Hyppää pääsisältöön
Tampereen yliopiston opiskelijan käsikirja

Opiskelijatuutorointi​

Opiskelijatuutorointi on tärkeä osa opintojen alkuvaiheen ohjausta sekä kansallisille että kansainvälisille opiskelijoille. Opiskelijatuutoroinnin tavoitteena on auttaa sinua uutena opiskelijana kotiutumaan yliopistoon ja saamaan opintosi hyvään alkuun. Tuutorin tehtävänä on tutustuttaa uudet opiskelijat toisiinsa, yliopistoon, opiskelijaelämään sekä opiskelun keskeisiin käytäntöihin. Kansainvälisten opiskelijoiden tuutoroinnissa on edellisen lisäksi oleellista auttaa uuteen kulttuuriin sopeutumisessa ja arkielämän käytännöissä. Tuutori on yleensä saman tutkinto-ohjelman vanhempi opiskelija, joka on saanut tehtäväänsä koulutuksen. Jokaiselle opintonsa aloittavalle opiskelijalle on nimetty oma tuutori. Tuutoriryhmien toiminta on vilkkainta lukuvuoden ensimmäisten viikkojen aikana, mutta tuutorien tukea on tarjolla uudelle opiskelijalle koko ensimmäisen lukuvuoden ajan.

Tuutorointia toteutetaan monen toimijan yhteistyönä. Yliopisto, ylioppilaskunta ja ainejärjestöt kehittävät yhdessä yhteistä tuutoroinnin mallia. Opiskelijatuutoroinnin  koordinoinnista vastaavat yhdessä yliopiston yhteiset ohjauspalvelut, ylioppilaskunta ja tiedekuntien/tutkinto-ohjelmien yhteyshenkilöt.  Ainejärjestöt ja killat organisoivat tuutoritoimintaa tehden tiivistä yhteistyötä tutkinto-ohjelmien yhteyshenkilöiden kanssa.

Julkaistu: 29.1.2019
Päivitetty: 18.10.2023