Hyppää pääsisältöön
Tampereen yliopiston opiskelijan käsikirja

Opiskelijoiden päihdeohjelma

Tampereen yliopiston opiskelijoiden päihdeohjelman tavoitteet

Tampereen yliopiston tavoitteena on luoda opiskelijoille ja työntekijöille turvallinen, terveellinen ja innostava työ- ja oppimisympäristö, jossa pidetään huolta yhteisön jäsenten hyvinvoinnista. Varhainen puuttuminen päihdeongelmiin on osa laajempaa hyvinvoinnin tukemista. Päihdeohjelmaan on koottu yhteisön eri toimijoiden tehtäviä hyvän opiskeluympäristön saavuttamiseksi ja menettelyohjeita ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi.

Tampereen yliopiston opiskelijoiden päihdeohjelmalla pyritään ensisijaisesti päihdehaittojen ennaltaehkäisyyn, päihteiden käytön tunnistamiseen ja varhaiseen puuttumiseen sekä lisäämään tietoisuutta päihteiden vaikutuksista hyvinvointiin, opiskeluun ja työelämään. Ohjelman pitkän aikavälin tavoitteena on vaikuttaa opiskelijoiden päihdekäyttö­kulttuuriin ja luoda päihteetön opiskeluympäristö.

Päihdeohjelmaa sovelletaan kaikkiin perus- ja jatkotutkintoa suorittaviin, avoimen yliopiston opiskelijoihin ja vaihto-opiskelijoihin. Työsuhteessa olevat jatko-opiskelijat kuuluvat henkilökuntaan ja heihin sovelletaan henkilöstön päihdeohjelmaa.

Päihteillä tarkoitetaan ohjelmassa alkoholia, huumeita ja lääkkeitä, joita on käytetty päihdyttävässä tarkoituksessa.

Ennaltaehkäisevä toiminta

Mahdollisimman varhainen puuttuminen päihdeongelmaan ja puheeksiotto ovat ensisijaisia toimia, kun opiskelijan päihdekäyttö herättää huolta. Mitä varhaisemmin päihdekäyttö otetaan puheeksi, sitä helpompi on vähentää käytöstä koituvia haittoja.

Kun opiskelijatoverilla, opettajalla tai muulla henkilökuntaan kuuluvalla herää huoli opiskelijan päihteiden käytöstä, on asia syytä ottaa puheeksi kahden kesken ja luottamuksellisesti. Opiskelijan päihdekäytöstä ei saa keskustella ryhmätilanteessa esimerkiksi muiden opiskelijoiden kuullen. Keskustelun tarkoituksena on ilmaista huoli opiskelijan päihteiden käytön vaikutuksista hänen opintoihinsa ja hyvinvointiinsa. Keskustelu itsessään toimii varhaisena puuttumisena. Opiskelijalle voi myös suositella yhteydenottoa YTHS:ään kokonaistilanteen arviointia varten.

Hoitoonohjaus

Opiskelijan ohjaaminen hoitoon tulee kyseeseen silloin, jos päihteiden käyttö on selvästi vaikuttanut opiskelijan opintosuorituksiin, vaarantanut turvallisuutta tai vakavalla tavalla opiskelijan omaa terveyttä tai opiskelijan huumausaineiden käyttö on riippuvuustasoista.

Opiskelijoiden päihdeyhdyshenkilö sopii YTHS:n toimijoiden kanssa tarvittaessa hoitoonohjausneuvottelusta. Neuvotteluun osallistuvat opiskelija, mahdollisesti hänen tukihenkilönsä, YTHS:n ja yliopiston työntekijä.

Opiskelijaa suositellaan hoitoonohjauksen nopeuttamiseksi ottamaan itse yhteyttä YTHS:n palveluihin tilannekartoitusta sekä hoidonsuunnittelua varten jo ennen neuvottelua. YTHS:n käyntien sisältö on luottamuksellinen, eikä läpikäytyjä asioita käsitellä hoitoonohjausneuvottelussa ilman opiskelijan suostumusta.

