Hyppää pääsisältöön
Tampereen yliopiston opiskelijan käsikirja

Jatko-opiskelijan mentorointi

Yliopisto järjestää jatko-opiskelijoiden mentorointiohjelmia. Mentorointiohjelmien tarkoitus on antaa ohjelmiin osallistuville kokeneempi keskustelukumppani (mentori), jonka kanssa mentoroitava (=aktori) voi hakea uusia näkökulmia esimerkiksi omaan osaamiseen, uratavoitteisiin tai vaikkapa ihmisenä kasvamisen eri näkökulmiin. Mentori voi auttaa aktoria kiteyttämään omat tavoitteensa ja hän voi jakaa omaa osaamistaan ja antaa työkaluja tai vinkkejä omalla uralla etenemiseen ja tavoitteiden saavuttamiseen. Mentorointi perustuu dialogiin, vapaamuotoiseen ja luottamukselliseen vuorovaikutukseen.

Mentorointiohjelman ydin ovat kahdenkeskiset, mentorin ja aktorin väliset tapaamiset. Ohjelman raamina on yhteisiä teemoitettuja ryhmätapaamisia.

Seuraava mentorointiohjelma alkaa helmikuussa 2021. Opiskelijahaku on tammikuussa.

Saat lisätietoa tutkinto-ohjelmasi opintohallinnon asiantuntijalta.

Julkaistu: 15.4.2019
Päivitetty: 28.4.2022