Hyppää pääsisältöön
Tutkinto-ohjelma, lukuvuosi 2023–2024

Yhteiskuntatutkimuksen tohtoriohjelma, 240 op

Tampereen yliopisto
Osaamistavoitteet

Tohtoriopinnot suoritettuaan jatko-opiskelija:

- osaa tehdä itsenäistä tieteellistä tutkimusta

- omaa syvällisen näkemyksen omasta tieteenalastaan, ja tuntee oman tutkimusalueensa ajankohtaiset keskustelut

- arvioi ja kehittää sekä jatkuvasti uudistaa omaa osaamistaan ja tieteenalaansa

- toteuttaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä sekä tuottaa alalle uutta tietoa ja menetelmiä

- hallitsee monipuolisesti tieteenalallaan käytettäviä lähestymistapoja ja osaa soveltaa ja muokata oman erityisalueensa teorioita ja tutkimusmenetelmiä

- pystyy osallistumaan keskusteluun tieteenalansa yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja tutkimuksensa merkityksestä

- tuntee tieteenalansa kentän siten, että hän pystyy ymmärtämään, seuraamaan ja edistämään alan tutkimusta ja tieteen kehitystä eettisiin arvoihin perustuen sekä toimimaan alansa asiantuntijana erilaisissa ja muuttuvissa ympäristöissä

- hallitsee hyvän tieteellisen käytännön, tuntee tieteenfilosofisia kysymyksiä ja osaa soveltaa niitä tutkimustyössään

- hallitsee tutkimustyössä tarvittavat tiedonhankinnan ja aineistonhallinnan käytänteet ja edistää alansa digitaalisten toimintaympäristöjen kehitystä

- osaa ajatella ja argumentoida itsenäisesti, kriittisesti ja rakentavasti sekä välittää tutkimustietoa sekä kirjallisesti että suullisesti

- ymmärtää ammattimaisen tutkijuuden vaatimukset ja osaa toimia aktiivisena kansainvälisen tiedeyhteisön jäsenenä               

Sisällön kuvaus

Yhteiskuntatutkimuksen tohtoriohjelma antaa väitöskirjatutkijalle monipuoliset valmiudet toimia menestyksekkäästi laajaa ja syvällistä yhteiskunnan ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen ymmärtämistä vaativissa asiantuntijatehtävissä sekä akateemisissa tutkijan ja opettajan tehtävissä kotimaassa ja ulkomailla. Tohtorikoulutuksessa perehdytään omaan erityisalaan, mutta se antaa myös laajan ymmärryksen yhteiskunnan ja ihmisen toiminnasta muuttuvassa maailmassa. Jatko-opinnot vahvistavat teoreettisia ja metodologisia taitoja, valmentavat toimimaan monitieteellisessä tutkimusyhteisössä ja asiantuntijaryhmissä sekä kehittävät tutkimusetiikan ja työelämäosaamisen taitoja. Opintojen tavoitteena on totuuteen ja kriittisyyteen tähtäävän tieteellisen ajattelun omaksuminen, eettisesti kestävän tieteellisen toimintatavan sisäistäminen sekä monipuolisten tutkijan taitojen hallitseminen. Tohtorintutkinnon suorittanut tutkija tuntee hyvin oman tutkimustraditionsa teorioita ja menetelmiä, tuntee laajasti yhteiskuntatieteellistä tutkimusta ja sen kysymyksenasetteluja sekä osaa soveltaa erilaisia lähestymistapoja ja menetelmiä tutkimus-, selvitys- ja hallinnollisessa työssä sekä asiantuntija- ja johtotehtävissä julkisella ja yksityisellä sektorilla. Tohtorintutkinnon suorittanut asiantuntija ymmärtää, mitä ovat aikamme suuret yhteiskunnalliset muutokset, osaa etsiä ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin ja kysyä kysymyksiä, joita ei vielä ole asetettu.

Lukuvuodet
2021–2022, 2022–2023, 2023–2024, 2024–2025
Tutkinto­nimikkeet
Yhteiskuntatieteiden tohtori
Filosofian tohtori
Laajuus
240 op
Tutkinto-ohjelman tyyppi
Tohtoriohjelma
Opetuskieli
englanti, suomi
Kampus
Keskustakampus
Koulutusluokitus
839102 Fil. toht., yhteiskuntatiede
836999 Muu tai tuntematon yhteiskuntatieteellinen tohtorikoulutus
Koulutusalat
  • Yhteiskunnalliset alat
Vastuuhenkilö
Vastuuopettaja:
Päivi Honkatukia 1.1.2024 alkaen
Vastuuopettaja:
Semi Purhonen 31.12.2023 saakka