Hyppää pääsisältöön
Selaat menneen lukuvuoden (2019–2020) opintotietoja.
Haluatko vaihtaa kuluvaan lukuvuoteen?
Tutkinto-ohjelma, lukuvuosi 2019–2020

Erikoislääkärikoulutus, 0 op

Tampereen yliopisto
Osaamistavoitteet

Koulutuksen tavoitteena on perehdyttää lääkäri erikoisalansa tieteelliseen tietoon ja tiedonhankintaan ja antaa hänelle valmiudet alansa erikoislääkärin tehtäviin, ammattitaidon ylläpitämiseen ja erikoisalansa kehittämiseen sekä toimimiseen erikoislääkärinä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä. Koulutuksen tulee antaa erikoislääkärille valmiudet hallita vaativia diagnostisia menetelmiä sekä suunnitella ja toteuttaa erikoisalansa vaativa sairauksien ennaltaehkäisy ja hoito yksilö- ja väestötasolla. Koulutuksen tavoitteena on lisäksi, että lääkäri perehtyy terveydenhuollon johtamiseen, hallintoon, suunnitteluun ja moniammatilliseen yhteistyöhön.

Sisällön kuvaus

Erikoislääkärikoulutuksen suorittamiseksi lääkärin tulee:

1) suorittaa hyväksytysti koulutusohjelmassa vaadittu käytännön koulutus kouluttajan ohjaamana yliopiston hyväksymässä erikoisalan koulutukseen tarkoitetussa virassa, toimessa tai tehtävässä sekä osallistua tänä aikana yliopiston hyväksymällä tavalla säännölliseen toimipaikkakoulutukseen;

2) suorittaa yliopiston hyväksymä teoriakoulutus;

3) osallistua oman oppimisen ja koulutuksen toimivuuden kehittämiseen ja arviointiin;

4) suorittaa yliopistojen yhteistyönä järjestettävä valtakunnallinen erikoisalakohtainen kuulustelu.

Lukuvuosi
2019–2020
Tutkinto­nimikkeet
Ei tutkintonimikettä
Tutkinto-ohjelman tyyppi
Ammatillinen jatkokoulutus
Opetuskieli
suomi
Koulutusluokitus
775101 Erikoislääkäri
Koulutusalat
  • Lääketieteet
Vastuuhenkilö
Erikoisalakohtaiset vastuuhenkilöt