Hyppää pääsisältöön
Tampereen yliopiston opiskelijan käsikirja

Kurssilaisten valinta

Opiskelijoiden tulee ilmoittautua toteutuksille yliopiston ohjeiden mukaisesti.

Opiskelijat valitaan kursseille ensisijaisesti yliopiston tutkintosäännössä kuvatun etusijajärjestyksen mukaisesti. Tutkintosääntö asettaa kurssilaisten valinnassa etusijalle opiskelijat, joille opintojakso on opiskeluoikeuden ja siihen liittyvän opetussuunnitelman mukaan pakollinen. Kurssilaisten valinnalle voidaan lisäksi asettaa kurssista riippuen tarkempia sääntöjä tiedekunnan, koulutuksen, tutkinto-ohjelman, opintosuunnan tai yksittäisen kurssin tasolla.

Tarkempaan etusijajärjestyksen määrittämiseen on eri osissa yliopistoa erilaisia käytäntöjä. Kursseille voidaan esimerkiksi asettaa etusijalle tietyssä vaiheessa opintojaan olevat opiskelijat. Joissain tapauksissa etusijajärjestys määritetään tutkintoon suoritettujen opintojen opintopistemäärän perusteella. Lisäksi kurssilla voi olla opetussuunnitelmassa tai opetustarjonnassa määriteltyjä pakollisia edeltäviä opintoja, jotka opiskelijalla on oltava suoritettuna voidakseen tulla valituksi kurssille. Opiskelijoita ei valita kursseille ilmoittautumisjärjestyksessä.

Alle on listattu joidenkin koulutusten ja tutkinto-ohjelmien käyttämiä etusijasääntöjä. Ota huomioon, että koulutuksellasi, tutkinto-ohjelmallasi tai opintosuunnallasi voi olla opetukseen ilmoittautumiseen liittyviä sääntöjä vaikka niitä ei olisi listattu tällä sivulla.

Julkaistu: 21.6.2019
Päivitetty: 11.3.2024