Hyppää pääsisältöön
Selaat menneen lukuvuoden (2019–2020) opintotietoja.
Haluatko vaihtaa kuluvaan lukuvuoteen?
Tutkinto-ohjelma, lukuvuosi 2019–2020

Kasvatus ja yhteiskunta-tohtoriohjelma, 240 op

Tampereen yliopisto
Osaamistavoitteet

JATKOKOULUTUKSEN TAVOITTEET

Yliopistotutkinnoista annetun asetuksen mukaan (794/2004) tieteellisen jatkokoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija perehtyy syvällisesti omaan tutkimusalaansa: sen kehitykseen, perusongelmiin ja tutkimusmenetelmiin sekä yhteiskunnalliseen merkitykseen.

Lisäksi hänen tulee saavuttaa valmiudet soveltaa itsenäisesti ja kriittisesti tieteellisen tutkimuksen menetelmiä tutkimusalallaan ja luoda uutta tieteellistä tietoa.

Kasvatustieteen ja filosofian tohtorin tutkintojen sekä kasvatustieteen lisensiaatin tutkinnon tavoitteena on, että opiskelija perehtyy syvällisesti omaan tutkimusalaansa ja sen yhteiskunnalliseen merkitykseen sekä hankkii valmiudet itsenäisesti ja kriittisesti soveltaa tieteellisen tutkimuksen menetelmiä sekä hyödyntää osaamistaan tutkimusryhmissä ja -verkostoissa. Opiskelijan tulee saavuttaa sellainen kasvatustieteiden tuntemus, joka mahdollistaa alan tutkimustulosten ymmärtämisen ja tieteen kehityksen seuraamisen kansallisesti ja kansainvälisesti sekä mahdollistaa aktiivisen toiminnan kasvatustieteen asiantuntijana muuttuvissa ympäristöissä. Hänen tulee myös osoittaa tutkimusalallaan itsenäistä ja kriittistä ajattelua, taitoa kerätä ja analysoida aineistoa sekä valmiutta tutkimustiedon välittämiseen ja globaalissa tiedeyhteisössä toimimiseen. Lisäksi opiskelijan tulee tutustua perusteellisesti tutkimusetiikkaan liittyviin kysymyksiin, tutkimuksen yhteiskunnalliseen vastuuseen sekä opetus- ja ohjauskäytäntöihin.

Opetussuunnitelmaa ohjaa neljä periaatetta:

a) tohtoriopintojen ja Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnan tutkimuksen painopistealueiden välinen yhteys

b) uusien ja vanhojen tohtoriopiskelijoiden sekä ohjaajien muodostaman yhteisön rakentaminen

c) jaettu tuki ja väitöskirjatyöhön kohdennettu ohjaus

d) joustavuus ja valinnanmahdollisuus


Kunakin vuonna opiskelemaan hyväksytyt tohtoriopiskelijat muodostavat oman ryhmänsä. Opiskelijoita kannustetaan toistensa tukemiseen ja yhteistyöhön, joka edistää tiedon muodostamista sekä opiskelijan oman tutkimusaiheen ylittäviä kollegiaalisia suhteita.

Sisällön kuvaus
KASVATUSTIETEEN JA FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINTOJEN RAKENNE

Tohtorin tutkinnon kokonaislaajuus on 240 opintopistettä, jotka muodostuvat seuraavista kolmesta osiosta:

1. Kasvatustieteiden, tieteenfilosofian ja metodologian opinnot (40 op), 

2. Tieteellisen asiantuntijuuden kehittymistä tukevat opinnot (20 op) sekä

3. Aktiivinen osallistuminen tutkijaseminaariin, väitöskirja ja väitöstilaisuus (180 op)

Osiot 1-3 jakautuvat moduuleihin, jotka määrittelevät opintojen sisällön. Opiskelija ja ohjaaja neuvottelevat moduuleihin sisällytettävistä kursseista ja muista suoritusmuodoista keskenään ja ne kirjataan opiskelijan henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan. Opiskelijan vastuulla on pyytää ohjaajalta tapaamista, jossa henkilökohtainen opintosuunnitelma päivitetään ja muokataan vuosittain annettuun päivämäärään mennessä (syyskuussa tai helmikuussa riippuen siitä, milloin opiskelija on hyväksytty tohtoriohjelmaan ja henkilökohtaisen opintosuunnitelman ensimmäinen versio on hyväksytty).


Kursseja voidaan valita Kasvatustieteet ja yhteiskunta –tohtoriohjelman sekä Tampereen yliopiston tutkijakoulun tarjonnasta tai muista soveltuvista akateemisista ympäristöistä. Kun suoritusmuotona ei ole kurssi, opiskelijan tulee toimittaa ohjaajalle yksityiskohtainen kirjallinen kuvaus tehdystä työstä ja sen soveltuvuudesta tohtoriopintoihin. Moduuleissa ilmoitettu opintopistemäärä ei ole velvoittava, vaan sen tarkoituksena on kuvata sisältöjen painotuksia opintoja suunniteltaessa.


