Hyppää pääsisältöön
Tampereen yliopiston opiskelijan käsikirja

Lisensiaatintutkimuksen muoto

Jos sinulle on myönnetty oikeus suorittaa tohtorin tutkinto, voit halutessasi suorittaa välitutkintona lisensiaatin tutkinnon. Pääsääntöisesti opiskelijat kuitenkin tekevät suoraan tohtorin väitöskirjan.

Lisensiaatin tutkinto suoritetaan tohtoriohjelmassa. Lisensiaatin tutkintoon kuuluu lisensiaatintutkimus ja muita opintoja 30-60 opintopistettä riippuen tohtoriohjelman opetussuunnitelmasta.

Lisensiaatintutkimus voi olla tekijän kirjoittama yhtenäinen työ (monografia) tai tiedekunnan riittäväksi katsoma määrä samaa ongelmakokonaisuutta käsitteleviä tieteellisiä tai taiteellisia julkaisuja tai julkaistavaksi hyväksyttyjä käsikirjoituksia ja niistä laadittu yhteenveto tai muu vastaavat tieteelliset tai taiteen tuntemuksen kriteerit täyttävä työ. Julkaisuihin voi kuulua myös yhteisjulkaisuja, jos tekijän itsenäinen osuus on niistä osoitettavissa.

Lisensiaatintutkimuksen laajuus on tyypillisesti noin puolet väitöskirjasta ja se on yleensä muodoltaan monografia eli yksittäinen ennestään julkaisematon tutkimus. Lisensiaatintutkimuksessa tulee esittää riittävän laajasti tutkimuksen teoreettinen tausta, tavoitteet, menetelmät, tulokset, pohdinta sekä johtopäätökset. Lisensiaatintutkimuksen mahdollisesta kieliasun tarkastamisesta sekä sidonta- ja painatuskuluista vastaa työn tekijä.

Erikoistumiskoulutukset uudistuivat 1 päivänä tammikuuta 2015 voimaan tulleen valtioneuvoston asetuksen (1439/2014) mukaan siten, että ne eivät enää johda lisensiaatin tutkintoon. Vanhamuotoiseen, lisensiaatintutkintoon johtavaan koulutukseen otetuilla on oikeus suorittaa tutkintonsa loppuun siirtymäajan puitteissa.

Väitöskirjan muotoa koskevat yleiset säädökset on esitetty Valtioneuvoston asetuksessa 794/2004 (luku 5, 22 §) ja 1039/2013 (§21, 22 ja 26). Myös lisensiaatintutkimuksen tulee täyttää nämä kriteerit. Tiedekunnissa voi olla olla tarkemmat ohjeistukset työn muotoon liittyen.

Julkaistu: 15.4.2019
Päivitetty: 28.4.2022