Hyppää pääsisältöön
Selaat menneen lukuvuoden (2021–2022) opintotietoja.
Haluatko vaihtaa kuluvaan lukuvuoteen?
Tutkinto-ohjelma, lukuvuosi 2021–2022

Bioteknologian ja biolääketieteen tekniikan maisteriohjelma, 120 op

Tampereen yliopisto
Osaamistavoitteet

Maisterintutkinnon suoritettuaan opiskelija:

- Osaa soveltaa bioteknologian ja biolääketieteen tekniikan alan uusia menetelmiä ja toimintamalleja biotieteiden, terveysteknologian sekä bioteollisuuden tarpeisiin.

- Osaa soveltaa syventävien opintojen tuntemustaan ja tieteellistä lähestymistapaa ajankohtaisiin ja konkreettisiin kysymyksiin.

- Hallitsee tieteelliset työskentelytavat ja osaa itsenäisesti soveltaa niitä tiedon tulkintaan, analysointiin ja raportointiin.

- Toimii alansa tutkimus- ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

- Kykenee itsenäiseen työskentelyyn ja itsensä johtamiseen.

- Pystyy aktiivisesti seuraamaan alansa kansainvälistä kehitystä ja tuntee sen mahdollisuudet.

- Kykenee kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön.

- Pystyy toimimaan työelämässä monialaisissa asiantuntija-, kehittämis- ja johtamistehtävissä.

- Osaa hyödyntää kieli-, viestintä-, tietotekniikka- ja yhteistyötaitojaan työelämässä, tieteellisessä toiminnassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

- Kykenee kehittämään omaa osaamistaan ja halutessaan etenemään tieteelliseen jatko- tai tutkijakoulutukseen.

- Omaa alansa kannalta riittävän talous- ja johtamisosaamisen ja valmiuden laajentaa tätä osaamista.

- Ymmärtää innovaatiotoiminnan periaatteet ja omaa valmiuksia yrittäjyyteen.


Lisäksi filosofian maisterintutkinnon suoritettuaan opiskelija:

- Osaa soveltaa ja kehittää biotieteiden menetelmiä ja toimintamalleja.

- Pystyy vaikuttamaan bioteknologian ja biolääketieteen alan kehitykseen.


Lisäksi diplomi-insinööritutkinnon suoritettuaan opiskelija:

- Osaa soveltaa ja kehittää tekniikan alan uusia menetelmiä, teknologioita ja toimintamalleja biolääketieteessä ja biotieteissä sekä bioteollisuudessa.

- Pystyy vaikuttamaan biotekniikan ja biolääketieteen tekniikan alojen kehitykseen
Sisällön kuvaus

Diplomi-insinöörintutkinto

Diplomi-insinöörintutkinto on 120 opintopisteen laajuinen ylempi korkeakoulututkinto. DI-tutkinto koostuu syventävistä ja valinnaisista opinnoista. Syventäviä suuntautumisvaihtoehtoja on neljä, joista kaikkien opetuskieli on englanti.

Lääketieteen biomateriaalit ja niiden sovellukset on hyvin monitieteinen syventävä opintokokonaisuus, jossa voit saavuttaa laajan osaamien biomateriaalitekniikassa ja kudosteknologiassa sekä siihen liittyvissä aloissa kuten soluteknologiat, solu- ja kudosbiologia, biofysiikka sekä regeneratiivinen lääketiede. Tämä osaaminen luo pohjaa uusien lääketieteellisten hoitomenetelmien ja -tuotteiden kehittämiseen potilaiden kudosvaurioiden ja –puutosten hoitoon. Opinnot johdattavat sinut kantasoluteknologian ja kudosimplanttien suunnittelusta kliiniseen lopputuotteeseen ja vallitseviin säädöksiin. Tavoitteena on, että kehityt itsenäiseksi osaajaksi joko yritys- että tutkimuselämän tarpeisiin.

Biolääketieteen mikro- ja nanolaitteiden syventävässä opintokokonaisuudessa syvennytään mikrofluidistiikkaan, mikro- ja bioantureihin, mikroskopiaan, aktuaattoreihin sekä langattomaan viestintään ja energian siirtoon. Näitä menetelmiä hyödynnetään esimerkiksi Body-on-chip –konseptissa, jonka avulla voidaan esimerkiksi tehostaa lääkeainekehitystä tai ymmärtää paremmin sairauksien mekanismeja. Elektroniikan miniatyrisaatio on ollut yksi viime vuosikymmenien tärkeimmistä megatrendeistä. Niin mikroprosessorit kuin myös mikroanturit ja -aktuaattorit ovat tulleet osaksi arkipäiväämme. Esimerkiksi kaikista älypuhelimista löytyy kiihtyvyysanturit sekä 3D-tulostimista mikrofluidi-tulostuspäät. Opintokokonaisuus antaa sinulle vahvan pohjan työskennellä näillä tekniikan aloilla ja erityisesti soveltaa niitä biolääketieteen sovelluksiin.

