Hyppää pääsisältöön
Selaat menneen lukuvuoden (2021–2022) opintotietoja.
Haluatko vaihtaa kuluvaan lukuvuoteen?
Tutkinto-ohjelma, lukuvuosi 2021–2022

Kauppatieteiden kandidaattiohjelma, 180 op

Tampereen yliopisto
Osaamistavoitteet

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto-ohjelman suoritettuaan opiskelija osaa arvioida analyyttisesti talouden ja yhteiskunnan muutoksia ja niiden merkitystä yritysten ja muiden organisaatioiden sekä yksilöiden toiminnan kannalta. Opiskelija osaa etsiä ja tuottaa muuttuvassa, digitalisoituneessa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä relevanttia tietoa, analysoida kriittisesti laajoja tietomääriä ja soveltaa tietoa käytännössä. Opiskelija hallitsee kauppatieteen ja erityisesti oman opintosuuntansa keskeisen käsitteistön. Opiskelija tuntee opintosuuntansa kannalta keskeiset tieteelliset tutkimusmenetelmät ja osaa tuottaa niiden avulla uutta tietoa. Opiskelija osaa toimia oman opintosuuntansa kannalta merkityksellisten tutkimus- ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Opiskelija osaa arvioida omaa osaamistaan ja hänellä on valmius jatkuvaan oppimiseen. Opiskelijalla on hyvät esiintymis- ja kommunikaatiotaidot, digitaidot sekä vahva kotimaisten ja vieraiden kielten taito. Opiskelijalla on valmiudet talous- ja elinkeinoelämän asiantuntija- ja esimiestehtäviin sekä yrittäjänä toimimiseen ja hän hahmottaa itsensä maailman muutokseen ja yhteiskunnan kestävään kehitykseen vaikuttavaksi toimijaksi.

Sisällön kuvaus

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto on alempi korkeakoulututkinto, jonka kokopäivätoimisesti opiskeleva suorittaa kolmessa vuodessa. Tutkinto antaa perustan maisterin tutkinnon suorittamiselle. Kauppatieteiden kandidaattiohjelma koostuu seuraavista kokonaisuuksista:

  • Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman yhteiset opinnot
    • Opiskeluvalmiudet 6 op
    • Kieli- ja viestintäopinnot 14 op
    • Menetelmäopinnot väh. 5 op
  • Kauppatieteiden perusopinnot 30 op
  • Maisteriopintosuuntaan suuntaavat aineopinnot väh. 35 op (sis. kandidaattitutkielman)
  • Valinnaiset opinnot enint. 90 op

Kandidaatintutkinnon suuntaavat opinnot

Kauppatieteiden kandidaattiohjelman opiskelija voi hakeutua opinnoissaan vakuutuksen ja riskienhallinnan, markkinoinnin, taloustieteen, yrityksen johtamisen, yrityksen laskentatoimen tai yritysjuridiikan ja vero-oikeuden opintosuuntaan ja tätä kautta suunnata kyseisen alan maisteriopintoihin.

Lukuvuodet
2021–2022, 2022–2023, 2023–2024
Tutkinto­nimikkeet
Kauppatieteiden kandidaatti
Laajuus
180 op
Tutkinto-ohjelman tyyppi
Alempi tutkinto-ohjelma
Opetuskieli
suomi
Kampus
Keskustakampus
Koulutusluokitus
632101 Kauppat. kand. (alempi), liiketaloustieteet
Koulutusalat
  • Kauppa, hallinto ja oikeustieteet
Vastuuhenkilö
Vastuuopettaja:
Hannele Mäkelä 1.1.2024 - 31.12.2028, tutkinto-ohjelmavastaava
Vastuuopettaja:
Pekka Nykänen 31.12.2023 saakka, Tutkinto-ohjelmavastaava