Painamisen tai mustesuihkutulostamisen avulla elektroniikkaa voidaan lisätä tarkasti niihin paikkoihin missä sitä tarvitaan. Toiminnalliset musteet mahdollistavat älyn tulostamisen jopa joustaville ja pehmeille pinnoille. Ala on vielä nuori, mutta se arkipäiväistyy kovaa vauhtia.

Tulostettavan elektroniikan ansiosta viivakoodit skannautuvat ostoskärryistä maksupäätteelle itsestään, säädämme huoneiston lämpötilaa älyikkunoilla ja saamme mukautuvilla laastareilla yksityiskohtaisempaa mittaustietoa kehostamme. Tämä on mahdollista jo lähitulevaisuudessa.

“Tutkimusta elektroniikan painamisesta on tehty pitkään, kymmeniä vuosia. Nyt eletään aikaa, jolloin tutkimuksesta alkaa löytyä hyödynnettäviä suuntauksia”, kertoo tekniikan tohtori Tiina Vuorinen

“Ehkä kaikkien tutkijoiden taustalla on jonkinlainen maailmanparantajan syndrooma. Mahdollisuus lähteä mukaan tekemään sydämen sähköisen käyttäytymisen seurantaan sopivaa mittalaastaria kävi yhteen diplomi-insinööritaustani kanssa ja kuulosti supermielenkiintoiselta.”

Joulukuussa 2020 tarkastetussa väitöskirjatutkimuksessaan Vuorinen suunnitteli painettuja rakenteita, joiden sensoritekniikan avulla voidaan mitata ihmiskehon erilaisia seurattavia ominaisuuksia, kuten esimerkiksi sydämen toimintaa tai kehon lämpötilaa. 

“Kun rajapintana on ihmiskeho, joka on pehmeä, epätasainen pinta, mittalaitteiden pitäisi olla mukautuvia. Uudet materiaalit, joihin mittalaitteet voi yhdistää, tuovat lääketieteen puolella uusia mahdollisuuksia.”

Tulevaisuus avaa mielenkiintoisia suuntia

Asioiden internetin mahdollistaminen, eli älykkään toiminnallisuuden lisääminen käyttöympäristöön vaatii myös uudenlaisia toteutustapoja. Tulostettavaa elektroniikkaa on jo käytössä ympärillämme muun muassa erilaisissa kosketus- ja ohjauspaneeleissa.

“Yksi menetelmän suurimpia etuja on hukkamateriaalin minimointi. Ajan säästön lisäksi vihreä ajattelu eli ekologiset valmistusmenetelmät ja materiaalit ovat ehdottomasti siellä taustalla mukana.”

Tiina Vuorisen mukaan tulostettavan elektroniikan alalla on mahdollisuuksia kehittyä monenlaisiin uusiin suuntiin.

“Alalla ollaan arkipäiväistymisen kynnyksellä. Se tunnistetaan jo Tampereella tutkimuksen kautta vaikka yleisesti se on vielä tuntematonta. Eletään mielenkiintoisia aikoja.”

Tekniikan tohtori Tiina Vuorinen vieraili Radio Moreenin Kuuntele tutkijaa -ohjelmassa 2.3.2021.

Toimittaja: Hanne Vuorela
Kuva: Mika Kanerva / Tampereen yliopisto