Hyppää pääsisältöön
Selaat menneen lukuvuoden (2019–2020) opintotietoja.
Haluatko vaihtaa kuluvaan lukuvuoteen?
Opinto­kokonaisuus, lukuvuosi 2019–2020
SAKKK

Saksan kielen ja kulttuurin teemakokonaisuus, 25–40 op

Tampereen yliopisto
Kuvaus

Saksan kielen ja kulttuurin teemakokonaisuus on tarkoitettu erityisesti niille opiskelijoille, jotka eivät suorita saksa toisena opetettavana aineena -kokonaisuutta. Teemakokonaisuutta opiskelevilta vaaditaan vähintään lukion saksan lyhyttä oppimäärää vastaavat tiedot ja hyvä suomen kielen taito. Opintoihin on lähtötasokoe.

Saksa on maantieteellisesti, poliittisesti, taloudellisesti ja kielellisesti keskeinen valtio Euroopassa. Saksalla on perinteisesti ollut ja on edelleenkin suuri merkitys suomalaiselle kulttuurille, yhteiskunnalle ja erityisesti talouselämälle. Myös vaihto-opiskelumaana Saksa on suosittu. Hyvin koulutettujen saksan kielen taitajien ja saksankielisten maiden kulttuurin tuntijoiden tarve tulee lisääntymään entisestään. Hyvällä saksan kielen taidollasi parannat mahdollisuuksiasi kansallisilla ja kansainvälisillä työmarkkinoilla ja pääset tutustumaan saksankielisten maiden kirjallisuuteen ja monipuoliseen kulttuuriin.

Sisältyvät jaksot poimitaan perus-, aine- ja syventävien opintojen tarjonnasta

Tavoitteet

Suoritettuaan opintokokonaisuuden kokonaan opiskelija:

  • osaa kommunikoida saksaksi erilaisissa puhetilanteissa
  • osaa tuottaa arki- ja työelämään liittyviä asiatekstejä
  • tuntee saksankielisen maiden kirjallisuutta ja kulttuuria
  • osaa käyttää kieliopillisesti ja tyylillisesti hyvää saksan kieltä erilaisissa suullisissa ja kirjallisissa viestintätilanteissa
Koodi
SAKKK
Opetuskieli
suomi
Lukuvuosi
2019–2020
Opintokokonaisuuden taso
Muut opinnot
Koulutusalat
Humanistiset alat
Maksimiopintopisteet
40
Vastuuhenkilö
Vastuuopettaja:
Dieter Hermann Schmitz
Yhteiset osaamistavoitteet
Kansainvälisyys ja globaali vastuu
Koodi
SAKKK
Opetuskieli
suomi
Lukuvuosi
2019–2020
Opintokokonaisuuden taso
Muut opinnot
Koulutusalat
Humanistiset alat
Maksimiopintopisteet
40
Vastuuhenkilö
Vastuuopettaja:
Dieter Hermann Schmitz
Yhteiset osaamistavoitteet
Kansainvälisyys ja globaali vastuu