Hoitoonohjausneuvottelun tarkoituksena on auttaa opiskelijaa ymmärtämään hoidon tarpeensa ja hakeutumaan hoitoon sekä varmistaa, että hänelle on hoitoa tarjolla. Vastuu hoitoon sitoutumisesta on opiskelijalla ja vastuu hoidosta terveydenhuollon toimintayksiköllä.

Huumausainetestaus

Yliopisto voi yliopistolain perusteella velvoittaa opiskelijan esittämään huumausainetestiä koskevan todistuksen, jos on perusteltua aihetta epäillä, että opiskelija on huumausaineiden vaikutuksen alaisena opintoihin kuuluvissa käytännön tehtävissä tai harjoittelussa tai että opiskelijalla on riippuvuus huumeista.  Yliopistolain 43 d §:n edellyttämät toimintaohjeet on kirjattu opiskelijoiden päihdeohjelmaan yksityiskohtaisesti siten, että ohjeista ilmenee opiskelijan, yliopiston ja YTHS:n vastuut ja oikeudet.  Opiskelijoiden päihdeohjelma on sivulla liitteenä ja päihdeyhdyshenkilön  yhteystiedot ovat sivun lopussa.

Päihteiden haitalliseen käyttöön liittyvä kurinpito

Opiskelijoiden päihdeohjelmassa on kuvattu opiskelijoiden haitallisesta päihteiden käytöstä aiheutuvia kurinpidollisia toimenpiteitä, jotka perustuvat yliopistolakiin, yliopiston tutkintosääntöön ja järjestyssääntöihin. Toimenpiteitä ovat opetustilanteesta poistaminen, opetukseen osallistumisen epääminen, kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen sekä viimesijaisena keinona opiskeluoikeuden peruuttaminen. Opiskeluoikeuden peruuttaminen koskee vain yliopistolaissa määriteltyjä SORA-aloja, jotka Tampereen yliopistossa ovat logopedia, lääketiede, opettajankoulutus, psykologia, psykoterapeuttikoulutus ja sosiaalityö. Kurinpitotoimenpiteistä on yksityiskohtainen kuvaus päihdeohjelmassa.

Opiskelijoiden päihdeyhdyshenkilö

Opiskelijat ja henkilökunta voivat ottaa yhteyttä yliopiston opiskelijoiden päihdeyhdys­henkilöön, mikäli opiskelijan päihdekäyttö on huolta herättävää ja he toivovat neuvoja ja tukea siihen, miten ottaa päihteiden käyttö puheeksi.  Hän organisoi ja osallistuu tarvittaessa yliopiston edustajana hoitoonohjaus­neuvotteluun, huolehtii opiskelijan kuulemisesta huumetestausta varten sekä koordinoi huumetestauksen toteuttamista. Opiskelijoiden päihdeyhdyshenkilön yhteystiedot ovat sivun lopussa.

Yliopiston päihdeohjelman seuranta

Yliopistossa on opiskelijoiden hyvinvointityöryhmä, jossa on jäseniä opetus­hen­kilö­­­kun­nasta, opiskelijoista, YTHS:n henkilöstöstä, muita asiantuntijoita sekä yliopiston opiskelijoiden päihdeyhdys­henkilö. Työryhmän tehtävänä on mm. ennaltaehkäisevän päihdetyön suunnittelu, yhteisistä toiminta­tavoista sopiminen ja muiden hyvinvointiin liittyvien kysymysten käsittely ja päihde­ohjelman toteutumisen seuranta ja täsmentäminen tarvittaessa.

Lisätietoja ja neuvoja saa yliopiston opiskelijoiden päihdeyhdyshenkilöltä: Liisa Ikkala-Toiviainen (poissa töistä 2.8.2024 saakka), voit ottaa yhteyttä Suvi Ikoseen; p. 050 301 1948;  paihdeyhdyshenkilo.tau [at] tuni.fi (paihdeyhdyshenkilo.tau@tun)paihdeyhdyshenkilo.tau [at] tuni.fi (i.fi)

Julkaistu: 12.2.2019
Päivitetty: 31.1.2024