KASVATUSTIETEEN JA FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINTOIHIN KUULUVAT OPINNOT

1. Kasvatustieteiden, tieteenfilosofian ja metodologian opinnot (40 op)

Osaamistavoitteet:

Opinnot suoritettuaan opiskelijalla on syvällinen ymmärrys kasvatustieteellisen tutkimuksen perusteista sekä erityisesti Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnan tutkimuksen painopistealueista. Opiskelija tuntee kasvatustieteen lähestymistavat ja suuntaukset kansallisesti ja kansainvälisesti ja pystyy paikantamaan oman tutkimuksensa kasvatustieteen kentällä. Opiskelijalla on laaja-alainen ja monitieteinen tietämys kasvatustieteellisen tutkimuksen pääteemoista ja erityisesti väitöskirjatutkimuksensa aiheesta. Opiskelija hallitsee myös tutkimusmetodologian ja ymmärtää oman alansa sekä tutkimusaiheensa yhteiskunnallisen vaikuttavuuden. 

 
 

2. Tieteellisen asiantuntijuuden kehittymistä tukevat opinnot (väh. 20 op)

Osaamistavoitteet: Opinnot suoritettuaan opiskelija on kykenevä työskentelemään tiedeyhteisön varsinaisena jäsenenä. Opiskelija hallitsee moni- ja poikkitieteellisen yhteistyön ja pystyy osallistumaan täysipainoisesti paikallisiin, kansallisiin ja kansainvälisiin tutkimusverkostoihin.

Osio 2 Tieteellisen asiantuntijuuden kehittymistä tukevat opinnot (väh. 20 op) jakaantuu suuntaa-antavasti kuuteen jaksoon (2.1-2.6). Osiossa luetellut opintojaksot on tarkoitettu ohjaamaan opiskelijan omia valintoja.


3. Aktiivinen osallistuminen tutkijaseminaariin, väitöskirja ja väitöstilaisuus (180 op)

Osaamistavoitteet: Osion suoritettuaan opiskelija hallitsee tieteellisen keskustelun ja argumentoinnin omasta tutkimusaiheestaan sekä hallitsee kriittisen lukutaidon ja palautteenannon omalla tieteenalallaan. Väitöskirjaprosessin läpikäytyään opiskelija kykenee itsenäiseen tieteelliseen työskentelyyn.


KASVATUSTIETEEN LISENSIAATIN TUTKINTO (välitutkinto)

Kasvatustieteen lisensiaatin tutkinnon kokonaislaajuus on 120 opintopistettä, joka koostuu seuraavista opintojaksoista:  

1. Kasvatustieteiden, tieteenfilosofian ja metodologian opinnot (30 op), 

1A Kasvatustieteellinen tutkimus (väh. 10 op),

1B Tieteenfilosofia, tutkimusmetodologia ja tutkimusetiikka (väh.10 op)

1C Lisensiaatintutkielmaan liittyvä tieteellinen viestintä (5-10 op)

2. Tieteellisen asiantuntijuuden kehittymistä tukevat opinnot (5 op) sekä

3. Aktiivinen osallistuminen tutkijaseminaariin (5 op) ja lisensiaatintutkielma (80 op)

Osaamistavoitteet: Osion suoritettuaan opiskelija hallitsee tieteellisen keskustelun ja argumentoinnin omasta tutkimusaiheestaan sekä hallitsee kriittisen lukutaidon ja palautteenannon omalla tieteenalallaan. Lisensiaatintutkielman tehtyään opiskelija kykenee itsenäiseen tieteelliseen työskentelyyn.

Opintojaksot on kuvattu tarkemmin edellä tohtoriopintojen yhteydessä.

Lisensiaatintutkimuksen hyväksymisestä saa lisätietoa verkkosivuilta. Opiskelija voi hakea tutkintotodistusta, kun kaikki tutkintoon kuuluvat opinnot on suoritettu ja merkitty opintosuoritusrekisteriin. 

     

Lukuvuosi
2019–2020
Tutkinto­nimikkeet
Kasvatustieteen tohtori
Filosofian tohtori
Laajuus
240 op
Tutkinto-ohjelman tyyppi
Tohtoriohjelma
Opetuskieli
englanti, suomi
Koulutusluokitus
815201 Fil. toht., kasvatustiede
815101 Kasvatustieteiden tohtori, kasvatustiede
Koulutusalat
  • Kasvatusalat
Vastuuhenkilö
Vastuuopettaja:
Annalisa Sannino