Terveysteknologian ja informatiikan alue muodostaa tämän päivän biolääketieteen teollisuuden perustan. Selkeästi suurin osa alan teollisuuden tuotannosta ja työpaikoista on tällä sektorilla. Tämä alue kattaa hyvinvoinnin ja lääketieteen sovellukset kuluttajien urheilu ja terveystuotteista kuten puettavista laitteista sykemittareista huippu-urheilun tutkimuslaitteisin ja aina lääketieteen kuvantamislaitteista anestesian syvyyden mittaamisen ja kuntoutus ja hoidon laitteisiin. Myös erilaiset informaatiojärjestelmät yksittäisen ihmisen terveyden edistämisestä koko terveydenhoidon tietojärjestelmiin ovat osa tätä aluetta. Tämä syventävä opintokokonaisuus kattaa laajasti teknologian kehittämisen mittaus ja kuvantamislaitteiden instrumentoinnista aina mitatun tiedon jalostamiseen, uusien koneoppimisen ja AI käyttöön eri tasoilla terveyden tiedon tarpeita on sitten kyse uusista personoiduista terveystuotteista tai valtakunnallisista hoitoprosesseista.

Teollisen biotekniikan ja synteettisen biologian syventävät opinnot keskittyvät vastaamaan tulevaisuuden biotekniikan globaaleihin haasteisiin. Keskeinen teema on uusien bioprosessitekniikoiden kehittäminen, DNA-tasolta aina laitostasolle saakka. Voit erikoistua bioteknisten menetelmien kehittämiseen ja soveltamiseen eri kohteissa: jätevesien ja jätteiden käsittelyssä, saastuneen maaperän ja pohjaveden kunnostuksessa tai ympäristöystävällisessä biotuotannossa, jossa soluja optimoidaan ja uudelleen ohjelmoidaan DNA tasolla käyttämällä uusimpia synteettisen biologian menetelmiä.


Filosofian maisterintutkinto

Filosofian maisterintutkinto on 120 opintopisteen laajuinen ylempi korkeakoulututkinto. Maisterintutkinto koostuu syventävistä ja valinnaisista opinnoista ja tarjolla on kolme eri erikoistumisvaihtoehtoa: bioinformatiikka, molekyylibiologia ja soluteknologia. Maisterivaiheen opetus toteutetaan englanniksi ja järjestetään tiiviissä yhteistyössä kansainvälisen Master´s Degree Programme in Biomedical Technology –koulutuksen kanssa.

Bioinformatiikka soveltaa tietotekniikan, tekoälyn, matematiikan ja tilastotieteen menetelmiä biologisen datan, kuten DNA, RNA tai proteiinisekvenssien, analysointiin. Bioinformatiikkaa hyödynnetään nykyaikaisessa bioteknologisessa, biologisessa ja biolääketieteellisessä tutkimuksessa, erityisesti laajojen tietoaineistojen analyyseissä. Tutkinto tarjoaa opiskelijalle taitoja, joita voit käyttää bioinformaatikkona tai biologisen tiedon analysoijana.

Soluteknologian opinnot tarjoavat opiskelijalle kattavan kuvan solujen ja kudosten rakenteesta ja toiminnasta ja siitä, miten tätä tietämystä voidaan hyödyntää erilaisissa biolääketieteellisissä sovelluksissa. Opinnot kattavat soluteknologian, kudosteknologian ja regeneratiivisen lääketieteen teoreettisen perustan. Opiskelijat saavat myös vahvan käytännön asiantuntemuksen alan tieteellisistä menetelmistä ja niiden soveltamisesta keskittyen erityisesti sovelluksiin, joiden avulla on mahdollista edistää ihmisten terveyttä.

Molekyylibiologian opinnot tarjoavat opiskelijalle laajan tietämyksen molekyylitason biologisista prosesseista keskittyen erityisesti näkökulmiin, jotka liittyvät ihmisen biologiaan ja terveyteen. Opiskelijat saavat vankan teoreettisen ymmärryksen geneettisen informaation rakenteesta ja toiminnasta ihmissoluissa. Opiskelussa korostuu myös vahva käytännön osaaminen alan tieteellisissä menetelmissä sekä kyky tulkita ja hyödyntää molekyylitason tietoa.
Lukuvuodet
2021–2022, 2022–2023, 2023–2024
Tutkinto­nimikkeet
Filosofian maisteri
Diplomi-insinööri
Laajuus
120 op
Tutkinto-ohjelman tyyppi
Ylempi tutkinto-ohjelma
Opetuskieli
suomi
Koulutusluokitus
751409 Dipl.ins., biotekniikka
742702 Fil. maist., biotieteet, biokemia
Koulutusalat
  • Luonnontieteet
  • Tekniikan alat
Vastuuhenkilö
Vastuuopettaja:
Katri Lindfors 1.1.2024 - 31.12.2028, luonnontieteiden tutkinto-ohjelmavastaava
Vastuuopettaja:
Veikko Sariola 1.1.2024 - 31.12.2028, tekniikan tutkinto-ohjelmavastaava
Vastuuopettaja:
Vesa Hytönen 31.12.2023 saakka, luonnontieteiden tutkinto-ohjelmavastaava
Vastuuopettaja:
Minna Kellomäki 31.12.2023 saakka, tekniikan tutkinto-ohjelmavastaava