Hyppää pääsisältöön
Tutkinto-ohjelma, lukuvuosi 2023–2024

Ihmiset ja teknologiat -tohtoriohjelma, 240 op

Tampereen yliopisto
Osaamistavoitteet

Tohtoriohjelma antaa valmiudet toimia vaativissa ihmisen, yhteiskunnan ja teknologian väliseen vuorovaikutukseen liittyvissä tutkimus-, tuotekehitys- ja yhteiskunnallisissa asiantuntijatehtävissä. Ala on vahvasti monitieteinen ja edellyttää useiden tutkimusmenetelmien ja näkökulmien hallintaa.

Ala keskittyy läheisesti ihmisen, tiedon ja teknologian välisiin suhteisiin. Tämä edellyttää usein monitieteistä lähestymistapaa, jossa osaaminen koostuu esimerkiksi tietojenkäsittely- ja informaatiotutkimuksen ja ihmistieteiden kuten psykologian ja sosiologian teorioista ja menetelmistä.

Tohtorin tutkinnon osaamistavoitteet:

Tutkintoasetuksen mukaan tieteellisen jatkokoulutuksen yleisenä tavoitteena on, että jatkokoulutuksen suorittanut on

1) perehtynyt syvällisesti omaan tutkimusalaansa ja sen yhteiskunnalliseen merkitykseen;

2) hankkinut valmiudet soveltaa itsenäisesti ja kriittisesti alan tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja luoda uutta tieteellistä tietoa;

3) perehtynyt hyvin oman tutkimusalansa innovaatioihin, kehitykseen, perusongelmiin, tutkimusmenetelmiin ja työllistymisnäkymiin;

4) saavuttanut sellaisen yleisen tieteenteorian ja tutkimusalaansa liittyvien muiden tieteenalojen tuntemuksen, joka mahdollistaa niiden kehityksen seuraamisen;

5) saavuttanut riittävät sosiaaliset viestintä- ja vuorovaikutustaidot toimia työelämässä laajoissa ja vaativissa asiantuntija- ja johtotehtävissä sekä kansallisissa että kansainvälisissä ympäristöissä, globaalisti vastuullisella tavalla. 

Sisällön kuvaus

FILOSOFIAN TOHTORIN TAI TEKNIIKAN TOHTORIN TUTKINTO

Suoritettava tutkinto: ohjelmassa voi suorittaa filosofian tohtorin tutkinnon (FT) tai tekniikan tohtorin (TkT) tutkinnon.

Välitutkintona voi suorittaa filosofian lisensiaatin tutkinnon (FL) tai tekniikan lisensiaatin (TkL) tutkinnon.


Tohtorin tutkinto

Tohtorin tutkinto koostuu tutkimustyötä tukevista opinnoista (40 op) sekä väitöskirjasta (200 op) seuraavasti:


1. Yleiset valmiudet, väh. 10 op

• Tutkijataitoja kehittävä osaaminen

• Tieteellistä asiantuntijuutta kehittävä osaaminen

• Viestintään liittyvä osaaminen

• Pedagogiset valmiudet

Pakollinen: Tutkimusetiikka 3-5 op


2. Tutkimusalan ja tieteenalan opinnot, väh. 25 op

• Tutkimusalaan liittyvä osaaminen

• Väitöskirjan alaan liittyvien tutkimusmenetelmien osaaminen

• Tieteenalaan liittyvä osaaminen

Pakollinen: jatkokoulutusseminaari


Väitöskirja (ohjeellinen laajuus 200 op) 


Lukuvuodet
2023–2024, 2024–2025
Tutkinto­nimikkeet
Filosofian tohtori
Tekniikan tohtori
Laajuus
240 op
Tutkinto-ohjelman tyyppi
Tohtoriohjelma
Opetuskieli
englanti, suomi
Kampus
Keskustakampus
Koulutusluokitus
845999 Fil. toht., muu tai tuntematon luonnontieteellinen ala
845201 Fil. toht., tietojenkäsittelytiede
855301 Tekn. toht., tietotekniikka
Koulutusalat
  • Luonnontieteet
  • Tietojenkäsittely ja tietoliikenne
Vastuuhenkilö
Vastuuopettaja:
Kaisa Väänänen, tohtoriohjelmavastaava