Hyppää pääsisältöön
Tutkinto-ohjelma, lukuvuosi 2023–2024

Energiamurroksen kandidaattiohjelma, 180 op

Tampereen yliopisto
Osaamistavoitteet

Tekniikan kandidaatin tutkinnon perustana on matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, joka toimii pohjana sekä oman alan insinööriosaamiselle että antaa valmiudet elinikäiseen oppimiseen tekniikan alueella.

Energiamurroksen kandidaattikoulutuksen perustana on vahva matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen ja sähkötekniikan perusosaaminen. Yhteisten opintojen ja aineopintojen osana on opiskelijat saavat perusosaamista myös tietotekniikasta, automaatiotekniikasta, energiatekniikasta ja konetekniikasta sekä rakennetun ympäristön osa-alueelta erityisesti yhdyskuntatekniikasta, liikennejärjestelmistä, energiatehokkuudesta ja talotekniikasta. Eri alojen osaamisen koostaminen kokonaisvaltaiseksi toteutuu erillisten kurssien ohella opintojen alussa olevalla johdantokurssilla ja erityisesti kandivaiheen loppupuolelle sijoittuvalla uudella sektori-integraation kurssilla. Osana koulutusta opiskelija saa myös energiapolitiikan, ympäristöpolitiikan ja teknologiajohtamisen perusosaamisen.

Tutkintoon sisältyy lisäksi vapaasti valittava opintokokonaisuus, joka tuo tutkintoon laaja-alaisuutta.

Tekniikan kandidaatilla on valmistuessaan osana opintoja saavutetut valmiudet analyyttiseen ajatteluun, ongelmien ratkaisuun, tiedonhakuun ja kirjalliseen viestintään. Hän tuntee tieteellisen ajattelun perusteet ja oman alansa eettiset normit sekä osaa soveltaa niitä työskentelyssään. Hänellä on myös perusosaamista teollisuustaloudesta, projektinhallinnasta, ryhmätyöskentelystä, esiintymisestä, suullisesta viestinnästä ja toimimisesta kansainvälisessä toimintaympäristössä.

Tekniikan kandidaatilla on tekniikan alan ylempään korkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen tarvittavat tiedot ja taidot sekä valmiudet elinikäiseen oppimiseen.

Sisällön kuvaus
Energiamurroksen kandidaattiohjelma, TkK (180 op):

- Yhteiset opinnot 55 op (sis. 10 op kieli- ja viestintäopintoja)
- Matemaattis-luonnontieteelliset opinnot 45 op
- Energiamurroksen aineopinnot 50 op
- Vapaasti valittava kokonaisuus 20 op
- Vapaasti valittavat opintojaksot 10 op

Lukuvuosi
2023–2024
Tutkinto­nimikkeet
Tekniikan kandidaatti
Laajuus
180 op
Tutkinto-ohjelman tyyppi
Alempi tutkinto-ohjelma
Opetuskieli
suomi
Kampus
Hervannan kampus
Koulutusluokitus
655201 Tekn. kand., sähkötekniikka
Koulutusalat
  • Tekniikan alat
Vastuuhenkilö
Vastuuopettaja:
Pekka Verho
Vastuuopettaja:
Kalle Ruuth 1.1.2024 - 31.12.2028, tutkinto-ohjelmavastaava