Sananvapautta, median vapautta ja toimittajan työn edellytyksiä ei voi koskaan ottaa annettuina. Kun tulee suuri häiritsevä tekijä, kuten tänä vuonna korona, niin oikeusvaltiossakin voi tulla jyrkkä ja nopea luisu pimeään laaksoon, jossa oikeuksia ei olekaan. Näin varoittaa Ilmo Ilkka, joka seurasi koronan vaikutuksia toimittajien työhön kansainvälisessä lehdistöinstituutissa Itävallassa.

Tampereen yliopistossa journalistiikkaa opiskeleva Ilmo Ilkka työskenteli viime kevään Wienissä lehdistönvapautta puolustavassa kansainvälisessä lehdistöinstituutissa IPIssä (International Press Institute). Korona pilasi haaveet Alpeilla laskettelusta ja filharmonian konserteista, mutta tarjosi mielenkiintoista työtä. IPIssä nimittäin tajuttiin nopeasti, että koronatilanne ja sen luoma hätä olivat oivallista kasvualustaa lehdistönvapauden rikkomiselle. Tällaisia rikkomuksia kirjattiin marraskuun loppuun mennessä lähes 500.

”Esimerkiksi Unkarissa hätätilalaki antoi hallitukselle valtaa, jolla voitiin hyökätä kriittistä mediaa vastaan. Zimbabwessa hankaloitettiin toimittajien työtä koronan varjolla. Universaali ilmiö oli se, että julkista tietoa alettiin epäämään toimittajilta käyttäen tekosyynä koronan aiheuttamia kiireitä ja hankaluuksia”, Ilmo Ilkka kertoo.

Suomessa saa ja kannattaakin Ilkan mielestä olla ylpeitä siitä, miten lyhyessä ajassa olemme saaneet rakennettua niin jämäkän sananvapauden systeemin. Meilläkin on kuitenkin esimerkkejä siitä, miten mediaan yritetään vaikuttaa. ”Mikään oikeus ei ole ikuinen ilman kamppailua. On erittäin huolestuttavaa, jos ihmiset toimitusten ulkopuolelta saavat määrätä, mitä kirjoitetaan.”

Ilmo Ilkkaa huolestuttaa myös työtään hyvin ja totuudenmukaisesti tekeviin toimittajiin kohdistuva verkkoviha, jota IPI niin ikään selvittää. ”Eräs tapa hankaloittaa toimittajien työtä ovat oikeussyytteet, esimerkiksi siviilikanteet kunnianloukkauksista, joille ei ole mitään oikeudellista perustetta. Kanne nostetaan vain siksi, että toimittaja ja media joutuisivat sitomaan resurssejaan käydessään tuota kannetta vastaan.”

Toimittaja: Pia Sivunen

Kuva: Sini Lukka

Ilmo Ilkka oli vieraana Radio Moreenin Tutkain-ohjelmassa 1.12.2020. Kuuntele koko haastattelu tästä: