunnallista viranomaismääräystä. Tarvittaessa muutos voidaan kuitenkin tehdä nopealla aikataululla. Yksittäinen yliopisto ei voi päättää valintakoekäytännöstä poikkeamisesta.

“Olemme linjanneet yliopistojen kesken, että jos joudumme tilanteeseen, jossa fyysisiä kokeita ei voida pitää, yliopistot tekevät ratkaisut yhdessä. Eli silloin kyseessä on valtakunnallinen ratkaisu.”

Viimevuotisista kokemuksista saatiin myös pysyviä käytäntöjä

Joissakin yliopiston valintakohteissa viimevuotinen etäkoekäytäntö osoittautui niin hyväksi, että sitä jatketaan. Tampereen yliopiston Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa viestinnän opintosuunnan (aikaisemmin puheviestintä) valintakoe toteutetaan etänä viimevuotiseen tapaan.

“Keskeisin syy on, että valintakoehaastattelu on helppo toteuttaa etänä. Toinen syy on, että yliopiston yksi periaatteista on kestävä kehitys. Siihen kuuluu matkustamisen ja sen aiheuttamien päästöjen ja kulujen karsiminen”, kertoo viestinnän professori Pekka Isotalus.

“Olemme ajatelleet, että järjestely voisi olla jopa lopullinen. Etähaastattelut ovat tätä päivää, eikä ole erityistä syytä miksi ihmisten pitäisi tulla paikan päälle haastatteluun.”

Koulutuksen vararehtori Marja Sutelan mukaan alustava ideointi tulevaisuuden valintakokeiden kehittämiseksi on jo käynnissä. Viimevuotisista digikokeista saadut kokemukset ovat olleet myös Sutelan mukaan hyviä.

Korkeakoulujen yhteishaku järjestetään 17.3.–31.3.2021. Hakijoiden toivotaan tutustuvan rehtorineuvosto Unifin julkaisemaan valintakokeiden turvallisuusohjeeseen.

Muokattu 18.3.2021 klo 20:07: Korjattu tiedekunnan nimi oikeaan muotoon.

Toimittaja: Hanne Vuorela
Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto